Kaunotar
//Kirjoittaja: Varta
//Kotikisu |
Ilma oli vihdoin alkanut lämpenemään, linnut visersivät puissa ja pensaissa, sekä maa oli alkanut puskea vihreää kasvustoa. Kaunotar nautti yhä lähemmäksi hiipivästä viherlehdestä, ja hän olikin ottanut tavakseen kelliä pihallansa sijaitsevan pienen varaston mustalla katolla imemässä itseensä kaiken mahdollisen lämmön. Hän oli myös tutkinut pihansa jokaisen nurkan tarkkaan, ja uskaltautunut jopa hieman aitojen ulkopuolellekin.
Tänään oli kuitenkin se päivä, kun hän aikoi uskaltautua kauemmaksikin. Varaston katolta näki alueelle, jossa ei ollut kaksijalkojen taloja, pelkkää luontoa. Siellä kuulsi pienoinen metsikkö, jonka takana kulki ukkospolku. Tuo metsikkö oli Kaunottaren päämäärä. Hän heräsi aikaisin aamulla, jopa ennen kaksijalkaansa, ja söi tukevan aamupalan. Sitten hän livahti luukusta ulos, hyppäsi aidalleen ja siitä alas pienelle ukkospolulle. Ilma oli kirkas ja kirpeä, sillä aurinko oli vasta nousemaisillaan. Kaunotar pisti tassua tassun perään ja niin hän oli matkalla kohti metsikköä. Ukkospolku loppui ja naaraan edessä avautui aava alue ennen metsikköä. Juuri ja juuri maasta puskeva ruohikko oli kostea ja vilpoinen hänen tassuissaan, mutta tuoksui raikkaalle, kun Kaunotar hölkkäsi kohti metsikköä. Kaunottaren viikset väpättivät, kun hän imi itseensä kaikki tuoksut, mitkä hänen nenäänsä osuivatkaan. Jospa jostain löytyisi hiiri? Hän ei ollut syönyt niitä ikuisuuksiin.
Hiiri löytyi kuin löytyikin, tosin vasta metsiköstä. Kaunottaren metsästystaidot olivat ruosteessa, mutta hän kuitenkin onnistui juoksemaan hiiren kiinni, vaikka hänen hyppynsä olikin jäänyt hieman vajaaksi. Tuore riista päihitti Kaunottaren kaksijalan tarjoamat nappulat mennen tullen, ja pian Kaunotar lipoikin viimeisiä mehuja huuliltaan. Hän suoritti pikaisen syönnin jälkeisin pesun ennen kuin jatkoi matkaansa. Naaras kierteli puuston siimeksessä ja tutki hajuja, mutta lisää metsästettävää ei löytynyt. Pian puut taas harvenivat ja hän seisoi ukkospolun vierellä. Luonto jatkui ukkospolun takana, mutta se ei ensisilmäyksellä vaikuttanut Kaunottaresta niin mielenkiintoiselta, että hän olisi sen takia uhmannut ohi vyöryviä hirviöitä. Kuitenkin kun hän oli jo kääntymässä poispäin, vilahti jokin kauempana ukkospolun toisella puolella. Kaunotar tuijotti kaukana loikkivaa kissaa ja yritti haistaa jotakin ukkospolun lemun ohi. Yllättäen tuuli kääntyikin sopivasti häntä kohden, ja hän erotti ei yhden, vaan useamman kissan tuoksun polun toiselta puolelta.
Mitä niin moni kissa teki ilman kaksijalkoja? Kaunottaren silmiin syttyi utelias pilke, ja hän hivuttautui aivan ukkospolun vierelle. Hän odotti kärsivällisesti ja kun hirviöitä ei ollut näkyvissä, ryntäsi hän kovan pinnan yli toiselle puolelle. Siellä hän lähti kävelemään suuntaan, mistä kissojen tuoksu vahvimpana kantautui. Korvansa hän piti höröllään, jotta kuulisi mahdolliset uudet tuttavuudet.
//joku kuolonklaanilainen?
//375
