Kalla
//Kirjoittaja: Auroora
//Erakko | Eloklaanin reviiri
Keltaiset lehdet leijailivat Kallan yli, kun hän tassutteli polkua pitkin Eloklaanin reviirillä. Tuuli oli viileä, mutta ei epämiellyttävä – se tuntui raikkaana ja virkistävänä mustan naaraan paksussa turkissa. Ei ollut lämmin, mutta aurinko loisti pilvettömällä taivaalla kuin muistutuksena viherlehden helteistä.
Näinä kuina, jotka Kalla oli Eloklaanissa viettänyt, hän oli suorastaan rakastunut metsään. Oli kestänyt aikansa tottua hiljaisuuteen, mutta nyt naaras ei olisi kyennyt palaamaan aiempaan. Täällä hän ei kuullut hirviöiden murinaa, kaksijalkojen mölinää eikä sitä kohinaa, joka kaksijalkalan hiljaisinakin hetkinä oli alati ilmassa. Hän nautti siitä, ettei öisin kuullut muuta kuin eloklaanilaisten unisen tuhinan. Kalla ei ollut kaksijalkalassa edes tajunnut, miten äänekkäitä yötkin olivat.
Ja nämä värit. Puiden rungot erottuivat kirkkaankeltaisten lehtien seassa tummina. Osa lehdistä oli jo taittumassa punaiseen, osa loisti edelleen sinnikkäästi vihreinä. Kun aurinko laski, taivas vaihtoi värinsä sinisestä pehmeään oranssiin, ja sitten violettiin. Lopulta taivas oli sysimusta. Sekin oli ollut Kallalle uusi kokemus: kaksijalkalassa taivas oli pimeimmillään vain harmaa.
Paljon kertoi se, että klaanikissat olivat antaneet nimen tälle ajalle: lehtisade. Kalla ei ollut kaksijalkalassa asuessaan kiinnittänyt huomiota tähän ajanjaksoon viherlehden ja lehtikadon välissä. Hän oli nähnyt lehtien vaihtavan väriä, mutta puut olivat kaksijalkalassa niin harvassa, ettei Kalla ollut päätellyt värinvaihdosta mitään kuviota. Hän oli vain ajatellut, että se oli asia, joka joskus tapahtui.
