Kalle
//Kirjoittaja: Elandra
//Kotikisu | Klaanien läheinen kaksijalkala
Kallea ärsytti yhä hieman se, miten suureksi kakkajuttu oli kasvanut.. Muru oli ottanut sen aivan liian vakavaksi ja mennyt jopa pyytämään apua Myyltä, joka ei kuitenkaan ollut osannut auttaa. Kallesta kuitenkin tuntui pahalta Murun puolesta. Miksi hän pelkäsi niin kovasti, että kaksijalat luulisivat jätösten olevan hänen? Kalle ei halunnut riidellä, joten hän loikki ylimmälle kiipeilypuun pedille ja kumartui alemmalla pedillä nukkuvaa Murua kohti. Naaraskissa katsahti kysyvästi ystäväänsä.
”Minä voin kertoa kaksijaloille, että ne ovat minun jätöksiäni”, vaaleaturkkinen kollikissa lupasi reippaalla äänellä. Muru katsahti epäilevästi Kallea.
”Voisitko oikeasti tehdä niin?” kirjavaturkkinen Muru kysyi ja kohotti kulmiaan. Kalle nyökytteli iloisesti päätään:
”Tietysti! En tahdo, että sinä olet surullinen minun jätösteni takia.”
”No eiköhän se sitten käy.. Toivottavasti kaksijalat sitten ymmärtävät sinua”, Muru huokaisi mietteliäänä ja katseli Kallea silmiin. Kalle nyökytteli taas päätään.
”Kyllä he uskovat. Minusta tuntuu, että kaksijalat kyllä ymmärtävät minua”, Kalle tokaisi rempseästi. He alkoivat Murun kanssa nukkumaan ja päättivät odottaa, että kaksijalat saapuisivat takaisin kotiin. Kalle katseli tovin pesän uloskäynnin suuntaan, mutta jossain vaiheessa väsymys sai vallan ja nuori kolli vajosi uneen..
Kalle säpsähti hereille, kun hän kuuli ulko-oven avautuvan.
”Kaksijalat! Kaksijalat tulivat!” Kalle rääkäisi Murulle, nousi unisena pystyyn ja loikki kömpelösti alas kiipeilypuusta hädin tuskin pystyssä pysyen. Kalle tömähti pesän kovalle puulattialle ja oli vähällä kaatua kuonolleen, mutta onnistui pitämään tasapainonsa. Käpälät sutien hän lähti nelistämään kohti kaksijalkoja, jotka astelivat sisään kylmästä ulkoilmasta.
”Katsokaa mitä minä tein! Minä siivosin itse jätökseni! Katsokaa!” Kalle hihkui ylpeänä ja riehui kaksijalkojensa jaloissa. Kaksijalat puhuivat jotakin ja yrittivät hellästi työntää pitkillä alajaloillaan Kallea taaemmas, mutta innostunut kotikisu ei pysynyt kauaa poissa tieltä. Välillä kaksijalkojen jalat kolahtivat Kallen päähän tai kylkiin, mutta se ei kollin menoa hidastanut! Olihan hän sentään jo tottunut siihen, että joku hänen kehonosansa kolisi koko ajan johonkin….
Kun kaksijalat olivat saaneet riisuttua seinällä oleviin piikkeihin ulkoturkkinsa, Kalle lähti kovaäänisesti narisevalla äänellään huutaen johdattamaan heitä kohti mytättyä mattoa:
”Tulkaa nyt katsomaan! Minä piilotin ihan itse jätökseni tänne!”
Kaksijalat yrittivät rauhoitella innostunutta Kallea, mutta kolli sen kun vain huusi kovempaa. Kun kaksijalat saapuivat viimein kotikisun perässä oleskeluhuoneeseen, ne pysähtyivät lattiaturkin eteen. Kalle kiersi turkin toiselle puolelle ja alkoi vielä kaapia sitä käpälillään varmistaakseen, että kaksijalat varmasti ymmärtäisivät sen olevan hänen tekosiaan. Kalle oli kovin ylpeä siitä, että oli itse hoitanut kakkaongelmansa ilman kaksijalkojen apua.
Mutta toisin kuin Kalle oli odottanut, kaksijalat eivät näyttäneet ilahtuneilta alkaessaan vetää lattiaturkkia suoraksi. Kallen huolestunut katse kääntyi kohti Murua, joka seurasi tilannetta kiipeilypuun pediltä. Sitten Kalle katsahti taas kollikaksijalkaa, joka yllättäen olikin lähtenyt kävelemään kohti Kallea. Kun Kalle näki kaksijalan epätyytyväisen ilmeen, hän yritti lähteä karkuun. Harmikseen kaksijalka olikin nopeampi ja hän kaappasi pehmoisen kotikisun syliinsä.
”Eii! Päästä minut alas! Minä siivosin kaikki jätökset!” Kalle parkui kuin syötävä, kun kaksijalka käänsi hänet selälleen ja yritti tarkastaa kotikisun hännänalusen. Onneksi kaksijalka kaiketi totesi Kallen olevan puhdas, sillä hän laski kotikisun nopeasti tarkastuksen jälkeen maahan ja yritti silittää vielä Kallen niskaa. Kolli oli kuitenkin syvästi loukkaantunut, joten hän vetäytyi taaemmas pois kaksijalkalansa alastoman käpälän luota.
Kalle sai tarpeekseen kaksijalkojen seurasta ja loikki huoneen poikki kiipeilypuun luokse. Muutamalla hienolla – oikeastaan melko kömpelöllä ja juuri ja juuri onnistuneella – hypyllä Kalle pääsi Murun yläpuolella sijaitsevalle pedille. Kalle vilkaisi kaksijalkoja, jotka huokailivat kovaäänisesti ja silmäilivät lattiaturkkia, jonka keskellä komeili ruskea raita.
”Minähän sanoin, ettei meille tule tästä mitään ongelmia!” Kalle naukaisi Murulle iloisesti hymyillen.
//Muru? 🙂
