Keijukainen
//Kirjoittaja: Elandra
//Erakko |
Olin riemuissani, vaikka pakotinkin ilmeeni pysymään kivenkovana. Pieni virne pääsi kuitenkin vähän väliä salaa hiipimään kasvoilleni. Olin tehnyt oikean ratkaisun käydessäni taisteluun Mäihän kanssa. Vaikka erakko olikin jaellut kovia ja kipeitä iskuja kynsillään ympäri kehoani, taistelu oli minulle saavutus. Tämä oli ensimmäinen oikea taistelu, jonka koskaan voitin.
En ollut varma, oliko hyvä vai huono asia, ettei kollilla ollutkaan kissajoukkoa. No, eipä ainakaan tarvitsisi pelätä, että he murhaavat meidät nukkuessamme.
”Tiesin sen”, valehtelin sipaistessani kielelläni sotkuuntunutta turkkiani. Mäihä ei vastannut mitään, hän vain katseli meitä ilmeettömänä ja odottaen.
”No niin, lähdetään sitten”, lausahdin kuin olisin ollut suurempikin johtaja. Viitoin kaksi kissaa perääni hännän heilautuksella. En halunnut päästää Mäihää selkääni, joten odotin niin kauan, että kolli pääsi rinnalleni. Mietin seuraavaa yötä. Kollia ei voisi jättää hetkeksikään vahtimatta. En tiennyt hänestä mitään muuta kuin sen, ettei hän vaikuttanut kovin yhteistyöhaluiselta. Minun ja Leopardin täytyisi kai järjestää vahtivuorot.
Matkan aikana varjot pitenivät huomattavasti, kun aurinko suuntasi kohti taivaanrantaa. Se katosi korkeiden kaksijalan pesien taakse ja sai taivaan punertamaan. Kujien reunoilla seisovat tähdet syttyivät tismalleen yhtä aikaa jokainen. Yhden tähden valo oli huomattavasti himmeämpi kuin toisten. Taivaan tähtiä minä en edes vaivautunut vilkaisemaan sillä tiesin, että yllämme oleva taivas oli pilvien peittämä.
Pienen kävelymatkan päästä saavuimme kotini eteen. Vanha, ränsistynyt kaksijalan pesä tönötti keskellä uusia ja kirkkaanvärisiä, hyväkuntoisia pesiä. Vaikka kotini ei ollutkaan yhtä hohtoinen kuin kaksijalkojen käyttämät pesät, tämä koti oli minulle kaikista rakkain. Olin tuijotellut sen kivisiä seiniä koko ikäni.
”Tässä se on; meidän kotimme”, kerroin ja annoin Mäihälle pienen hetken aikaa tarkastella sitä. Kolli ei vaikuttanut kovin vakuuttuneelta silmäillessään kaksijalan pesää.
Kun katseluhetki oli ohi, johdatin yhteisöni jäsenet sisään rikkinäisestä ikkunasta.
”Varo ettet satuta itseäsi, se on aika terävä joistain kohdin”, kuulin Leopardin sanovan Mäihälle, ennen kuin valkea kissa pääsi perässäni sisälle saakka.
Likaisenvalkea kolli loikkasi pesän puiselle lattialle. Hän silmäili ympäristöä, joka oli melko sotkuinen. Käyttämättömiä, vanhoja sammalvuoteita lojui siellä täällä.
”Yhteisön kaikki jäsenet asuivat joskus täällä, mutta nykyään he vartioivat kaksijalkalan laitamilla”, kerroin samalla, kun johdatin kaksikon yläkertaan. Yläkerrassa oli hieman siistimpää. Leopardi oli pudottanut vanhat vuoteet alas rikkinäisestä ikkunasta, ja naaras oli tukkinut ikkunan oksilla ja sammalilla. Näin pysyisimme vähän lämpimämpinä lehtikadon tullessa.
”Voit etsiä itsellesi hyvän nukkumapaikan. Suosittelen välttelemään ikkunoita, sillä vesi saattaa tulla sisälle asti”, sanoin rauhallisella äänellä ja asetuin omalle vuoteelleni, joka sijaitsi keskellä avaraa tilaa. Viitoin Leopardin luokseni, ja laikukas kissa kipitti portaikosta luokseni silmät säihkyen.
”Meidän täytyy vahtia uutta ystäväämme, ettei hän karkaa. Otetaan vahtivuorot niin, että minä hoidan alkuyön ja sinä loppuyön. Katsokin, ettet päästä häntä karkuun”, sanoin kissalle silmiäni siristellen. Leopardi näytti hieman hämmästyneeltä, mutta nyökkäsi kuitenkin.
”En takuulla päästä. Hän varmasti viihtyy täällä kanssamme”, vaaleanruskea naaras vastasi pirteästi hymyillen. Väläytin kissalle takaisin pienen hymyn, vaikkei tilanteessa ollutkaan mitään mukavaa. Olin satavarma, että Mäihä ottaisi hatkat heti kun silmä välttäisi.
//Mäihä?
// 458 sanaa
