Jupiter
//Kirjoittaja: Woln
//Erakko | Tuntematon alue
Tuhahdin. En ikinä, koskaan asuisi klaanien kanssa! Vihasin klaaneja jo ihan tarpeeksi. En myöskään halunnut että Höyhentä ruvettaisiin haukkumaan minun takiani, koska olin erakko. Kuulemma siinä Kuolonklaanissa oltiin aika tarkkoja siitä, oliko kissa klaanisyntyinen vai ei. Tiesin myös, että en osaisi hallita itseäni, ja todennäköisesti alkaisin tappelemaan kissojen kanssa. ”Anteeksi, Höyhen, mutta jos sinä varmasti haluat lähteä klaaneille, sinun täytyy mennä ilman minua.” naukaisin pahoittelevasti. Sydäntäni raasti se, että joutuisin jättämään Höyhenen. Unelmieni kissan. Mutta en eläisi jos joutuisin elämään paikassa, jonne en ikinä haluaisi mennä. Mieluummin voisin asua täällä. En ymmärtänyt, että tuliko Höyhen tänne vain sen takia, että saisi kumppanin. Vai miksi Höyhen ei vain lähtenyt ilman minua ja hankkinut itselleen kumppania klaaneista? En tiennyt mitä tehdä. Halusiko Höyhen klaanielämää vai erakkoelämää? Jos hän halusi klaanielämää, minä voisin yhtä hyvin vain kuolla. Jos hän halusi erakkoelämää, niin meillä olisi vielä mahdollisuus. Höyhen vaikutti surulliselta. Laskin häntäni hänen lavoilleen. Höyhen karisti sen ja ryntäsi pieneen pesäämme. Vilkaisin Höyhenen perään. Asetuin makaamaan pensaiden viereen. En tiennyt mitä ajatella. Höyhen oli klaanikissa, ja minä erakko. Meidän suhteestamme tulisi vaikeaa. Huokaisin. Miksi en voinut? Miksi en voinut? Miksi en voinut lähteä klaaneille? päässäni soi. Murisin hiljaa. Viiltelin hiekkaan pieniä viiltoja. Höyhen tassutti pesästä ulos. Olin hiljaa. Höyhen katsahti minuun. En reagoinut mitenkään. Huiskautin vain hännälläni. Höyhen tassutti luokseni. Hän asettui makaamaan viereeni turkki väreillen. Höyhen selvästi halusi sanoa minulle jotain. Mutta mitä? Siitä en ollut varma. ”Mitä asiaa?” kysyin vain. Tajusin, että tuo oli ollut hieman töykeää. Höyhen säpsähti. ”Ei ollut tarkoitus loukata.” murahdin. Höyhen rauhoittui. ”Ei sinun ole pakko.” Höyhen naukaisi. ”Ei kai.” ajattelin. ”Onko sinun?” kysyin. ”En tiedä.” Höyhen vastasi. Olin helpottunut. Höyhen kuitenkin vaikutti haluavansa klaaneille. ”Kuule, voin auttaa sinua etsimään klaanit.” sanoin. ”Kiitos.” Höyhen vastasi. ”Mutta siitä en ole varma, että liitynkö koskaan niihin.” sanoin. ”Tai että annetaanko minun liittyä.” jatkoin. ”Niin.” Höyhen sanoi ajatuksissaan. ”Kuolonklaanissa kyllä arvostetaan hyviä taistelijoita.” Höyhen naukaisi. ”Mutta tuskin erakkosyntyistä.” tuhahdin. ”Onhan Kuolonklaanissa erakkosyntyisiä.” Höyhen huomautti. ”Miten kuvittelet klaanin suhtautuvan minuun?” kuiskasin. ”Voi olla, että sinua ei oteta heti ystävällisesti vastaan.” Höyhen naukaisi. ”Mutta jos vähän opit tuntemaan klaania ja niiden tapoja, niin sitten sinusta voi tulla oikea klaanikissa.” Minua puistatti. Höyhen halusi, että tulisin klaaneihin. En itse halunnut. ”Ei sillä ole väliä, mitä juuri muut sinusta ajattelevat.” Höyhen sanoi hiljaa. ”Sillä on väliä, mitä sinä ajattelet.” ”Haluatko edes kuulla, mitä ajattelen?” kysyin. ”Haluan.” Höyhen sanoi painokkaasti. Tiesin silloin, että asiasta oli turha luikerrella pois. Huokaisin ja aloitin. ”En, en halua.” sanoin. ”Minne?” Höyhenen silmissä välähti epätoivo. ”Klaaneihin.” vastasin ja painoin pääni alas. Höyhen yritti suostutella minua. ”Etkö halua olla ystäväni?” Höyhen sihahti. ”Haluan!” ärähdin. ”Ystävyys ei tarkoita sitä, että seuraisin sinua joka paikkaan!” ”Luulin, että rakastamme toisiamme niin paljon, että tulisit!” Höyhen murahti. ”Mitä väliä sillä on?” kysyin. ”Kiinnostaako sinua edes!” Höyhen ulvaisi. ”En tiedä.” sanoin synkästi. Kiepahdin ympäri ja lähdin. Höyhen jäi katselemaan perääni. Menin vaahterapuille. En halunnut lähteä kokonaan. Kuulin käpälänaskelia. Arvasin niiden olevan Höyhen. Olin oikeassa. Höyhen seisoi edessäni. ”Haluatko jatkaa tappelua?” ärähdin. ”En!” Höyhen kivahti. ”Tiedän, ettet halua.” Höyhen naukaisi. ”Se ei kuitenkaan voi estää ystävyyttämme.” ”Haluan jatkaa matkaa.” Höyhen sanoi. ”Niin minäkin.” vastasin. Tassutimme yhdessä vaahterapuilta pois.
”Höyhen?”
