Keijukainen
//Kirjoittaja: Elandra
//Hahmon sijainti:
//Eloklaanin reviiri
//TAISTELUTARINA, 445 sanaa
Mesitähti oli kuollut – tai siis menettänyt yhden hengistään – mutta kuten olin arvellut, taistelu oli siitä huolimatta jatkunut. Toisin kuin eloklaanilaisia kuvailtiin, he eivät oikeasti olleet rauhaa rakastavia, taistelua välttäviä nyhveröitä. Nämä kissat olivat kaikkea muuta. He olisivat voineet olla taistelematta, ajaa meidät pois nummilta ja viedä eloton päällikkönsä toipumaan leiriin, mutta sen sijaan he päättivät taistella. Turha taistelu, jota nämä kissat omien sanojensa mukaan erityisesti välttelivät. Mutta se sopi minulle, minä taistelin mielelläni ja otin selvää, mihin viholliseni oikeasti kykenivät.
Eivät kaiketi kovin kummoiseen, kun taistelun alkaessa kujakissat tuntuivat vaivatta saavan otteen vihollisistaan. Tyytyväinen virne pysytteli visusti kasvoillani, kun kamppailin jo aiemmin sodan alkutaistelussa kohtaamaani tabbykuvioista, arpista kollia vastaan. Kolli oli etevä taistelija ja hänen kanssaan taisteleminen oli jopa kerrassaan nautinnollista. Minun täytyi oikeasti miettiä, mitä tekisin seuraavaksi välttääkseni vihaisen, murisevan eloklaanilaisen terävät kynnet ja hampaat.
Sivusilmälläni näin, kuinka Tyrskytiikeri sai otteen tummaturkkisesta kollista, joka oli aiemmin riuhtonut minut pois päällikkönsä päältä. En ehtinyt katselemaan tapahtumaa sen tarkemmin, kun jouduin taas väistämään oman vastustajani hyökkäyksen. Arpinen kolli syöksyi kynnet ojossa minua kohti, mutta ennakoimalla onnistuin väistämään tämän iskun. Kissa pudottautui maahan taakseni ja jatkoi heti uudella hyökkäyksellä. Sitä en enää edes yrittänyt väistää, vaan päätin käydä kamppailuun kollin kanssa. Vaikka hän olikin minua rutkasti isokokoisempi ja jykevärakenteisempi, minä en pelännyt. Heittäydyin tarkoituksellisesti maahan kissan hyökkäyksen voimasta, ja tämä pudottautui päälleni alkaen latelemaan etukäpälillään iskuja minua kohti. Onnistuin väistämään suurimman osan iskuista. Hyödynsin kissan liikkeiden vuoksi heikentynyttä tasapainoa ja potkaisin takajalkani voimalla vasten kissan alavatsaa. Liikkeen johdosta oma huomioni herpaantui ja eloklaanilaissoturin onnistui lyömään kyntensä vasten kasvojani. Voi, minun kauniit kasvoni!
Viiltävä kipu tuntui läpäisevän koko kehoni ja tunsin kostean, lämpimän veren roiskahtavan turkilleni. Kynnet olivat osuneet vasempaan poskeeni ja eittämättä saaneet aikaiseksi haavan.
Kun päälläni olleen kissan tasapaino petti potkuni voimasta, hän oli vähällä kaatua päälleni. Ehdin juuri ja juuri kiepsahtamaan vasemman kylkeni kautta pois soturin alta ja kampeamaan itseni pystyyn. Nyt minä olin todella vihainen. Tämä kirottu eloklaanilainen oli pilannut minun kasvoni!
Vihainen, matala murina kumpusi kurkustani katsoessani vihollistani.
”Sinä saat kärsiä!” sähähdin samalla, kun ponkaisin itseni loikkaan kohti vihollistani. Arpiturkkinen kolli ei ollut ehtinyt vielä täysin toeta aiemmasta kamppailusta, joten hänen kimppuunsa pääseminen sujui vaivattomasti. Loikkasin kissan niskaan ja aloin raadella sitä kynsilläni. Kolli tokeni nopeasti ja oli taas täysin mukana taistelussa. Hän alkoi riuhtoa minua pois niskastaan, mutta mitä enemmän hän heilui, sitä tiukemmin tartuin hampaillani kiinni kollin niskanahasta. Tuntiessani soturin etujalkojen nousevan irti maasta, aavistin hänen aikeensa. Juuri ennen kuin kissa paiskautui maata vasten – tarkoituksenaan litistää minut alleen – loikkasin alas hänen selästään. Kolli ei tietenkään voinut keskeyttää liikettään, vaan hän mäsähti märkään maahan selälleen. Se oli minun tilaisuuteni. Syöksähdin vauhdilla kohti kissan paljasta vatsaa. Minä halusin tappaa hänet, minä tappaisin hänet!
KP-boosti käytössä
