Jupiter
//Kirjoittaja: Sirius
//Erakko | Tuntematon alue
Kävelin Salamanterin vierellä. Hiljensin askeleideni tahtia, kun huomasin Salamanterin jäävän jälkeen. Kolli kipitti luokseni. Salamanteri hypähteli tohkeissaan. Olin viemässä kollipentua ensimmäistä kertaa saalistamaan. Vaikka hän olikin nuori, niin kyllähän hänellekin pitäisi opettaa saalistamista. Ei täällä ollut niitä niinsanottuja klaanitovereita auttamassa. Laskin häntäni kevyesti poikani lavoille ja kuiskasin hänelle: ”Älä metelöi niin paljon. Saaliit heräävät, ja pian on jo lehtikato!” Salamanteri vaikeni heti. Katselin huvittuneena Salamanteria. Haistelin ilmaa. Hyvällä tuurilla löytäisin saaliin, huonolla en. En kuitenkaan antanut todellakaan sitä tapahtuvan, että en saisikaan saalista! Salamanteri tarvitsi riistaa! Olin itse hyvin voimakas ja kestäisin kyllä päivän ilman riistaa, mutta eihän pieni, parikuinen pikkukissa kestänyt sellaista! Minulla oli pelissä enemmän kuin oma henkeni: minulla oli Salamanteri. En halunnut näyttää kollille, että klaanissa olisi parempi elää. Vaikka olihan siellä. Huomasin pienen hiirenhajun. Lähdin seuraamaan hajujälkeä. Vedin samalla Salamanterin mukaani, sillä hän oli jäänyt katsomaan paatsamapensaassa olevaa muurahaista. Salamanteri kiirehti heti luokseni. ”Mitä löysit? Saanko auttaa? Miltä orava maistuu?” Salamanteri kyseli. Suhahdin Salamanterin hiljaiseksi. ”Hiiri, on tuolla pajun juurissa. Aion napata sen, joten ole hiljempaa.” sanoin toivoen että en loukannut kollia. Salamanteri nyökkäsi ja kyyristyi. Katselin hiirtä ensin tiukasti. Sitten levitin käpäläni hyppyyn. Hyppäsin vähän liiankin korkealle. Hiiri huomasi sen ja käytti tilaisuuden hyväkseen. Se sujahti nopeasti pajun juurien alle. ”Eih!” ajattelin. Laskeduin alas. Salamanteri tuli esiin pensaasta. ”Etkö saanut sitä?” Salamanteri kysyi. ”En. Äh, jatketaan.” tuhahdin pettyneenä. Yhtäkkiä huomasin pienen puron, jossa oli vesimyyrä. Purossa oli jo ohut jääkerros, mutta uskoin sen kestävän. ”Vesimyyrä.” kuiskasin Salamanterille. ”Vau! Miltä se maistuu?” Salamanteri kysyi ääneen. Yhtäkkiä kolli laski päänsä alas häpeävänä. Katsoin jäähän. Vesimyyrä ampaisi minua kohti. Hyppäsin esiin ja taitoin sen niskat. Vesimyyrä oli lihava: siitä saisi hyvän aterian. ”Tällä kertaa hänen puheliaisuudestaan oli hyötyä!” ajattelin. ”En olisi ehkä saanut tuota saalista ilman sinua!” kehuin. Salamanteri näytti ylpeältä ja röyhisti rintaansa. ”Sinustahan on tullut isäsi kaltainen!” totesin. Salamanteri näytti iloiselta. Silitin kollin päätä.
”Manteri?”
