Kalle
//Kirjoittaja: Elandra
//Kotikisu | Klaanien läheinen kaksijalkala
Kalle oli uskonut Neposen selityksen täysin, sillä eihän hänellä ollut mitään syytä epäillä vanhemman kotikisun sanaa. Kalle uskoi, että Neponen oli hänen ystävänsä eivätkä ystävät valehdelleet. Kallea hävetti se, että hän oli mennyt ja pilannut Neposen suunnitelman. Ruskeaturkkinen kolli näytti olevan hyvin pettynyt Kalleen, vaikka olikin antanut tälle anteeksi. Nuori kotikisukolli olisi niin kovasti halunnut nähdä, miten Neponen olisi antanut koirille kyytiä. Kalle oli pilannut kaiken… Kun kaksikko asteli ulos pensaan alta, Kalle oli yhä allapäin. Hän kuuli Neposen sanovan jotain, mutta surkeiden ajatustensa vuoksi hän ei kyennyt kuulemaan kuin alun Neposen sanoista:
”Onko kaikki hyvin? Haluatko mielummin palata kotiin?” Kalle alkoi katsella ympärilleen vain huomatakseen, ettei ollut enää aivan varma missä suunnassa koti oli. Yhtäkkiä hänelle iski aivan valtava koti-ikävä ja ikävä Murua. Ei ollut kaukana, etteikö Kalle olisi heittäytynyt maahan itkemään kuin mikäkin pikkupentu. Kolli kääntyi Neposen suuntaan surkean oloisena:
”Kyllä minä haluaisin palata kotiin, mutta en tiedä missä suunnassa koti on.”
Kalle oli vieläkin niin häpeissään aiemmasta virheestään, ettei hän kehdannut edes kohdata ystävänsä katsetta.
”No, kai minä voin viedä sinut tämän kerran kotiin”, Neponen lupasi jalomielisesti ja viittoi pörheää häntäänsä heilauttamalla Kallen peräänsä. Kalle päästi ilmoille syvän huokauksen ja lähti Neposen perässä eteenpäin. Matkan aikana hän halusi vielä pyytää Neposelta anteeksi.
”Tuota.. Neponen”, Kalle aloitti varovaisesti varmistaakseen, että toinen varmasti kuunteli häntä. Neponen vilkaisi lapansa yli takanaan kulkevaa kollia.
”Niin?” paksuturkkinen Neponen kysyi.
”Minä en taida olla kovin hyvä seikkailija… Ethän sinä vihaa minua?” Kalle huokaisi hieman pelokkaana. Hänen suurin pelkonsa oli, että hän menettäisi ystävänsä. Hän halusi niin kovasti, että hänen ystävänsä olisivat iloisia eivätkä inhoaisi Kallea. Yhtäkkiä Kallen olo muuttui ihan valtavan huonoksi, kun hän edes ajatteli sitä mahdollisuutta, että Neponen saattaisi vihata häntä. Kalle tunsi, miten hänen silmänsä kostuivat. Tunteet olivat kotikisulle hieman haastavia, eikä hän ymmärtänyt niitä kovinkaan hyvin. Kalle säikähti surun tunnetta ja olo paheni entisestään, jolloin kolli alkoi todella vollottaa kuin pieni pentu. Kyyneleet sumensivat hänen katseensa, joten kollin oli pakko pysähtyä, jotta ei kävelisi ihan minne sattuu. Siinä hän nyt nökötti, keskellä itselleen tuntematonta aluetta ja itkeä vollotti. Kalle oli niin hämillään, ettei saanut itkua loppumaan. Neponen ihan varmasti inhosi häntä!
//Neponen? 🙁
