Jupiter
//Kirjoittaja: Sirius
//Erakko | Klaanien lähialueet
Salamanteri nyökkäsi minulle. Ensimmäistä kertaa hänen puhetulvansa ei päässyt esiin. Kosketin hännälläni Salamanterin nenänpäätä ja kuiskasin hänelle: ”Rakastan sinua.” Salamanteri hymyili. ”Niin minäkin.” Muistin sen, kun minä ja Höyhen olimme tehneet tuota toisillemme vaikka kuinka paljon. Salamanteri oli minulle ainoa perheenjäsen. Voisin saada pentuja toisenkin naaraan kanssa? Nyt se tuntui kuitenkin mahdottomalta. Halusin Höyhenen lähelleni. Huomasin pienen valkoisen hahmon, mutta se olikin vain kani. Ei tehnyt mieli edes saalistaa. ”Isä, missä sinä olet?” Salamanteri kysyi. ”Meidän piti mennä lehtometsään. Mitä siellä on?” ”Vain saaliita ja lehtiä.” vastasin. En halunnut näyttää pojalleni, että minulla oli ikävä Höyhentä. Entä jos hänelläkin olisi uusi kolli? Se tuntui mahdottomalta. ”Miksi en saanut mennä siskojen ja veljen kanssa? Minne emo lähti?” Salamanteri kyseli. ”Sinun sisaruksesi ovat turvassa, ihan toisaalla. Emosi on heidän kanssaan.” selitin. Ymmärsin kuinka vaikeaa pentujen oli erota toisistaan. Ja toisesta vanhemmastaan! En itse ollut saanut kokea sitä tunnetta, koska minulla ei koskaan ollut sisaruksia tai perheenjäseniä. ”Miksi minä en saanut mennä?” Salamanteri jatkoi kiihkeästi. ”Sinä olet nyt täällä. Se paikka missä he ovat, on todella hurja ja kauhea. Älä mene sinne.” murahdin. Salamanteri nyökkäsi hieman pelokkaana. ”Nyt, mennään.” komensin. Salamanteri kipitti jalkojeni vieressä. Kuulin hänen pienen vatsansa murinan. Itsellänikin oli nälkä, vaikka olin syönyt eilen jo kaksi oravaa. ”Jos etsitään joku nukkumispaikka, ja sitten saalistetaan?” kysyin. ”Joo.” Salamanteri sanoi ja alkoi taas höpöttää itsekseen. Löysin pian puunrungon, joka näytti sen verran hyvältä että siinä pystyi nukkumaan. Keräsin lehtiä pehmusteeksi. Puussa oli jo valmiiksi paljon sammalta. ”Salamanteri!” huusin poikaani. Salamanteri ilmestyi pää lehdissä. Hänen päänsä päällä oli jättimäinen tummanpunainen lehti. ”Katso mitä löysin!” hän huudahti iloisena. ”Hienoa.” kehräsin huvittuneena. Salamanteri oli kyllä varsinainen ilontuoja! ”Saanko ottaa sen? Meille tulee lämmin, jos laitat tuon lehden puunrungon sisälle.” sanoin. Salamanteri nyökkäsi ylpeänä. Kehräsin kollille. Nappasin lehden ja asettelin sen puunrungon keskelle. Se oli noin kahden pennun kokoinen. Sitten Salamanterin vatsa murahti taas. ”Isä! Minulla on nälkä!” hän kiljaisi. Laskin häntäni rauhoittavasti hänen selälleen ja silittelin sitä. ”Ei mitään hätää. Käyn saalistamassa pikaisesti. Tuletko mukaan?” kysyin. ”Joo!” Salamanteri kiljaisi. ”Etkö haluakaan jäädä vartioimaan leiriämme?” kysyin pilke silmissäni. ”Mäyrähyökkäykseltä?” Salamanteri tiedusteli ja vilkuili taakseen. ”Ei, höpsö!” naurahdin. ”Miltä sitten?” Salamanteri kysyi.
”Manteri?”
