Keijukainen
//Kirjoittaja: Elandra
//Erakko |
Olisin ollut valmis lähtemään Mäihän perässä koiraa karkuun, mutta Tyrskytassu näytti jo tehneen valintansa. Kolli syöksyi armottomasti kohti kolme kertaa itseään suurempaa eläintä. Kirosin mielessäni, emme voisi jättää klaanikissaa kuolemaan. Jos Tyrskytassu kuolisi, emme koskaan löytäisi Eloklaanin luokse.
Vilkaisin Arpea, joka pysytteli paikallaan ja seurasi tapahtumia rinnaltani. Kolli ei näyttänyt pelkäävän tai tahtovan karkuun. Syöksyimme auttamaan uutta ystäväämme. En ollut koskaan ollut oikeassa taistelussa. Pentuna olin leikkinyt emon ja muiden yhteisön jäsenten kanssa, eikä jokin aika sitten Mäihän kanssa käytyä kamppailua voinut oikeaksi taisteluksi kutsua. Olin siis täysin vaistojen varassa. Jakelin koiralle iskuja summassa ja yritin parhaani mukaan väistellä piskin keltaisia, suuria hampaita.
Jossain kohdin kamppailua koiran hammas iskeytyi kipeästi otsaani. Viiltävä kipu riepotteli minua hetken aikaa lyyhistyttyäni maahan. Näin punaista, kun kirkkaanpunainen veri pyrki silmilleni. Pyyhin käpälilläni kasvojani kuullessani koiran lähestyvän. En voisi jäädä tähän, mutten voinut taistella sokeanakaan.
Näkökenttäni oli sumea, mutta erotin minua lähestyvän koiran hahmon. Kampesin itseni pystyyn ja sivuutin päässäni tykyttävän kivun. Ehdin juuri ja juuri loikata pois koiran alta. Se murisi kovaa ja räksytti. Arpi oli nähnyt tilaisuutensa tulleen, ja yksisilmäinen kissa singahti kohti koiran kasvoja. Uhkarohkea temppu, ajattelin. Itse en olisi moiseen lähtenyt.
Arpi iski vasemmalla käpälällään koiraa kasvoihin. Veri roiskahti luisevan kollin turkille, kun silmämuna singahti irti koiran silmäkuopasta. Alkoi armoton ulina, ja koira painautui maata vasten pidellen paikkaa, jossa silmä oli hetki sitten ollut. Lähdimme lähestymään koiraa yhdessä toverini kanssa. Tyrskytassu oli kadonnut näköpiiristäni, kenties paennut Leopardin ja Mäihän tavoin. Kun piski näki meidän lähestyvän, se nousi ylös ja kääntyi paetakseen. Jahtasimme koiraa muutaman talon ohi, mutta pysähdyimme lopulta.
”Hyvin tehty”, Arpi totesi rohisevalla äänellään ja vilkaisi minua, ”sinä taidat tarvita paikkausta.”
”Mihin Tyrskytassu katosi?” kysyin sivuuttaen kollin lausahduksen. Kävelimme hitaasti takaisin paikkaan, jossa raivokas taistelu oli hetki sitten käyty.
Yllätyksekseni erotinkin Tyrskytassun istuvan kujalla ja katsovan meitä. Kollikaan ei ollut selvinnyt kamppailusta ehjin nahoin. Klaanikissan korva oli revennyt, ja pala siitä lojui hänen edessään.
Painavat askeleet kuuluivat lähestyvän meitä. Kolmen kaksijalan joukko lähestyi meitä. Heidän katseensa oli meissä, joka kertoi, että olisi aika lähteä.
”Tulkaa”, sihahdin ja pinkaisin juoksuun sinne päin, minne Mäihä ja Leopardi olivat taistelun alussa karanneet. Tyrskytassu ja Arpi juoksivat perässäni hyvän matkaa.
”Keijukainen!” huudahdus sai meidät pysähtymään. Leopardi ja Mäihä astuivat esiin pensaikon alta. Leopardilaikukas naaras lähestyi meitä ensin hymyillen, mutta hymy laantui naaraan huomatessa veriset turkkimme.
”Oletteko te kunnossa?” naaras kysyi huolestuneena.
”Olemme”, sanoin ja käännyin Tyrskytassun puoleen, ”oletko sinä ihan kajahtanut? Jos kohtaat koiran, et jää taistelemaan sen kanssa! Seuraavalla kerralla minä en jää sinua pelastamaan.”
Kolli oli meinannut tapattaa meidät kaikki.
//Tyrsky tai Mäihä?
// 418 sanaa
