Keijukainen
//Kirjoittaja: Elandra
//Erakko |
Elämä Leopardin kanssa oli alkanut sujumaan kieltämättä melko hyvin. Naaras oli ollut luonani vasta reilun neljäsosakuun ajan, mutta siitä huolimatta naaras tuntui jopa viihtyvän täällä. Emme olleet törmänneet muihin kissoihin laikukkaan naaraan saapumisen jälkeen. Tai no, näimme me erään suuren, arpiturkkisen kollin liikkuvan jossakin kaksijalkalan laitamilla, mutta en halunnut häiritä niin vihaisen näköistä kissaa. Olisimme olleet ruumiita takuulla heti, kun kolli olisi nähnyt meidät.
Aurinko oli huipussaan, ja minä olin esittelemässä Leopardille sitä kaksijalkalan osaa, jota naaras ei vielä tuntenut.
”Tuota pihaa kannattaa varoa, ellet tahdo tulla tapetuksi. Pesässä asuva kaksijalka ei pidä kissoista. Kerran se oli vähällä tappaa yhden minunkin ystävistäni”, valehtelin. Leopardi katsoi minua yllättyneenä, mutta nyökkäsi.
”En astu käpälällänikään tuon kaksijalan pesän pihaan”, naaras lupasi. Käänsin katseeni taas eteenpäin ja matka jatkui hiljaisuudessa.
Tässä osassa kaksijalkalaa pesät olivat huomattavasti pienempiä. Täällä oli enemmän ruohoa ja pensaita. Ikäväkseni myös kaksijalan pennut tuntuivat viihtyvän paremmin tässä osassa kaksijalkalaa. Niiden huuto kuului koko ajan, ja se sai pääni kipeäksi.
Suunnistin eteenpäin pesien seinämien vierellä, jottei vastaan tulevat kaksijalat kiinnittäisi meihin huomiota. Leopardi kipitti kintereilläni. Ohitimme ties kuinka monta erilaista aitaa ja eriväristä kaksijalan pesää, kunnes saavutimme kohdan, johon kaksijalkala päättyi. Rajalla oli korkea aita, jonka päälle minä en päässyt hyppäämään. Aita kohosi korkeuksiin, eikä sen toiselle puolelle nähnyt muuta kuin korkeuksiin kohoavat puiden latvat.
”En ole koskaan nähnyt noin suurta aitaa!” Leopardi hihkaisi ja tarkasteli tarkasti aitaa. Aita oli oikeastaan jopa ihan hyvä asia. Se pidätteli kissoja ihan hyvin tällä puolella, eivätkä ne siis kovin helposti päässeet karkuun, jos täältä yrittivät. Minä kuitenkin tiesin, että läheisen pensaan takana aidassa oli kolo. Se oli juuri ja juuri sen kokoinen, että kissa pääsi siitä toiselle puolelle. Sitä en kuitenkaan kertoisi Leopardille. Hänen ei todellakaan ollut tarkoitus tietää kaikkea.
Säpsähdin, kun läheisen kaksijalan pesän ovi lennähti selälleen. Kovaääninen kaksijalan pentu ryntäsi ulos pesästä perässään kolme muuta saman kokoista. Kaksijalan pennut huusivat toisilleen ja loikkivat maassa. Se sai niskavillani nousemaan pystyyn.
”Tule, lähdetään pois täältä. Tämä osa kaksijalkalasta on vaarallinen noiden vuoksi”, sihahdin ja viitoin naaraan perässäni kaksijalkalan pesän taakse. Leopardi tuijotti kaksijalan pentuja jollain tapaa haikea ilme kasvoillaan. Naaras ei tehnyt elettäkään tullakseen perääni, joten jouduin palata takaisin hänen luokseen. Läimäisin vaaleanruskeaa naarasta poskelle, joka sai kissan säpsähtämään. Leopardi näytti aluksi vihaiselta, mutta leppyi nopeasti.
”Tule”, sihahdin uudestaan ja ravasin takaisin pesän nurkalle. Leopardi seurasi minua, mutta piti katseensa edelleen kaksijalan pennuissa. Kirosin mielessäni naaraan. Miksi juuri Leopardin oli pitänyt tulla minua vastaan? Olisi ollut niin paljon helpompaa, jos se olisi ollut joku muu hyväuskoinen. Sellainen, joka oikeasti osasi muutakin kuin vain kytätä kaksijalkoja ja puhua jatkuvasti.
Johdatin Leopardin perässäni kohti kaksijalkalan keskustaa. Jouduimme välillä pysähtelemään pesien nurkille, sillä kaksijalkoja oli liikkeellä harvinaisen paljon. Hirviöt pyyhälsivät ohitsemme hurjaa vauhtia. Hirviöitä minä en pelännyt lainkaan. En sen jälkeen, kun olin nähnyt yhden juoksevan seinään kaksijalkalan keskustassa. Se kertoi minusta aika paljon siitä, miten hiirenaivoisia hirviöt todella olivat. Leopardi tuntui olevan varuillaan aina, kun hirviö kulki ohitsemme. Naaras painautui maata vasten ja katsoi suurine silmineen kiiltäviä hirviöitä.
”Minullakin oli joskus tuollainen pieni kaksijalka”, Leopardi ilmoitti yllättäen, kun olimme päässeet korkeiden kaksijalan pesien luokse.
”Niin?” kysyin ymmärtämättä, mikä pointti moisella lausahduksella oli ollut. Miksi leopardilaikukas naaras luuli, että minua kiinnosti se, mitä hänellä oli aiemmin ollut?
”Kunhan vain ilmoitin. Minä pidän pienistä kaksijaloista, eikä niissä isommissakaan ole mitään vikaa”, Leopardi naurahti. Eipä, ajattelin. Kaksijalkala olisi niin paljon parempi paikka ilman kaksijalkoja. En vastannut mitään.
Aurinko oli suuntaamassa kohti taivaanrantaa. Ilta hämärtyisi pian. Siispä kiristin tahtiani. Illan rajakierros oli vielä tehtävä, ja sitä ennen oli löydettävä jotakin ruokaa. Olin kuitenkin kovin väsynyt, joten ajattelin delegoida sen tehtävän Leopardille. Kaksijalat tuntuivat pitävän sirosta, nätistä ja ihanan lempeästä Leopardista turhankin paljon. Ne halusivat silittää ja antaa ruokaa kauniille kissalle, joka rakasti kaksijalkojen rapsutuksia.
Kun pääsimme takaisin pesällemme, käännyin kohti Leopardia.
”Illan rajakierros on vielä tekemättä, ja minulla on nälkä. Käy sinä sen mukavan kaksijalan luona, jolta viimeksi sait sen kalan. Tuo minulle ruokaa, niin otan pienet nokoset ennen rajakierrosta”, sanoin haukotellen. Leopardi nyökkäsi.
”Lupaan tuoda sinulle ruokaa mahdollisimman pian, nuku sinä vain. Sinulla on varmasti ollut rankka päivä, kun olet kierrättänyt minua taas kaksijalkalassa”, leopardilaikukas naaras sanoi hymyillen.
”Kiitos, että ymmärrät. Sinä olet ihan oikea ystävä”, väänsin kasvoilleni hymyn ja katsoin Leopardia kiitollisena. Naaras päästi pienen kehräyksen, jonka jälkeen tuo kääntyi ja juoksi pois hämärältä kujalta hakemaan ruokaa. Kun naaras oli kadonnut nurkan taakse, pyyhin tekaistun hymyn pois kasvoiltani. Ei Leopardi ollut minun ystäväni, vaan alaiseni. Hän ei ehkä tiennyt sitä, mutta sillä ei ollut väliä. Niin kauan kuin hän toimi ohjeideni mukaan, minulla oli kaikki hyvin.
Kaksijalkalan kaduilla olevat oksattomat puut olivat taas sytyttäneet tähtensä. Se kertoi, että ilta oli saapumassa. Tuttuun tapaan loikkasin ensin aidalle, josta pääsin metallisen asian päälle ja taas ikkunalaudalle. Pujahdin rikkinäisestä ikkunasta sisään omaan kotiini, jota kovin paljon rakastin. Jonain päivänä tämä pesä olisi täynnä kissoja, jotka palvoivat ja tottelivat minua.
Kapusin portaita pitkin yläkertaan. Asetuin omalle vuoteelleni, joka sijaitsi keskellä suurta tilaa. Käperryin kerälle ja suljin silmäni. Oli paljon kivempaa asua jonkun toisen kanssa kuin yksin. Ei ollut niin paljoa tekemistä, joten minä sain kaikessa rauhassa ottaa päiväunet.
// 836 sanaa
