Kehrääjä
//Kirjoittaja: Jem
//Erakko | Eloklaanin reviiri
Kehrääjän jokainen hälytyskello pääkopan perällä alkoi soimaan kun ilmoille heitettiin tarjous tuntemattomien kissojen leiriin menemisestä. Hän ei kuitenkaan voinut enää kääntyä takaisin. Palaaminen sinne mistä hän oli tullut ei olisi järkevää – hän olisi silloin tehnyt koko tämän matkan turhaan. Suppisuuna Kehrääjä seurasi uutta tuttavuuttaan tutkien jokaista eteen sattuvaa kiveä ja keppiä aina siihen asti, että toinen tuntematon kissa ilmestyi paikalle. Kehrääjä piti tätä kissaa huomattavasti uhkaavana ja piti hyvän välimatkan jopa matkan jatkuessa. Hän piti katseensa maassa välttääkseen katsekontaktia kenenkään kanssa. Turhan riidan haastaminen ei ollut kollin mieleen ja katsekontaktista seurasi usein vain riitoihin johtavia kysymyksiä. Matkan jatkuessa hiljaisuudessa Kehrääjän häntä nyki – ei oikeastaan ärtymyksestä. Syynä oli jokin muu tunne, sellainen joka muistutti enemmänkin hermostuneisuutta tai kärsimättömyyttä. Hän yritti ravistaa tunteen turkistaan, muttei onnistunut siinä. Vastatessaan juuri esittäytyneen Omenahuuman kysymykseen Kehrääjä kuulosti siltä kuin olisi ollut tukehtumassa puolimätään riistaan tai nähnyt juuri aaveen ja menettänyt puhetaitonsa.
”Kehrääjä – ” Kehrääjä aloitti ja oli heti kompastua johonkin. Hän kääntyi 180 astetta nähdäkseen mihin oli kompastunut, muttei löytänyt sen lähdettä enää ja jatkoi puhumista aikaisempaa keskittyneempänä. ”Olen Kehrääjä. Kuulin teistä joiltakin entisiltä klaanikissoilta, tai, niin uskoisin. Niin he esittelivät itsensä. Älä kysy heidän nimiään – En muistaisi kumminkaan.”
Kehrääjä oli normaaliakin huonompi keskustelussa. Hän joutui vähän väliä pysähtymään miettimään mitä sanoisi seuraavaksi ja hänellä kesti tuskallisen kauan selittää pikkumatkansa kotikujaltaan klaanin reviirille. Hän mainitsi ongelmansa muiden kissojen kanssa ja jatkuvat taisteluiden häviämiset mutta empi mainitessaan epämääräisiä juuriaan ja asuinpaikkaansa, joka tuntui vaihtuvan aivan yhtä nopeasti kuin Kehrääjän mielentilat. Nopeasti, siis.
Kehrääjä katsahti nopeasti taakseen ennenkuin uskaltautui nostamaan uuden puheenaiheen esiin. Ketään ei kuitenkaan näkynyt. Yksin ollessaan Kehrääjä olisi varmasti huokaissut helpotuksesta.
”Aikaisempi kissa, se äkäinen, kuka hän oli?” kolli kysäisi katse taas Omenahuumassa. Häntä ei sen kummemmin kiinnostanut tavata tätä kissaa uudelleen. Oli kuitenkin todennäköistä, että hän tulisi tapaamaan ärhentelijän uudelleen ennemmin tai myöhemmin. Ajatus tästä vahvistui kaksikon luultavasti lähestyessä leiriä.
