Jupiter
//Kirjoittaja: Sirius
//Erakko | Tuntematon alue
Jäin tuijottamaan Salamanterin ja Blackin perään. En voinut uskoa, että poikani olivat menneet molemmat klaanikissan mukaan. ’Hänhän voi olla vaikka mikä huijari! Entä jos hän tapattaa heidät? Miksi minun piti saada kumppani, joka on klaanista?’ mietin kauhuissani. En halunnut poikieni haavoittuvan, mutta en voinut enää estää heitä. He olivat jo täysikasvuisia, ja heillä oli oikeus päättää omista asioistaan. ’Minun olisi pitänyt lähteä mukaan!’ ajattelin pelokkaana. Olin käskenyt sitä klaanikissaa: nimi oli varmaan ollut Tähtimötaivas, kertomaan minulle jos heille sattuisi jotain. En tiennyt voisiko häneen luottaa. ’Tuskinpa hän minusta välittää sen vertaa kuin pojistani. Ehkä hän vain haluaa tapattaa heidät.’ mietin pelokkaana. Mieleeni syttyi toivon pilkahdus. Ehkä voisin saada heidät vielä kiinni? Ehkä voisin kääntää heidän päänsä? Ponnahdin käpälilleni. Harpoin ulos leiristä. Haistelin ilmaa, yrittäen miettiä, mihin suuntaan he olivat lähteneet. ’Täältä ei ole kovinkaan pitkä matka klaaneihin.’ mietin. Ehkä päivän, tai pari. Haistoin Blackin hajun pensaassa. Sen mukana kulki Salamanterin tuttu haju, ja tuntemattomampi, laimea haju. Lähdin suuntaamaan heidän peräänsä. Kävelin vähän matkaa metsässä, kunnes huomasin pensaan rapisevan. Korvani nousivat äkkiä pystyyn. Olivatko he siellä? Harmistuksekseni huomasin sen olevan vain hiiri. En jaksanut edes napata sitä. Tassutin lähemmäs nummia, joiden läpi täytyi kulkea klaaneihin. Yhtäkkiä huomasin mustan hännän vilahduksen puiden välistä. Nummien päällä käveli iso kissajoukko. ’Eihän tuossa ole kolme kissaa! Ainakin kuusi!’ mietin hämmästyneenä. Yritin erottaa heitä. Ulvahdin. ”Black! Salamanteri!” huudahdin. He eivät kuulleet. Kissajoukko jatkoi matkaansa yli nummien. Huomasin Salamanterin vilkaisevan taakseen. Huidoin käpälilläni. Yhtäkkiä näin heidän katsovan minuun. ”Heippa, isä!” kuulin Salamanterin kovan ulvahduksen. Sitten joukko katosi piikkihernepensaiden uumeniin. Tassutin murheen murtamana takaisin leiriin. Salamanteri ja Black olivat lähteneet, kenties lopullisesti. ’Toivottavasti he saapuvat takaisin…mieluiten kunnossa.’ mietin surullisesti. Onneksi tiesin, että niillä klaaneillakin oli parantaja. ’Jos he edes huolivat poikiani mukaan..’ ajattelin. Heillä ei ollut erityistä kokemusta taisteluista, sillä he eivät koskaan olleet taistelussa oikeasti. Kumpa he saapuisivat hengissä takaisin.
