Keijukainen
//Kirjoittaja: Elandra
//Erakko |
Päivänsäde oli kasvanut kovaa vauhtia. Naaras oli saavuttanut iän, joka klaanissa olisi tarkoittanut oppilaaksi tulemista, mutta minun yhteisössäni sen merkitys oli suurempi. Päivänsäde sai enemmän vastuuta, nytkin hän oli ensimmäistä kertaa johtamassa partiota.
Uusia kissoja ei ollut näkynyt aikoihin. Viimeiset kuut olivat olleet hiljaisia, sillä muukalaiset eivät uskaltautuneet kaksijalkalani alueelle. Kenties sana yhteisöstä oli levinnyt, tai sitten kukaan ei vain liikkunut tähän aikaan vuodesta minnekään.
Olisin halunnut kasvattaa Mesitähden pennun omalla tavallani, mutta Mäihä ja Tyrskytiikeri hankaloittivat asiaa. Heidän kasvatustapansa oli aivan toisenlainen kuin omani. Olimme joutuneet tekemään kompromissin niin, että jokainen huolehti pennusta vuorotellen, jokainen päivän kerrallaan. Ihan kohtalaisesti se olikin sujunut, sillä Päivänsäteestä oli varttunut juuri sellainen kuin olin toivonutkin: itsevarma, rohkea ja kuitenkin järkevä.
”Eikö heidän pitäisi olla jo täällä?” Tyrskytiikeri kysyi haukotellen. Käänsin ärsyyntyneen katseeni kollin suuntaan. Vihjasiko hän, että oli ollut virhe päästää Päivänsäde partion johtoon? En vastannut mitään, sillä en jaksanut kinastella Tyrskytiikerin enkä sen enempää tuon lähettyvillä lepäävän Mäihän kanssa.
Kuulin askeleita alakerrasta. Ne saivat minut suorastaan pomppaamaan pystyyn. Tummanharmaa naaraskissa asteli häntä pystyssä yläkertaan, perässään kahden sijaan kolme kissaa. Päivänsäde kertoi löytäneensä kissan kaksijalkalasta. Aluksi olin hyvilläni kasvattini teosta, mutta sitten hymy hyytyi. Yritin peitellä yllättyneisyyttäni, kun tunnistin laikukkaan kissan. Sitä seurasi säikähdys, kun muistin mistä hänet tunsin. Kissa oli yksi Eloklaanin oppilaista, siitä ei voinut erehtyä. Laikku kasvoissa ja eriväriset silmät eivät unohtuneet helposti.
Päivänsäde kehuskeli löydöstään tyytyväisenä. Vilkaisin Mäihää ja Tyrskytiikeriä. Molemmat olivat nousseet ylös, ja selkeästi huomanneet saman kuin minäkin.
”Mitä eloklaanilainen tekee näin kaukana kotoa?” sivuutin Päivänsäteen täysin, kun kävelin huoneen halki eloklaanilaisen eteen. Tuo siristi erivärisiä silmiään, kenties hän ei tunnistanut minua.
”En minä asu enää Eloklaanissa”, laikukkaan kissan sanat saivat minut huojentumaan. Se tarkoitti sitä, etteivät eloklaanilaiset olleet ainakaan ihan heti saapumassa luoksemme. Jos siis kissan sanaan pystyi luottamaan.
”Mitä sinä sitten teet täällä?” kysyin ja istahdin alas itseäni hieman suurempaa kissaa vastapäätä. Entinen eloklaanilainen silmäili kotiamme varsin arvostelevan näköisesti. Se ärsytti minua. Olisi voinut edes yrittää peittää sen, ettei pitänyt näkemästään!
”Tulin vain katselemaan kaksijalkalaa, kunnes nuo toivat minut tänne. En tahdo olla vaivoiksi, itse asiassa minun pitäisi lähteä jo. Veljeni odottaa minua metsässä”, kolli sanoi nyt hermostuneen oloisesti. En uskonut sanaakaan.
”Astuit jalallasi väärään kaksijalkalaan, sillä täältä ei noin vain lähdetäkään. Olet tallonut minun omistamaani maata ja vienyt minun kallista aikaani, jonka vuoksi olet minulle velkaa loppuelämäsi. Tästä eteenpäin päiväsi kuluvat ruokaa etsiessä ja tämän kaksijalkalan kujia partioidessa, ymmärrätkö?” esitin erakolle kysymyksen ja katsoin häntä suoraan silmiin, yrittäen saada kissan entistä ahdistuneemmaksi. Kissa nyökkäsi, vaikka tuskin tarkoitti sitä. Kaikki paitsi tietenkin Leopardi, halusivat aina aluksi paeta.
”Päivänsäde, sinä löysit muukalaisen, joten saat kunnian vahtia häntä. Kerro hänelle kujakissayhteisöstä ja auta häntä rakentamaan oma vuoteensa alakertaan. Arpi, sinä ja Keijo saatte luvan hoitaa hänen yövartioimisensa”, jakelin käskyjä ja nautin siitä. Olisipa joka päivä tällainen!
//Päivi?
// 459 sanaa
