Jupiter
//Kirjoittaja: Sirius
//Erakko | Tuntematon alue
Jaksatko mennä kaksijalkalaan? On sinne kuitenkin vähän matkaa.” sanoin. ”Kyllä minä jaksan!” Salamanteri huudahti innoissaan. Kehräsin kollin innokkuudelle.
”Siellä on kuitenkin kaksijalkoja ja niiden hirviöitä. Ja ukkospolkuja.” muistutin. ”Mennään silti!” Salamanteri hyppi ympärilläni ja lisäsi vielä, että hän olisi takuulla voittanut jokaisen kaksijalan. ’Höyhen, kunpa näkisit poikamme nyt! Hän on melkoinen tutkiskelija.’ ajattelin hieman haikeana.
”No mennään sitten.” sanoin. Salamanteri huudahti innosta ja juoksi tassujeni perässä. Minusta oli mukavaa päästä tutkimaan uusia paikkoja, mutta toinen puoli minusta varoitti että Salamanteri saattaisi olla vaarassa. Päätin, etten ottaisi katsettani hänestä hetkeksikään. Salamanteri loikki edessäni. Pidättelin mrrau-naurahdusta. ”Kuinka pitkä matka sinne kaksijalkalaan on? Onko siellä kivaa?” Salamanteri kyseli.
”Vielä on vähän matkaa. Kaksijaloista ei koskaan tiedä, mutta älä alennu kotikisuksi.” varoitin. En hennonut kertoa Salamanterille siitä, että niiden hirviöiden pienikin osuma saattoi tappaa, ja kaksijalat saattoivat olla erittäin vihamielisiä, jos niiden kotikisuja kiusattaisiin. Pian kaksijalkalan isot, kiviset rakennukset näkyivät.
”Tuoko on kaksijalkala? Vau!” Salamanteri henkäisi. Tiesin, että Salamanteri ei koskaan ollut nähnyt ennen kaksijalkalaa. Minulle ne olivat valitettavan tuttuja. Olin joutunut kulkemaan monen sellaisen läpi. Menimme erään kukkulan alas, ja eteeni avautui tie kaksijalkalaan. Pienet, puiset kyhäelmät reunustivat sitä. Kaksijalkassa oli hirveä haju. Näin erään kissan seisomassa aidan päällä. ”H-hei. Minä olen Jupiter ja tässä on poikani Salamanteri.” esittelin. Näin Salamanterin kulkevan hieman kauempana. Kissa oli kuitenkin ehtinyt jo kadota pesäänsä. ”Salamanteri, tänne!” ulvaisin. Juoksin ukkospolun läpi. Salamanteri seisoi pienellä aukiolla. ”Täällä on vähän niin kuin metsässä paitsi tosi pahanhajuista!” Salamanteri vinkaisi. Nyökkäsin hieman pelokkaana. Kävelin eteenpäin, ja yhtäkkiä hirviö meni ohitseni.
”Mennään äkkiä tuonne.” nau’uin.
Saavuimme kaksijalkalan toisen puolen lähelle. ”Jos me haluamme mennä tuonne, meidän pitää uida tuo virta!” huudahdin. ”En minä osaa uida.” Salamanteri vinkaisi.
’En minäkään. Mutta minun on yritettävä.’ ajattelin. Kuulin ohimenevien hirviöiden jylinän. Se loppui hetkeksi. ”Salamanteri, kiipeä päälleni.” käskin. Tällä kertaa Salamanteri teki niin kuin käskettiin ja kiipesi selkääni. Tunsin pienet kynnet nahkassani. Varmistin, että pentu piti lujasti kiinni. Solahdin veteen. Jäätävän kylmä vesi tuntui hirveältä. Minun piti uida enää muutama hännänmitta. Kauhoin tassuillani kovaa. Suuhuni tulvahti vettä. Yhtäkkiä tunsin kovan pinnan tassuissani. Tartuin siihen ja vedin itseni ylös. Olin aivan märkä. ”Oletko kunnossa?” kysyin Salamanterilta huolestuneena.
”Manteri?”
