Keijukainen
//Kirjoittaja: Elandra
//Erakko | Kujakissayhteisö
Kuin tilauksesta Päivänsäde oli löytänyt kissan, joka oli vakoillut meitä metsän siimeksessä. Tämä oli oiva esimerkki siitä, miksi en nauttinut metsässä olosta. Kuka tahansa saattoi parhaillaan vakoilla meitä ilman, että huomasin sitä. Metsä oli täynnä erilaisia hajuja, jotka häiritsivät keskittymistäni. Sain kiittää onneani, että Päivänsäde oli havainnut muukalaisen ja toi hänet luokseni. Kollikissa oli kertonut nimensä olevan Härmä. Raidallinen kolli puhui kohteliaasti eikä vaikuttanut olevan meille uhka, mutta olin oppinut, ettei kehenkään voinut luottaa. Hän lähti mukaamme vapaaehtoisesti, joka oli poikkeuksellista. Usein uudet tulokkaat piti joko huijata mukaamme tai viedä väkisin pesälle.
Matkalla pesälle selitin muukalaiselle yhteisömme historiasta kaiken oleellisen mitä tämän tuli tietää. Härmä kulki minun ja Päivänsäteen välissä kaksijalkalan kujia pitkin. Minä kuljin uuden tuttavuutemme edellä ja Päivänsäde otti paikan hänen takaansa. Oli huolehdittava, ettei Härmä pääsisi vahingossakaan karkuun. Tarvitsimme nimittäin mahdollisimman paljon täysikasvuisia kissoja joukkoihimme taistelemaan Mesitähteä vastaan.
Olin kertonut matkan aikana Härmälle kujakissayhteisöstä, jättämättä tietysti mainitsematta sen, että hän tulisi elämään loppuikänsä yhteisön jäsenenä. Se olisi saattanut säikäyttää harmaan kissan ja saada tämän yrittämään jotakin typerää. Sen sijaan kerroin yhteisön historiasta, Mesitähdestä ja siitä, miten kokosin yhteisön uudestaan lähes tyhjästä. Kertoessani hyökkäyksestä Eloklaaniin, Härmän kiinnostus näytti heräävän. Kolli kiri nopeasti rinnalleni. Käänsin nopeasti katseeni erakkoon, jos tämä olisikin yrittänyt jotakin. Sen sijaan hän esitti minulle kysymyksen:
”Oletan, että teillä ja Eloklaanilla on jotain historiaa. Mistä syystä suunnittelette hyökkäystä?” Kissan kysymys sai minut turhautumaan, jonka merkiksi kasvoilleni piirtyi ärsyyntynyt ilme. Kolli oli juuri paljastanut, ettei tämä ollut kuunnellut minua lainkaan. Minua uututti, miten toinen oli antanut minun jaaritella historiastamme ties kuinka pitkään kuuntelematta lainkaan.
”Kun saavut tuntemattoman kissajoukon reviirille ja sinulle kerrotaan heidän historiastaan, on ihan kohteliasta kuunnella”, murahdin luoden uhkaavan silmäyksen muukalaiseen. Koska en halunnut tehdä kissasta vihollistamme, loihdin nopeasti kasvoilleni ystävällisemmän ilmeen:
”Onneksesi kohtasit minut, etkä jotakuta muuta. Minä nimittäin ymmärrän, että uudessa ympäristössä on varmasti vaikeaa keskittyä kuuntelemaan. Kenties on parempi, että kerron sinulle tarinamme uudestaan pesällämme, joka itse asiassa on tässä näin.”
Seisoimme kolmistaan ränsistyneen kaksijalanpesän edessä. Härmä ei näyttänyt kovin vakuuttuneelta, mutta hän seurasi meitä sisään rikkoutuneesta ikkunasta. Pesän alataso oli hiljainen, vain muutamat jäsenet oleskelivat avarassa tilassa. Heidän katseensa kääntyivät meidän suuntaamme.
”Tule, yläkerrassa voimme puhua rauhassa”, sanoin ja viitoin Härmän perässäni portaikkoon. Myös Päivänsäde tuli mukanamme.
Yläkerta oli tyhjillään, joten saisimme keskustella kaikessa rauhassa. Aloitin yhteisön tarinan taas ihan alusta ja kerroin Mesitähdestä ja matkastamme klaanien luokse, sekä muokatun tarinamme siitä, miten Päivänsäde oli päätynyt luoksemme. Päivänsäde oli kuullut tarinasta tämän version, jonka mukaan Mesitähti oli hylännyt hänet ja me olimme pelastaneet pienen pennun varmalta kuolemalta.
”Mesitähti ja Eloklaani tuhosivat yhteisön jo kertaalleen. Reiluuden nimissä minä tahdon tehdä heille samoin. Nähtävästi sinäkin tunnet Eloklaanin? Mikä on sinun yhteytesi siihen klaaniin?” kysyin siristäen silmiäni. Härmä saattoi hyvinkin olla entinen eloklaanilainen tai heidän ystävänsä. Mikäli näin olisi, minun olisi tapettava hänet. En voisi ottaa riskiä, että Härmä pääsisi karkuun ja lähtisi kertomaan vihollisillemme aikeistamme. Se tuhoaisi koko suunnitelmamme.
//Härmä?
