Jupiter
//Kirjoittaja: Woln
//Erakko | Tuntematon alue
Luolan pohja oli sileä. Haistelin luolaa siltä varalta, että jos siellä olikin joku petoeläin. Pudistelin päätäni. ”Kyllä Höyhen olisi sen huomannut, jos täällä olisi ollut mäyrä!” puolikuiskasin. Höyhen katsahti minuun kummastuneena. ”Et kai luullut, että muka olisin vienyt meidät mäyrän pesään?” Höyhen ihmetteli. ”En!” huudahdin. ”Etkö?” Höyhen painosti. ”No.. en ollut varma siitä, koska tämä..öö..vaikuttaa mäyrän luolalta?” sanoin. Tunsin itseni typeräksi, ketunläjäksi, joka ei osannut mitään! Höyhen naurahti. ”Jaahas.” Höyhen tuhahti. En ollut varma loukkaantuiko hän. ”Hei..” aloitin. ”Ei se ollut totta.” ”Ai mikä?” Höyhen kummasteli ja jatkoi sammalien muotoilua. ”Se mitä sanoin siitä luolasta.” naukaisin. ”Tämä on paras paikka!” ”En uskonutkaan sitä.” Höyhen vastasi hiljaa. ”Olet joskus aika outo.” En ollut varma loukkaantuakko vai olla iloinen siitä, että Höyhen ei ollutkaan haukkunut minua surkeaksi ketunläjäksi. Pidin kuitenkin suuni kiinni ja jatkoin vuoteen tekemistä. Höyhen yritti katsoa minua. En vastannut katseeseen. Höyhen vilkaisi minua kummastuneena. Nyökkäsin. Höyhen syöksyi viereeni. Hän kietoi häntänsä tiukasti kiinni häntääni. Katseemme kohtasivat. Pyörittelin mielessäni silmiäni. Miksi tämä oli tälläistä? Totta kai rakastin Höyhentä, mutta emmekö voineet puhua normaalisti? Oli kyllä todella ihanaa olla Höyhenen vieressä. Vaikka minua olisi uhattu tappamisella, niin olisin kuitenkin jäänyt Höyhenen luo. ”Ja pentujemme.” ajattelin. Heitin heti ajatuksen pois päästäni. Oli liian aikaista pennuille! Emme kumpikaan olleet vielä valmiita siihen. Emme olleet edes kumppaneita! Olimme vain ystäviä, joilla oli tunteita toisiaan kohtaan. Höyhen hymyili minulle. Vastasin hymyyn. Irrottauduin Höyhenen otteesta. ”No, meidän olisi parasta jatkaa hommaa.” sanoin. Höyhen nyökkäsi. Olin kyllä surkea ystävä. Miksi en osannut olla tuollainen! Tein vuoteen valmiiksi. ”Lähden saalistamaan.” naukaisin Höyhenelle. ”Selvä.” Höyhen totesi. Harpoin metsään. Olin iloinen siitä, että viherlehti oli alkanut. Riistaa oli paljon enemmän. Löysin nopeasti oravan hajujäljen. Seurasin sitä tammipuiden luo. Huomasin puun vieressä paljon syötyjä käpyjä ja terhoja. Orava nakersi käpyä. Ponnistin kaikin voimin oravan kimppuun. Orava kiljaisi ja ryntäsi puuhun. Iskin oravaa kurkkuun. Orava valahti veltoksi. Hymähdin iloisena saaliista. Nappasin oravaa hännästä kiinni. Päätin haudata sen. Kaivoin kuopan. Maa oli ihanan märkää. Vilvoittelin käpäliäni mullassa. Lähdin saalistamaan vielä jotain. Ehdin tassutella metsässä hyvän tovin, kunnes kuulin pulun äänen. Hiivin hitaasti kohti ääntä. Huomasin pulun. Pulu oli harmaa. En ollut kokenut lintusaalistaja. Lennähdin ilman halki kohti pulua. Pulu vain lehahti lentoon. Hyppäsin ennen kuin pulu ehti oksalle. Pulu vain rääkäisi ja repi itseään irti. Pitelin pulusta tiukasti kiinni. Halusin tämän saaliin! Pulu nokkaisi minua terävällä nokallaan. Tassuuni alkoi muodostua verta. Tassuani kirveli. Päästin irti. Pulu lähti lentoon. Tuijotin tassuani. Veri oli vuotanut kirkkaanpunaisena maahan. Tassu vuoti yhä enemmän verta. Lähdin kohti luolaa. Muistin vasta puolivälissä matkaa oravan. Minun piti hakea se. Lähdin könyämään kohti tammipuita. En halunnut tuottaa Höyhenelle pettymystä. Minun oli hankala kävellä. Tuhahdin. Halusin sen saaliin. Sätin itseäni. Kaivoin vaivalloisesti oravan esiin. Lähdin raahaamaan sitä luolaan. Luolan kohdalla olin jo niin uupunut ja veressä, että lysähdin maahan. Kuulin henkäisyn, kun Höyhen tuli paikalle. En pystynyt sanomaan mitään, kunnes silmissäni sumeni. Heräsin vasta monen päivän päästä. Tassuni oli parantunut. Huokaisin helpottuneena. Missä Höyhen oli? Nousin ylös. Luola oli tyhjä. Tassutin ulos ja mietin, mitä oli tapahtunut. Kuulin pensaasta rapinaa. Höyhen tuli esiin. ”Jupiter!” Höyhen ulvaisi. ”Ihanaa että olet kunnossa!” Kehräsin. Höyhen osasi kyllä piristää minua! ”Kiitos kun pelastit henkeni.” sanoin. ”Olepa hyvä.” Höyhen vastasi kauniilla äänellä.
”Höyhen?”
