Keijukainen
//Kirjoittaja: Elandra
//Erakko |
Kuuntelin närkästyneenä sitä, miten Tyrskytassu tuntui keksivän muka niin paljon paremman suunnitelman ja vähättelevän minua. Olin aivan varma, että joku oli kertonut tuolle paholaisten klaanista kotoisin olevalle rääpäleelle, että kaksijalkalaa vartioi paljon useampi meikäläinen. Tosin valheellisten, olemattomien kissojen varaan ei ollut järkeä laittaa koko suunnitelmaa. Mielikuvituskissat eivät tulisi apuumme, jos tilanne menisi Eloklaanissa rumaksi.
Kiinnostukseni kollin puheisiin heräsi kuitenkin pian, kun tuo kertoi toisesta klaanista. Huvittavaa kyllä, toisen klaanin nimi oli vastakohta Eloklaanille. Jos Eloklaani merkitsi elämää, ei ollut kovinkaan vaikea arvata, mitä Kuolonklaanin nimi merkitsi.
”Mehän voisimme pyytää kaksijalkalan laidoilla asuvia yhteisön jäseniä mukaamme”, Leopardin hento maukaisu kantautui korviini muutaman ketunmitan päästä. Käännähdin ärsyyntyneenä leopardilaikukkaan naaraan puoleen. Entinen kotikisu katseli meitä varovaisesti, aivan kuin hän olisi pelännyt sitä, että joku hyökkäisi hänen kimppuunsa. Ei se ihan turha pelko ollut, sillä juuri nyt olisin halunnut iskeä kynteni tuon kiveäkin typerämmän kissan nahkaan.
”Emme voi jättää kaksijalkalaa vahtimatta”, totesin viileästi ja käänsin taas selkäni Keijukaiselle. Huomasin Mäihän katsovan minua pistävällä katseellaan, ja mulkaisin kulkukissaa takaisin.
”Me pärjäämme ihan hyvin tällä porukalla. Voimme etsiä liittolaisia muista erakoista ja kuolonklaanilaisista”, lisäsin vielä ennen kuin kukaan ennätti sanoa mitään. Kukaan ei ainakaan ilmaissut vastustavansa suunnitelmaa täysin, muttei kukaan myöskään sanonut mitään. Hiljaisuus laskeutui yllemme saaden häntäni nykimään hermostuneesti.
”Eli lähdemme siis aamulla”, lausahdin viileästi ja nousin ylös, ”käyn ilmoittamassa muille yhteisön jäsenille lähdöstämme. Pysykää te muut täällä sen aikaa.”
En odottanut muiden vastaavan, sillä olihan keskustelu ollut varsin yksipuolista jo tovin. Siispä kipitin alakertaan ja poistuin ulos ikkunasta tuttua reittiä.
Kylmä tuuli tervehti minua astuessani ulos pesästä. Kävellessäni hitaasti eteenpäin, tunsin kehoni alkavan täristä. Kiristin tahtiani pysyäkseni lämpimänä. Lähtö kaksijalkalasta pelotti minua. En ollut koskaan käynyt kaksijalkalan ulkopuolella, ja nyt joutuisin asumaan varmaankin mukavan tovin kaukana kotoani. Tyrskytassu ei ollut kertonut, millaiset reviirit klaaneilla oli, mutta oletuksen mukaan klaanikissat eivät asuneet kaksijalkojen rakentamissa pesissä. Todennäköisesti joutuisin nukkumaan jossakin hikisessä metsässä kuunnellen lintujen laulua ja metsäneläinten yöllisiä liikkeitä. Hyi! Miksi kukaan halusi elää sellaisessa, kun saattoi asua kaksijalkalassa? Täällä ei tarvinnut juosta eläinten perässä saadakseen ruokaa. Vatsa täyttyi pienemmällä vaivalla, kun vähän kaiveli kaksijalkojen metalliastioita.
Aamu valkeni taas, ja olin ylhäällä ensimmäisenä. Olin eilen kierrellyt kaksijalkalaa iltaan saakka ja palatessani selittänyt, että kujakissat päästäisivät meidät pois kaksijalkalasta ja jäisivät sitten vartioimaan kotiamme. Yövartio oli jäänyt tänä yönä välistä, sillä en uskonut Mäihän tai Tyrskytassun pyrkivän pakoon. Mäihän tuntien hän tahtoi varmasti olla mukana suunnitelmassa, ainakin toivoin niin.
”Eiköhän lähdetä sitten”, tokaisin ja viitoin neljä muuta kissaa perässäni ulos vanhasta kaksijalanpesästä.
Ulkona katsoin vielä hetken ränsistynyttä pesää, jonka seinää vasten auringonsäteet heijastuivat kauniisti. Aivan kuin pesä olisi hyvästellyt minut, hetki oli varsin kaunis. Hetken seisoskelun päätteeksi kylmyys pääsi pureutumaan ohuen turkkini läpi, joten jatkoimme matkaa.
Väistelimme kaksijalkoja ja hirviöitä tuttuun tapaan kulkiessamme kaksijalkalan keskustasta kauemmaksi.
Kun viimein saavuimme kaksijalkalan rajana toimivan aidan luokse, pilvet olivat peittäneet taivaan ja aurinko oli jäänyt niiden taakse. Loikkasin joukon edellä aidalle. Hetken ajan epäröin, ennen kuin loikkasin sen toiselle puolelle. Siirsin katseeni edessämme olevaan metsään. Metsässä kasvoi niin suuria kuin pieniäkin puita. Kuuset ja männyt olivat yhä vihreät, mutta lehtipuut olivat pudottaneet lehtensä lehtikadon myötä. Kun kaikki olivat päässeet aidan tälle puolen, käännyin Tyrskytassun puoleen.
”Ole hyvä ja johdata meidät kotiisi, Tyrskytassu”, lausahdin rempseällä äänellä pienesti virnistäen. En halunnut muiden huomaavan, miten paljon minua todellisuudessa kammotti lähteä metsään. Olin aivan varma, että joku peto tappaisi meidät heti, kun kaksijalkala katoaisi näköpiiristä.
//Tyrsky tai Mäihä?
// 551 sanaa
