Jupiter
//Kirjoittaja: Woln
//Erakko | Klaanien lähialueet
Pujahdin saniaispensaikkoon. Höyhentassu kulki edelläni. ”Tule!” Höyhentassu huudahti minulle. Kuljin hänen perässään tammipuiden välistä. ”Älä mene tuonne!” varoitin ja nappasin Höyhentassusta hellän otteen. ”Älä!” ”Miksi?” Höyhentassun katse oli kysyvä. ”Älä mene sinne!” huusin ja tajusin olla hiljaa. ”Siellä asuu kissarankkuri.” kuiskasin ja vilkuilin ympärilleni varovaisesti. ”Kissa..mikä?” Höyhentassu kysyi. ”Tule, niin näytän sinulle.” naukaisin. Hiivin hiljaa kohti pientä mökkiä. Höyhentassu tuli perässäni. ”Etkö ole nähnyt tätä ennen?” kysyin. ”En.” hän vastasi. Tajusin vasta hetken päästä nolostua. Eihän klaaneihin päästetty kissarankkuria! ”Me kulkukissat ja erakot emme voi tuolle mitään.” naukaisin. ”Kyllä sitä on yritetty häätää, mutta suurin osa kissoista on joutunut sen mökkiin ja kuollut.” Höyhentassu katseli minua vaitonaisena. Arvasin hänen miettivän tämän turvallisuutta. Tuijotin häntä hetken. Käänsin taas katseeni pieneen mökkiin. Sieltä kuului rapinaa ja iso kolahdus. ”Minä luulin että se kissarankkuri on se joka vei meidät sinne paikkaan josta karkasimme.” naukaisi Höyhentassu varovasti. ”Ei, hän ottaa kissat kiinni ja ne muut antavat hänelle siitä hyvästä jotain kaksijalkojen juttuja.” vastasin. Huomasin Höyhentassun yllättyneen katseen. ”Minä en antaisi kenellekään mitään jos minut kaapattaisiin!” hän kuiskasi. ”En minäkään.” vastasin. ”Vaikka eivät ne kaksijalat mitään pahaa sillä tarkoita.” lisäsin. Hiivin lähemmäs mökkiä. Sieltä kuului tavallista hiirien rapinaa ja kolahtelua. ”Onkohan se kotona?” kuului Höyhentassun kysymys. ”En tiedä.” vastasin. Loikkasin mökin ikkunalle. Hiiret juoksivat äkkiä piiloihinsa. Viitoin hännälläni Höyhentassua lähemmäs. Höyhentassu tassutti varovasti viereeni. Katselin sisälle. ”Ei!” henkäisin äkkiä. ”Mitä nyt?” Höyhentassun katse oli kysyvä. ”Se tulee!” huudahdin. Loikkasin ikkunalta alas. Höyhentassu ryntäsi pensaikkoon. Rankkuri murahti ja lähti minua kohti. Juoksin nopeasti mökkiin. Rankkuri karjaisi ja juoksi mökkiin. Pujahdin uudestaan ikkunasta rankkurin näkemättä. Juoksin pensaikkoon ja pujahdin puiden välistä leiriimme. Kuulin jostain kaukaa rankkurin karjunnan. Hymyilin huvittuneena. ”Höyhentassu!” ulvaisin. ”Voit tulla.” ”Vaara on ohi.” Höyhentassu pujahti puiden välistä. ”Oletko kunnossa?” hän kysyi. ”Olen minä.” vastasin. ”Entä sinä?” kysyin. ”Joo.” hän vastasi. ”Hyvä sitten.” naukaisin helpottuneena. ”Se rankkuri ei ikinä löydä meitä!” ulvaisin iloisena. ”Toivottavasti.” Höyhentassu naukaisi. Hyppelehdin saalistamaan. Höyhentassu tassutti takanani. ”Kuule Höyhentassu, minun olisi pitänyt kysyä tätä jo kauan sitten…” aloitin. Höyhentassu katsahti minuun. ”Mitä?” hän kysyi. ”Että, minkä takia sinä oikeastaan lähdit klaanistasi?” kysyin. Höyhentassu vaikeni. Hän vältteli katsettani ja vaikutti kiusaantuneelta. ”Ei sinun tarvitse kertoa.” naukaisin. Höyhentassu helpottui hiukan. ”Saalistetaanko?” Höyhentassu kysyi. ”Joo.” vastasin. Haistelin ilmaa. Ilmassa tuoksui voimakas oravan haju. ”Se on lähellä.” ajattelin. Hiivin hitaasti ja hiljaa kohti oravaa. Huomasin Höyhentassun olevan myös oravan kimpussa. Hiivimme lähemmäs kunnes orava huomasi meidät. Orava päästi korkean äänen ja rynnisti puuhun. Höyhentassu ryntäsi oravan perään ja heitti sen alas puusta. Nappasin oravan nopealla iskulla. Hautasin sen maahan. Merkitsin sen pienellä oksalla. Höyhentassu oli saanut jo huomattua saaliinsa. Katselin, kun hän nappasi varpuselta niskat ja hautasi sen maahan. ”Hieno nappaus.” kehuin. ”Kiitos.” Höyhentassu vastasi. Loikin toisen saaliin luo. Kaivoin sen esiin. Nappasin sen hampaisiini ja lähdin kohti pientä leiriämme.
”Höyhentassu?”
