Jupiter
//Kirjoittaja: Sirius
//Erakko | Klaanien lähialueet
Kaksijalkalan haju erottui jo voimakkaana vaikka en ollut edes kovin lähellä sitä. Menin siitä huolimatta lähemmäs kaksijalkalaa. Arvasin että Höyhen olisi siellä. Yhtäkkiä tajusin jotain hyvin tärkeää: tämä voisi olla sama kaksijalkala, jossa asui kissarankkuri. Höyhen saattoi olla vaarassa! Ajatus siitä sai minut nopeaan juoksuun. Juoksin hurjaa vauhtia kaksijalkalan kaduilla. Törmäsin joihinkin kotikisuihin. ”Hei, osaatteko kertoa minulle oletteko nähneet ohimennen täällä kissoja?” kysyin punaruskealta naaraalta joka asettui aidalle. ”Ai hei.” naaras naukaisi. ”En minä ole ketään nähnyt.” ”Tuosta viereisestä mökistä voi myös kysyä, siellä asuu paljon kissoja.” ”Kiitos.” sanoin naaraskissalle. ”Eipä mitään.” kissa vastasi hymyillen. Juoksin kohti seuraavaa paikkaa. Se oli pienen hiekkapolun päässä. Polkuanturoitani sattui kovasti kivinen pohja. Saavuin ladolle. ”Hei!” huudahdin. Eteeni tuli muutama harmaaraidallinen kolli. ”Tervehdys.” vanhin kolleista sanoi. Nyökkäsin kohteliaasti. ”Oletteko sattumoisin nähneet erästä harmaavalkoista naarasta?” kysyin. ”Emme ole.” vastasivat muut kissat. ”Minä..ehkä?” vastasi vanhin. ”Missä?” kysyin kiihkeästi. ”Yksi kissa vietiin kissarankkurille jokin aika sitten.” selitti vanha kolli. ”Niin?” painostin. ”Siitä on kai muutama kuu.” kolli jatkoi haaveksivasti. ”Itse asiassa kaksi kissaa.” nuorin kolli sanoi väliin. ”Niin.” vastasi vanhin. ”Kaksi kissaa.” ”No, toinen oli harmaavalkoinen.” ”Ja se toinen oli hiekanvärinen kolli, jolla oli keltaiset silmät..oliko hänen nimensä Jupiter?” Hätkähdin. Hän muisti minut ja Höyhenen. ”Anteeksi, minä olen Jupiter.” sanoin. ”Se toinen kissa..on ystäväni Höyhen.” selitin. ”Aivan!” vanha kissa huusi. ”Sitten olette oikeilla jäljillä.” ”Höyhen ei ole täällä, mutta kissarankkuri vangitsi eilen toisenkin kissan.” ”Se toinen kissa tietää.” ”Selvä.” sanoin reippaasti. ”Kiitos paljon ajastanne.” Kolli vastasi nyökäytyksellä. Lähdin harppomaan poispäin. Olipa hyvä että sain apua! Kävelin ulos kaksijalkalasta. Mietin missä rankkurin mökki olisi. Kissa oli kuulemma tehnyt pahojaan joten se oli häkissä rankkurin mökissä. Juoksin metsän laitaan. Kissan laimea tuoksu tuntui paatsamapensaasta. Pujahdin siitä läpi. Tajusin etten ollut syönyt yhtään mitään koko päivään. Kunpa metsästä löytyisi ruokaa. Ajatuskin mehevästä hiirestä sai veden nousemaan suuhuni. Tassutin eteenpäin hitaasti. Yhtäkkiä näin sen: ruskea mökki aukion keskellä! Peräännyin hitaasti, karvat pystyssä. Tassutin mökin taakse jännittyneenä. Jännitin lihakseni ja ponnistin mökin ikkunalle. Kiskoin itseni viimeisillä voimillani ikkunan päälle. Kurkistin näkyikö rankkuria. Ei näkynyt. Pujahdin ikkunan läpi. Ikkuna viisti vatsakarvojani. Hyppäsin eteenpäin. Tuuli tuntui turkissani kun lensin ilman halki tasanteelle. Huomasin metallisen häkin. Siellä oli vaaleanruskea kissa. ”Auta.” kissa kuiskasi hiljaa. Katsoin häntä ilmeettömänä. Huitaisin outoa häkkyrää häkin keskellä. Se räksähti auki. Metallihäkkyrät hajosivat ja kissa kömpi ulos. ”Kiitos!” naaraskissa sanoi ja painoi kuononsa kiinni lapoihini. Katsahdin häntä. En todellakaan halunnut luoda häneen suhdetta! ”No niin, minulla on sinulle asiaa.” sanoin. ”Nopeasti, ennen kuin kissarankkuri tulee!” sähähti naaraskissa. ”Oletko nähnyt harmaavalkoista naarasta?” kysyin. ”Olenhan minä.” kissa vastasi heilauttaen häntäänsä. ”Sellainen meni tuosta juuri ohi.” ”Kiitos!” huusin ja ampaisin hirveää vauhtia ulos mökistä. Juuri silloin rankkuri tuli sisään. Se karjaisi ja meni sisään mökkiin. Juoksin todella nopeasti metsään. Harmaa häntä vilahti edessäni. Hyppäsin korkealle. Laskeduin jonkun päälle. Tassuihini oli takertunut harmaata turkkia. Kissa katsahti ylös. ”No hei.” sanoin. ”Hei, Jupiter.” kissa vastasi yhä hengästyneenä. ”Höyhen?” kysyin hämmentyneenä. ”Niin.” Höyhen vastasi. ”Ihanaa että olet siinä.” itkin. Höyhenen silmissä näkyi pilke. ”Nähtävästi et jätä minua noin helpolla.” Höyhen totesi. ”En varmasti.” lupasin. ”Miksi oikein lähdit?” kysyin mielessäni pyörineen kysymyksen. ”Minun takianiko?” ”Jos sinulla on uusi kolli, niin voinhan minä mennä kaksijalkalaan.” Höyhen katseli minua hetken. ”Lähdit etsimään klaaneja.” sanoin painokkaasti. Höyhen käänsi katseensa. ”Se on totta, eikö niin?” kysyin. ”Niin on.” Höyhen vastasi. Käänsin katseeni poispäin Höyhenestä. Aloin lähteä pois. Tähän tämä päättyi. ”Odota.” Höyhen sanoi niin hiljaa, että kuulin sen hädin tuskin. ”Mitä enää.” kysyin kylmästi. ”Luulin että pidät minusta vain ulkonäköni takia.” Höyhen sanoi. En osannut vastata. ”En todellakaan.” sähähdin. Höyhen näytti loukkaantuneelta. ”Minä en ota ketään vain kaunista kissaa koskaan kumppanikseni.” sanoin painokkaasti. ”En koskaan.” ”Sinua minä rakastan, sillä minulle ratkaisee luonne.” Höyhen tuijotti minua hiljaa. Yö alkoi jo tulla.
”Höyhen?”
