Kehrääjä
//Kirjoittaja: Jem
//Erakko |
Kehrääjä oli kuin olikin lupautunut lähtemään uuden tuttavuutensa mukaan härnäämään lintuja, vaikka olikin myöntynyt silmiään siristellen vasta Tiu’n lauottua ilmaan syytöksiä lintujen pelkäämisestä. Kehrääjä ei voinut aanoa olevansa tämän aktiviteetin suurimpia ystäviä ja olisi paljon mieluummin käpertynyt kerälle johonkin lämpimään nurkkaan. Hän oli taas yllättäen herännyt väärällä jalalla ja oli täysin varma, että lintureissu tulisi päättymään joko huonosti tai muuttuisi katastrofiksi.
Nuori kolli osasi jotenkin pitää suunsa supussa, eikä valittanut ääneen. Täysin hiljaa Kehrääjä seurasi Tiukua paikkaan, jossa hän oletti lintujen asuskelevan. Hän ei ehkä valittanut linnuista tai lämpimän nurkan olemattomuudesta mutta varmisti, että Tiuku oli tietoinen hänen jalkojen särkemisestään. Hän lopetti valittamisen heti kaksikon saavuttua lintujen luokse, sillä Tiuku ei luultavasti enää jättäisi Kehrääjää matkasta.
Kehrääjä katsahti Tiukuun, joka oli johtanut kaksikon lintujen luokse. Häntä hämmensi, sillä hän näki tilanteessa vain kaksi mahdollista lopputulosta. Joko linnut lähtisivät nopeasti pakoon tai jäisivät kaksikon kynsiin. Toinen vaihtoehto ei ollut Kehrääjän mieleen – hän ei välttämättä uskonut mihinkään suurempaan, mutta oli sitä mieltä että jokaisen elämä oli tärkeä eikä ketään, saalista tai saalistajaa, kuulunut kiduttaa kauempaa kuin oli pakollista.
”Mitä nyt?” Kehrääjä töksäytti muutaman sekunnin kuluttua. Kollin äänensävy oli tarkoitettua tylympi ja hän siirsi katseensa Tiukuun, lähinnä tarkistaakseen ettei toisen kissan katseessa näkynyt merkkejä loukkaantumisesta. Kehrääjä oli huomaavinaan jonkinlaista kärsimättömyyttä, ihan kuin hänen olisi automaattisesti pitänyt tietää mitä tehdä. Hän heilautti häntäänsä ärtyneenä ja katsahti sitten pieneen lintuparveen edessäpäin.
Tiuku näytti väsyvän Kehrääjän epäröimiseen ja päätti loikia kohti lintuparvea sen enempää miettimättä. Kuten Kehrääjä oli olettanutkin, linnut lähtivät heti pakoon ja kollin oli vaikea olla huvittumatta. Virnuillen hän seurasi kuinka Tiuku kääntyi takaisin päihitettynä. ”Mitä luulit, että tapahtuisi? Onnistuvatko lintujen härnäys-reissusi yleensä paremmin?” Kehrääjä uteli pieni pilkka äänessään. Tiuku vain ravisteli päätään, vastaamatta kollille mitään. Kehrääjä loikki tämän vierelle häntäänsä heilutellen, pohtien kaksikon mahdollista seuraavaa liikettään. Pian hän avasi taas suunsa sitä ehdottaakseen. ”Voimme aina etsiä lisää lintuja, eikö?” Kehrääjä ehdotti yhä hiukan hihitellen. Hän halusi tietää, sujuisiko toinen yritys samalla tavalla.
//320 sanaa, Tiuuku?
