Jupiter
//Kirjoittaja: Sirius
//Erakko | Tuntematon alue
Hämmennyin kun Salamanteri asteli sisään joku toinen kissa mukanaan. ”Hei, Salamanteri. Kukas sinä olet?” kysyin yllättyneenä kissan vierailusta. Hän ei haissut samanlaiselle kuin me. ’Onko hän kotikisu? Vai klaanikissa?’ mietin. Salamanterin isänä tiesin kyllä, että hän ystävystyi nopeasti. Toinen kissa vain murahti eikä vastannut mitään. ”Hän on Tähtimötaivas. Hän tuli pyytämään apua jonkun klaanin pelastamiseksi.” Salamanteri selitti tohkeissaan. Katselin heitä. ”Johtuuko tämä siitä sodasta, josta Black kertoi?” tiedustelin. Salamanteri nyökytteli. Vilkaisin puun suulle. Black oli tassuttanut esiin kuullessaan äänen. Hän haukotteli. ”Hei…mitäs täällä tapahtuu?” hän kysyi.
”Salamanteri tuli tänne klaanikissa mukanaan. He tarvitsevat apua.” selitin niin hyvin kuin osasin. ’Vaikka aika lyhyesti.’ mietin, koska en tiennyt enempää. Pian Tähtimötaivaaksi kutsuttu kissa alkoi puhumaan. ”Etkös sinä ole Kuolonklaanin kissa?” hän kysyi Blackilta epäilevästi. Käännähdin kohti Blackia. Tähtimötaivaan äänensävy oli vihainen. Jos hän hyökkäisi, tappelisin. ”Olin minä ennen. Mutta en enää. Karkasin sieltä. Kuolonklaani on hirveä paikka! Autan teitä tappelemaan…mutta jos joku tulee mukaani.” Black lausahti yllättäen. ’Ei…ei hän voi lähteä! Mitä jos hän kuolee? Mitä jos Salamanteri kuolee? Mitä minä sitten teen?’ mietin kauhuissani. Tiesin että Kuolonklaani olisi hyvin vaarallinen klaani. Poikani eivät selviäisi turvassa! ’Ja kaikista pahinta…he joutuvat tappelemaan emoaan ja sisariaan vastaan.’ mietin tuskissani. Halusin estää heidän menemisensä, mutta he olivat jo täysikasvuisia ja valmiina päättämään omista asioistaan. ”Black…Salamanteri..ette voi mennä! Entä jos kuolette? Miettikää sitä…joudutte taistelemaan emoanne ja sisarianne vastaan.” sanoin surullisesti. Toivoin etteivät he lähtisi. ”Ymmärrän. Mutta me olemme valmiita.” Black ja Salamanteri sanoivat lujasti. Nyökkäsin hiljaa. Ruumiini läpi kulki ylpeyden värähdys. ’He asettavat oman henkensä hirveään vaaraan tuntemattoman klaanin tähden..’ ajattelin osin pelokkaana ja osin ylpeänä. ”Olkaa vielä sentään tämä yö…tämä yö luonani.” anelin. Salamanteri nyökkäsi. Yhtäkkiä huomasin klaanikissan seisovan yhä tuima ilme naamallaan. Olin unohtanut hänen olemassaolonsa täysin! ”Anteeksi. Saat jäädä luoksemme täksi yöksi. Mene tuohon pesään.” sanoin ja osoitin hännälläni kohti piikkihernepesää. Klaanikissa käveli pesään ja vilkaisi vielä peräänsä ärtyneesti. ’Nukun tämän, kenties viimeisen yön heidän kanssaan.’ mietin surullisesti. En halunnut tämän olevan viimeinen yö. Viimeinen hetki, jolloin saisin nukkua heidän pehmeiden turkkiensa seassa. Laahustin pesään muiden perässä. Black tassutti omalle lehtivuoteelleen, ja Salamanteri omalleen. ”Nuku sinä tuossa.” Salamanteri naukaisi. Nyökkäsin ja asetuin painaumaan joka oli täynnä lehtiä. Puun sisällä tuoksui kaarna ja mädäntyneet lehdet. Kietaisin häntäni kummankin poikani pään ympäri. Nukahdin pelokkaana tulevasta. Kun heräsin, Salamanteri ja Black olivat jo nousseet. Hyppäsin ulos pesästä. ’Eiväthän he vielä lähteneet?’ mietin ja toivoin, että he olisivat vielä leirissä. Kuulin piikkihernepesästä puhetta. Sydämeni hypähti helpotuksesta. Pian he tassuttivat ulos pesästä. Pysäytin Tähtimötaivaan hännälläni. ”Lupaa minulle, klaanikissa, että pidät heistä huolta. Jos he kuolevat, tule ilmoittamaan minulle. Heti.” käskin tiukasti. Hän ei vastannut, mutta hänen silmiensä pilkahduksesta tiesin, että hän varmasti tekisi niin. Salamanteri pinkaisi luokseni jättämään viimeiset hyvästit. Hieroin kuonoani hänen lapaansa vasten. ”Tuota minulle kunnia, Salamanteri.” kuiskasin hänelle. Hetken päästä myös Black tassutti luokseni ja kehräsi. ”Hyvästi, isä…” hän kuiskasi. Pian kissajoukko lähti matkaan. Se oli ehkä elämäni surullisin, surkein hetki.
//Mantru, Tähtimö, Black?\
