Kaunokki
//Kirjoittaja: Ampiainen
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisö
Pyörin ympyrää mietiskelen mitä voisin tehdä, en voinut poistua täältä koska olin vasta tullut tai jotain? Muistelin sitä päivää jona tulin tänne olin törmännyt likaisen valkoisen naaraseen mustilla kuvioilla ja myös luiseva oranssi yksisilmäinen kolli. He olivat kertoneet että olen nyt kujakissayhteisön jäsenen ja he myös kertoivat nimensä heidän nimensä olivat arpi ja mesiläinen. He olivat vieneet minut kaksijalkaallan keskellä olevalle aukiolle, olin pelännyt koko ajan että joku kaksijalka löytäisi meidät. Mielessäni myrskysi mitä minun pitäisi tehdä? En tiennyt mitä minun pitäisi tehdä. Lopulta päätin mennä hakemaan ruokaa, mutta en jostain syystä voinut mennä yksin. Joten tassutin mesiläisen luo.
”H-hei… voitko tulla kanssani hakemaan ruokaa?” Kysyin ujosti.
”Voin”, mesiläinen vastasi. Lähdimme kävelemään kaksijalan pesiä kohti olin naaran edellä jota hän voisi katsoa että en karka, vaikka miksi edes karkaisin? Minähän tunsin kuuluvani tänne… huomasin roska-pöntön ja yökäsin kun mesiläinen hyppäsi sen päälle ja alkoi etsiskelemään sieltä ruokaa.
”Roska-pöntöistäkö te etsite ruokaa?” Kysyin hölmistyneenä. Mesiläinen kääntyi jokin esine suussan, sekö oli ruokaa? Mesiläinen hyppäsi outo esine suussan alas ja pudoti esineen maahan sitten hän viimein vastasi kysymykseeni.
”Kyllä”, mesiläinen vastasi. Katselin esinettä ja sitten mesiläistä.
”Minä en syö tuollaista ruokaa..” valitin hiljaa.
”Nyt sinun pitää syödä”, mesiläinen vastasi huumorintajutomasti. Tuijotin naarasta ja sitten taas esinettä ja taas mesiläistä.
”Ethän ole tosissasi?” Kysyin tyrmistyneenä.
”Olen kyllä tosissani!” Mesiläinen ärähti ilmiselvä kyllästyneenä minuun. Mesiläinen paisti minua hankimmaan ruokaa roska-pöntöstä, minä kipusin vastahakoisesti toisen roska-pöntön päälle. Aloin kaivelemaan roskia ja noukin ylös jonkun ihmeen kaksijalan esineen, käännyin katsomaan mesiläistä ja kysyin oliko esine ruokaa ja sitten hän nyökkäsi. Hyppäsin outo esine suussani mesiläisen perään takaisin sille aukiolle mistä olimme lähteneet menin aukion reunaan ja söin iljettävän esineen ja sitten lähdin etsimään jotain paikkaa missä voisin nukkua, sellainen löytyikin pian minä painauduin siihen ja tarkastelin hetkiseen muita kissoja kunnes minua alkoi nukuttamaan aivan hirveästi ja suljin silmäni ja nukahdin.
Aamulla Avasin silmäni kirkasa auringon valossa, punersin itseni pystyyn ja aloin venyttelemään makeasti katselin ympärilleni mietien voisinko mennä juttelemaan jonkun ystävällisen kissan kanssa, tarkensin katseeni nuoreen valkoiseen kollin jolla oli oranssi vatsa ja harmaa kuono kollin silmät olivat kiinni. Nousin ylös ja aloin tassutammaan kollia kohti mutta sinä samassa kolli räväytti oranssit silmäänsä auki ja sitten hän kompuroi ylös kun katselin kollia niin kolli oli aivan varmasti huomannut minut mutta hän menni vain sen hiirenaivo mesiläisen luo ilmiselvästi kysymään voivatko he mennä hakemaan ”ruokaa” vaikka se oli vain Variksenruokaa eikä meidän kissojen! Huomasin toisalla Pulskan tummanruskean kollin tummalla tabby-kuviolla sekä vihreillä silmillä. Lähdin häntä kohti ujosti mutta koska halusin puhua jonkun kanssa niin tämä kolli näytti parhaalta vaihtoehdolta siihen.
”h-hei, haluatko jutella kanssani?” Kysyin hiljaisella äänellä. Katselin tassujani pelokaasti sen varalta jos hän olisikin ilkeä…
”Kyllä kai, mistä sinä haluat jutella?”kolli kysyi. Katsahdin kollia tyrmistyneenä, enhän minä ollut miettinyt sitä…
”T-tuota… vaikka kujakissayhteisöstä?” Kysyin ujolla äänellä. Vilkuilin vähän väliä maahan ujosti mutta saamaan aikaan kuuntelin mitä kolli kertoi minulle kujakissayhteisöstä, aina välillä esittäen kysymykseen kun tuli asia jota en ymmärtänyt, lopulta kysyin kollin nimeä ja hän esittäytyi keijoksi. Ujostuti niin paljon että sanoin hyvästit keijolle ja lähdin kysymään jota kuta kissa mukaani hakemaan ”ruokaa” huomasin sen kollin jonka nimi oli arpi lähdin tassutamaan kollia päin ja kysyin voisiko kolli tulla mukaani hakemaan ”ruokaa”, kolli suostui ja lähdimme pois aukiolta huomasin roska-pöntön ja loikasin sen päälle mutta olin ollut vähän huolimaton sillä olin tipahtanut sinne
Ulvaisin tuskasta ja aloin oitis kompuroimaan pystyyn ja sitten katsahdin ylös mieteliäänä, yritin nousta ylös mutta kaaduin oitis takaisin, yritin yrittämästä päästyäni kunnes yhtäkkiä pönttö huojui ja kaatui, tuijottin Arpea kiitollisena hän oli pelastanut minut sieltä.
”No niin, saitko mitään syötävää muukaan? Meidän nimittäin kanataa nyt alkaa juosta takaisin aukiolle koska kaksijalat tulevat kohta katsomaan mistä se outo ääni tuli”, arpi selitti. Katselin nolona arpea ja pudistin päätäni ja sitten lähdin juoksemaan takaisin aukiolle, vilkaisin taakseni ja huomasin kaksi suurta kaksijalkaa perässämme yhtäkkiä arpi juoksi ohitseni. Jatkoin kaikkin voimin mutta kaksijalat lähestyivät joka hetki minua yhtäkkiä kuulin ääntä joka sai kaksijalat hämilleen he lähtivät pois huomatessaan että olin ehtinyt piiloon katselin arpea joka oli tarksilut minua koko ajan aidalta siis heti kun oli päässyt sinne. Lähdimme takaisin aukiolle ja heti kun olimme siellä menin lepäämään ja torkahdinkin vahingossa, Aloin nähdä unta:
Tassutin metsässä joka näytti aivan siltä missä minä ja käpy olimme olleet silloin kun käpy oli vielä hengissä… katsahdin viereen ja näin kävyn tassutamass vieressäni.
”M-miten tämä on mahdollista… sinähän olet kuollut…” kauhistelin.
”Se kaikki minun kuolemani jälkeen tapahtunut oli vain unta jopa minun kuolemani oli unta”, käpy selitti. Silmissäni ollut pelko hälveni. Lähdin juoksemaan kävyn kanssa kilpaa kunnes yhtäkkiä näin sen ukospolun minkä päällä käpy oli kuollut… käpy ei ilmiselvästi huomannut ukospolkua vaan juoksi vain sille pysähdyin tyrmistyneenä ja aloin huutelemaan varoituksia siskolleni, hän oli kuullut minut ja pystynyt, mutta se oli ollut virhe sillä heti kun käpy oli pysähtynyt niin kuului hirviön ääntä ja yhtäkkiä se törmäsi käpyyn kuului vain kivun ulvaisi ja sitten kaikki oli ohi.
”K-käpy! Tämä ei saa olla totta!” Rääyin surusta. Juoksin sisareni vireen mutta hän oli kuullut. Painauduin naaran vielä lämpimään turkkin surulisena nyhkytäen.
*En voi enään ikinä nähdä häntä…* nyhkytin. Yhtäkkiä tunnisn jonkun tökkivän minua ja sitten havahduin hereille huomasin myös että minua oli tökkinyt oksa! Katselin ympärilleni ja käperyin takaisin ja nukahdin uudestaan, mutta joka kerta sama uni toistui, näin Aivan jokaosella kerralla kävyn kuoleman uudestaan.
Lopulta luovutin ja nousin ylös katselin taivaalle.
”Voi ei nyt on yö! Enkä minä saa unta…” harmittelin. Mietiskelin mitä voisin tehdä. Lopulta päätin vain katsella kuuta ja tähtiä.
Havahduin Aamulla tyrmistyneenä.
”Katselin tähtiä koko yön!” Kauhistelin. Lähdin juoksemaan tyrmistyksestä ympyrää ja ulvomaan niin että kaikki heräsivät. Yhtäkkiä mesiläinen pysäytti minut.
”Mitä sinä teet?!” Mesiläinen tikukkassi minulta. Katselin ympärilleni hätääntyneenä ja lopulta myönsin.
”Tuota… kauhustuin vain sitä että olin valvonut koko yön…” mumisin nolona.
”voitko olla herättämättä meitä enään jos ei ole varaa?” Mesiläinen kysyi kyllästyneenä.
”V-voin”, ääneni vapisi pelosta.
Tassutin nolona takaisin vuoteseeni. Käperyin ja painoin pääni maahan, en kuitenkaan saanut unta ja avasin silmäni uudestaan auki ja Haukotelin. Katsahdin ainoaan kissan, sen valkoisen kollin lisäksi siis, hän oli Keijo.
*Eikö keijo ja valkoinen kissa herännyt?* ihmeteliin. Nousin ylös ja aijoin mennä herättämään keijoa.
”Hei Keijo haluatko tulla mukaani hakemaan ruokaa?” Kysyin hymyillen ujosti. Keijo sädsähti ja nyökkäsi unenpöperöisenä.
*Kollit*, ajattelin. Paistin kollin ylös ja lähdimme etsimään ruokaa. Katsahdin ympärilleni toivoen että täällä ei olisi kaksijalkoja tänään, katsoin roska-pöntöä yökäsin ja loikasin sen päälle. Noukin sieltä kelpo särjen ihmettelen mitä se teki roska-pöntössä. Hyppäsin alas ja lähdimme takaisin aukiota päin. Vilkuilin ympärilleni kaksijalkojen varalta ja kipitin äkkiä takaisin aukiolle.
Vilkaisin nopeasti taakseni keijoa päin mietien miksi hän oli niin laiska? Hän tuntui ihan mukavalta mutta ei parhaalta mahdolliselta seuralta… käännyin katsomaan eteenpäin ja tassutin nopeasti aukiolle missä tämä kujakissayhteisö asui ja missä minä asuin nykyään, vaikkakin olisin aivan hyvin voinut elää kaukana kaksijaloista… tiputtin särjen maahan ja asetuin syömään tarkkaillen hitusen epäluuloisesna muita kissoja mutta kaikkein eniten sitä valkoista kollia johon en ollut vielä tutustunut kun olin saanut särjen syötyä niin päättin tutkia aukiota vähän paremmin koska en ollut yöllä tajunnut tutkia sitä. Katselin ympärilleni ja huomasin sen valkoisen kollin jutelevan mesiläisen ja Keijon kanssa hän näytti vähän ärtyneltä jostain. Eikö mesiläinen suostunut hakemaan ruokaa hänen kanssaan? Vai ritelevätkö he muuten vain? No se ei kulunut minulle päätkänkään vertaa… nousin istumaan ja aloin suukimaan kylkeäni minun ei tehnyt enään mieli tutkia aukiota, päätin vain sukia turkkinii perustelisesti. Nousin venyttelemään makeasti ja sitten tassutin keijoa ja mesiläistä päin he olivat nimittäin jäätäneet sen valkoisen kollin jälkensä.
”hei, kuka tuo valkoinen kolli on?” Kysyin uteliasti mutta vieläkin ujosti. Silmissäni loisti uteliaisuus ja jännitys, en taida voida odottaa että saisin tietää kollin nimen!
”Hänen nimensä on valas”, mesiläinen vastasi huumorintajutomasti. Katselin naarasta kyllästyneenä, hän on kyllä täysi hiirenaivo. Käänsin katseeni naarasta keijoon. Kolli nyökkäsi laiskasti. Katselin molempia silmät virussa. Keijo on kyllä ihan mukiin menevä mutta mesiläinen taas ei… huokasin ja kysyin voisiko keijo esitellä minulle paikkoja mutta kolli pudisti päättään, hän on varmaan aivan liian laiska siihen pyöräytelin silmiäni ja tassutin kyllästyneenä pois päin, mietin että voisin vaikka mennä nukkumaan sillä en ollut nukkunut melkein ollenkaan yöllä. Käperyin maakuusijalleni ja suljin uupuneena silmäni ja torkahdin.
Katselin ympärilleni miettien miksi olin täällä metsässä? Oliko minun tarkoitus nähdä aina unta tästä paikasta missä käpy oli kuollut? Katsahdin maahan ja huomasin ukospolun. Mitä ihmettä!? Olinko minä kävyn paikkaalla!? Kauhustuin. Yhtäkkiä kuulin hirviön jyrinää, yritin juosta pakoon mutta en voinut liikahtaakaan sitten se hirviö osui minuun ja silmissäni Sumeni tunsin vain kipua ja surua.
*tältäkö kävystä tuntui?* ajattelin juuri ennen kuin pimeys laskeutui. Heräsin ja aloin vapisemaan pelosta. Mitä juuri tapahtui?? Minua pelotti aivan hirveästi, Hirveästi…
Nousin vapisten ylös ja tassutin pois maakualusiltani etsiskelen keijoa tai mesiläistä tai sitten arpea, tai no ei ehkä arpea hänhän juoksi aidalle tarkailemaan minua jos se kaksijalka olisi napannut minut hän varmaan olisi syyllistänyt minua…. en saataisi uskoa mutta oli kai pakko. Katsahdin ympärilleni ja huomasin harmikseni arven mutta onneksi näin myös keijon juoksin heidän luokseen ja kysyin nopeasti keijolta jos hän voisi viedä minut hakemaan ruokaa mutta kolli puudusti päättään ja naukaisi että minun pitäisi mennä arven kanssa.
”Uugh, arven? Miksei vaikka mesiläisen?! Tai ihan kenen tahansa muun kanssa!!!” Raivostuin ja ärähdin vahingossa kovaay ääneen. Keijon silmät laajenivat kauhusta ja sitten hän naukaisi että mesiläinen oli valaan kanssa hakemassa ruokaa ja hän itse ei vain jaksanut tulla.
*Jaksa!? Pyh, laiska hän vain on!” Mutisin. Katsahdin tympääntynenää arpea ja äsähdin myöntämisen merkiksi ja lähdin tassutamaan pois päin aukiolta etsikelevän näköisenä, huomasin lopulta pitkään etsinän jälkeen roska-pöntön… minua kylläkin ihmetytti miksi muualla ollut roska-pöntöjä? Nyrpisti nenääni ja loikasin tonkimaan roska-pöntön sisältää jotain syötäväksi kelpaava, haistoin jonkun hirveän hajun roskien seasta ja sitten aivan yhtäkkiä eteeni hyppäsi rotta! Rotta viimein voin saalistaa oman riistani! Minua kuminkin iljeti ajatuskin rottan syömisestä… pudistelin nopeasti päätäni ja hyökkäsin rottan kiimpuun, lopulta rotta jäi alleni vikisemään ja pyristellemään. Irvistin ja purin siltä niskat nurin ennen kuin se pääsisi irti. Nostin rottan nyrpistäen nenääni ja tassutin takaisin aukiolle arpi aivan perässäni, minua ärsytti arven käytös sillä kolli oli vain tarksilut vierestä kun MINÄ tapoin rottan!
”hyvä rotta!” Arpi huomauti minua ärsytti aivan suunatomasti mutta Yritin kaikkin voimin hillitä itseäni mutta olin niin vihainen että aloin ärisemään arvelle.
”Se ei ainakaan ole sinun ansiotasi että sain sen napattua!” Ärisin suunatomasti. Arven silmissä käväisi Hämenys ja närköstys, hän sihahti minulle takaisin että eihän hän edes ollut vitaanut siihen suuntaan!
Tuijotin turmisytynenää kollia ja mutisin suutunena että lopetetaan tästä puhuminen ja lähdetään takaisin aukiolle… kun olimme aukiolla niin huomasin keijon ajattelin mielessäni että voisin antaa rottan kollille koska minua aivan oikeasti iljeti pelkä ajatuskin syödä se… kipitin kollin luo, mumisin karvaa suussani
”Hei, keijo haluatko rottan napasin Sen ihan itse”, mumisin karvaa suussani. Katselin toivekastii kollia joka näytti epäröivän, heilutelin hääntäni turhautuneena ja pudotin rottan keijon nenän eteen ja huokaisin sinnä nyt on vaikka et haluasikaan.
Keijo tuijoti minua hölmistyneenä ja sitten hän huokaisi ja alkoi syömään rottaa. Minä taas tassutin maakuusijalleni, vaikkakin ihan vain peseytymään ja lepäämään, turkkini olikin erityisen sotkuinen tänään miettityti ihan vain se että miten onnistuisin suukimaan turkkini kun minua väsytti aivan hirveästi joten jätin suosiolla turkkini sukimata, ja torkahdin toivoen syvästi että en näkisi taas unta kävystä.
Heräsin keskellä yötä nälkäisenä. Tajusin että olin nukkunut koko päivän syömäätä.. nousin ylös ja hiivin pois ja huomasin toisella puolella aukiota ruokaa, hiivin hiljaa lähemmäs niitä ja noukin vähiten yökötävältä näytävän ja haisevan palaan. Nousin ja lähdin hiipimään takaisin pesälleni, laskeuduin maakulle ja aloin syömään ”ruokaa” vaikkakin se näytti aivan Variksenruoalta.
En kumminkaan valitanut eihän se nyt sentään aivan kamalalta voi maistua. Haukkasin ja silmissäni alkoi kiltää hämmästynyt kiltoo.
*S-sehän oli hyvää? Eikö tämä olekaan Variksenruokaa?* ajattelin hölmistyneenä. Kuulin takaani rapinaa ja katsahdin taakseni hölmistyneenä siellä oli… kissa. Mutta en nähnyt hämärässä kunnolla kissan turkkia, huomasin vain että hän oli kolli. Kolli aukaisi suunsa ja kysyi miksi olin ottanut hänen ruokanssa minkä hän oli säästänyt huomiselle. Tajusin kollin olevaan Keijo, vastasin nopeasti ja sitten käännyin takaisin ruuan suuntaan.
” ei ruokaa voi varata”, tokaisin, ja jatkoin ruuan syömistä kaikessa rauhassa. Keijo katsoi minua närkästyneenä ja tassuti itsekseen mutisten pois, pyöritelin päätäni ja nostin ruuan ylös sillä olin päättänyt antaa sen keijolle vaikka en ollut syönyt melkein mitään tänään… kuiskasin hiljaa keijolle että hän saisi herkun ja sitten tassutin takaisin nukkumaan, minua väsytti kovasti, toivon vain että en näkisi enään sitä unta… suljin uupuneena silmääni. Kaipasin käpyä mutta en halunnut nähdä hänestä unta se vain toisi minulle liikaa ikäviä muistoja…
Aukasin silmääni Aamulla todella kirkaseen valoon nostin pääni ja räpytelin silmiäni hetkelliseti sokaistuunenaa, nousin ylös vilkuileen ympärilleni mietien voisinko mennä syömään jotain? En osannut sanoa luultavasti saan ottaa täällä aukiolla olevia ruoan paloja, koska ennen kuin teen yhtään mitään niin haluan syödä! Lähdin nuskimaan aukiolla ehkä olevia ruoan paloja, lopulta löysin pikkurikisen hiiren palasen, hämmästelin hetkiseen sillä olin luullut että emme syö hiiriä, no en aijo valitaa! Kävin kiinni ja söin hiiren palan hyvillä mielin!
”Hyvää”, kuiskasin.
Päätin mennä lepäämään, tassutelin maakulle ja nukahdin nopeasti, toivon todella että näkisin kävyn mutta en hänen kuolemansa…
Oli kulunut kuu ja kujakissayhteisön oli tullut monta muuta kissaa, olin silloin kysynyt mesiläiseltä miksi osa heistä sai mennä pois aukiolta yksin ja osa taas ei, Naaras vastasi kissojen olevan yhteisön kissoja mutta niistä jotka olivat valvottuja kuin minä niin heitä hän ei tuntenut… katsahdin ujosti harmaa raidallinseen naaraseen ja hänen kanssaan jutelevaa vaalean harmaata täplikästä kissaa. Päätin mennä tutustumaan heihin mutta raidallinen naaras ehti lähteä, pilkulinen naaras jäi suukimaan turkkiaan ja vilkuilemaan ympärilleen ja tarkensi katsenssa siihen valas nimiseen kollin, hän nousi ja lähti tassutamaan kollia päin mutta hän pysähtyi kun oli törmätä minuun.
”Hei, katso eteesi”, naaras ärähti. Päästin naaran tyrmistyneenä pois ja jäin pelokaasti tuijotaman naaras kissan menoa. Naaras menni valkoturkkisen kollin luo jutelemaan.
