Kalle
//Kirjoittaja: Elandra
//Kotikisu | Klaanien läheinen kaksijalkala
Kalle tajusi jättäneensä Murun yksin, jolloin hän teki nopean käännöksen ja palasi takaisin ystävänsä luokse. Vauhtia oli liikaa, jolloin kolli viuhahti keskellä ukkospolkua kyyhöttävän Murun ohi. Käpälät eivät totelleet, eikä hän osannut pysähtyä ajoissa. Hän unohti katsoa eteensä, jolloin kolli törmäsi kuusipuuhun. Vauhti pysähtyi, ja hetken kolli oli aivan ulapalla.
”Aijai”, hän mutisi päätään ravistellen, ”Muru, olipa se kamalaa…” Kolli etsi katseellaan ystävää, kauhukseen näki kirjavaturkkisen kotikisunaaraan kyyhöttävän edelleen keskellä ukkospolkua!
”Muru, tule pois sieltä!” Kalle komensi, muttei Muru hievahtanut. Hän oli jähmettynyt kauhusta paikoilleen. Kalle toimi täysin vaistojensa varassa, singahtaen taas juoksuun kohti ystäväänsä, tajuamatta itsekään mitä oli tekemässä. Kalle pukkasi Murua voimakkaasti päällään.
”Et sinä tähän voi jäädä!” Kalle ähkäisi yrittäen työntää Murun eteenpäin. Muru hätkähti ja katsoi Kallea kauhuissaan. Lähestyvä jylinä sai Kallen niskavillat nousemaan pystyyn. Ukkospolun pintaan piirtyi kirkas valokeila, joka lähestyi! Kovaäänisesti ärjyvästä hirviöstä pääsi ääni, jollaista Kalle ei ennen ollut kuullut. Kovaääninen tööttäys tuntui repivän koko taivaankin kahtia, se soi Kallen korvissa yhä Murun saadessa jalkansa toimimaan ja kaksikko pinkoi pois ukkospolulta rinnatusten. He heittäytyivät läheiseen pensaikkoon ja katsoivat järkyttyneinä toisiaan. Kallen keho tärisi ja yhtäkkiä hän tunsi allaan jotain lämmintä. Hän oli laskenut alleen. Voi kamala miten kiusallista!
”Kalle, sinun otsasi”, Murun järkyttynyt katse muuttui huolestuneeksi, kun hän huomasi Kallen otsan, ”siitä tulee verta..”
Kalle räpytteli silmiään. Kun adrenaliini alkoi laskea, hän tunsi voimistuvaa kipua otsassaan. Pakokauhu alkoi taas vallata kotikisukollin.
”Apua! Minä kuolen!” hän alkoi panikoida ja alkoi tassutella edestaas Murun edessä, unohtaen täysin laskeneensa juuri alleen.
//Muru?
