Kalle
//Kirjoittaja: Elandra
//Kotikisu | Klaanien läheinen kaksijalkala
Kalle oli niin täpinöissään, että aloillaan pysytteleminen tuotti vaikeuksia. Hän muisti, ettei Myy pitänyt siitä, kun hän kirmasi innoissaan edestakaisin ja kiljahteli leikkisästi taukoamatta, joten Kalle yritti olla rauhallisemmin. Hän oli lähtenyt ulos seikkailemaan Murun kanssa ja kaksikko oli hakenut Myyn mukaansa. Mustaturkkinen naapuri tunsi kaksijalkalan paremmin kuin Kalle, joka oli käynyt vain vähän siellä täällä katselemassa paikkoja. Kalle ei oikeastaan edes muistanut mitä missäkin oli. Hän ei oikein osannut keskittyä kokonaisuuteen, vaan muisti pieniä yksityiskohtia sieltä täältä paikoista, joissa hän oli käynyt.
Kallea vähän säälitti, kun Muru näytti olevan niin peloissaan. Hän yritti kannustaa ystäväänsä, joka onneksi sitten uskalsi loikata alas aidalta kahden muun kotikisun seuraan. Kun Muru oli päässyt pois lumikinoksesta, hän näytti entistä pelokkaammalta. Kalle katsoi huolestuneena pesätoveriaan, oliko Muru loukannut itsensä?
Kun kirjava kotikisunaaras kertoi olevansa peloissaan, Kalle ei tiennyt mitä sanoa. Hän yritti kuumeisesti miettiä, miten voisi saada Murun vähemmän pelokkaaksi. Mutta sitten Muru itse siirtyi lähemmäs Kallea niin, että heidän turkkinsa koskettivat toisiaan.
”Sopiiko, jos kuljen sinun vierelläsi näin?” naaras kysyi nyt hieman reippaammalla äänellä. Kallen kasvoille piirtyi iloinen hymy.
”Tietysti se sopii!” kolli hihkaisi leveästi hymyillen, ”Myy! Myy! Voitko sinä viedä meidät siihen paikkaan jossa kasvaa puita? Muistatko kun veit minut sinne ennen kuin lumet tulivat?”
”Muistan minä, Kalle”, Myy vastasi rauhallisella äänellä, ”se pieni metsä taitaa olla tälle kerralle liian kaukana. Murun olisi hyvä tutustua ensin lähikujiin, ennen kuin lähdemme kauemmas seikkailemaan.”
Kalle laski pettyneenä häntänsä ja päänsä alas. Hän vilkaisi surkeana Murua, mutta ei ollut hänelle vihainen. Ennen kuin kukaan ehti sanoa mitään, Kalle piristyi taas silmänräpäyksessä:
”Ei se mitään! Me voimme esitellä Murulle lähikujia, nekin ovat tosi mielenkiintoisia!”
Murunkin kasvoille levisi iloinen hymy.
”No niin, eiköhän sitten mennä, että ehditte takaisin ennen kuin kaksijalkanne tulevat”, Myy virkkoi ja lähti johdattamaan kaksikkoa kauemmas aidasta. Muru ja Kalle kulkivat vanhemman naaraan perässä vierekkäin aivan kiinni toisissaan. Murun läheisyys tuntui mukavalta, ja Kalle alkoi kehrätä hiljaa. Nuori kollikissa nautti elämästään täysillä. Vaikka hänellä ja Murulla olikin välillä konflitkeja, hänen elämänsä oli muuttunut paljon hauskemmaksi Murun saapumisen jälkeen!
Kalle ja Muru seurasivat Myytä erään kaksijalanpesän pihan poikki ukkospolulle. Sen musta pinta oli jäänyt valkoisen lumen alle. Kaksijalat ja Hirviöt olivat tehneet maassa olevasta lumesta aivan kivikovaa ja liukasta tallomalla sen päälle. Onneksi Kallella oli kynnet, jotka maahan upottamalla hän pääsi vaivatta liikkumaan hieman liukkaammallakin maalla.
”Tämä on ukkospolku, kuten ehkä tiedätkin Muru. Kun lumet sulavat, niiden alta paljastuu sen musta ja kova pinta. Ukkospolkuja pitää varoa, sillä hirviöt eivät aina huomaa sitä ylittävää kissaa ja saattavat juosta yli”, Myy opasti Murulle samat asiat kuin Kallellekin joitain kuita aiemmin. Kalle silmäili Murun reaktiota.
”Muru, tulitko sinäkin kotiin hirviön kyydissä?” Kalle tiedusteli uteliaana ja esitti heti perään toisenkin kysymyksen, ”oliko matka pitkä? Pelottiko sinuakin?”
//Muru? :3
