Kharon
//Kirjoittaja: Elandra
//Erakko |
Päivänsäteen ehdotus ei kuulostanut lainkaan houkuttelevalta. Paluu kaksijalan pesälle olisi valtavan suuri riski. Kharonia harmitti myöntää, että Päivänsäteellä oli kuitenkin pointtinsa. Heillä ei ollut mitään hajua, missä suunnassa koti oli. Hän yritti keksiä parempaa ideaa, mutta vaihtoehdot olivat vähissä.
Kolli nosti katseensa ylöspäin kohti taivasta. Pimenevä ilta sai taivaan eteen kurottautuvat oksat näyttämään mustilta. Taivaasta näkyi vain pirstaleisia palasia oksien raoista. Jos Kharon olisi tiennyt missä suunnassa kaksijalkala oli, hän olisi ehkä voinut suunnistaa tähtien avulla. Kolli laski syvän huokauksen kera katseensa takaisin Päivänsäteeseen, jonka tummanpuhuvat silmät kiiluivat hämärässä.
”Hyvä on sitten”, valkoturkkinen kolli sanoi ja siristi erivärisiä silmiään kertoakseen Päivänsäteelle inhoavansa ajatusta, ”mutta jos sinä jäät kiinni sille kaksijalalle, minä en jää auttamaan sinua.”
Päivänsäde naurahti huvittuneesti.
”Ei pelkoa, että sinäkään saisit apua minulta”, naaras heilautti häntäänsä noustessaan ylös lähteäkseen takaisin kaksijalan pesän luokse.
”Minun mielestäni meidän pitäisi levätä ainakin hetken aikaa. Ilta on vasta nuori, joten kaksijalkakin varmasti valvoo vielä. Yöllä on turvallisempaa meille”, Kharon huomautti. Päivänsäde kääntyi hitaasti seuralaisensa puoleen. Kolli erotti hämärästä huolimatta, kuinka naaraan kasvoille piirtyi nykivä hymy. Se jos jokin piristi Kharonin mieltä tässä surkeassa tilanteessa, kun Päivänsädettä ärsytti.
”Olin juuri ehdottamassa samaa. Sinä olet metsäkissa, joten rakennat meille varmaankin suojapaikan”, harmaan naaraan äänestä kuuli pilkallisen vivahteen. Kharon katseli ympärilleen. Heidän onnekseen aluskasvillisuus oli tiheää. Se antaisi ainakin näkösuojan heidän nukkuessaan. Vain tarkkanenäiset viholliset voisivat yllättää heidät. Joidenkin ketunmittojen päässä erottui pähkinäpensas. Sen lehdistä suurin osa oli vielä tallessa.
”Tule”, entinen eloklaanilainen sanoi ja viittoi Päivänsäteen perässään pensaan luokse, ”neiti on hyvä ja astuu sisään.” Päivänsäde tuhahti ja kipitti Kharonin ohitse pensaan alle. Tilavaksi heidän leposijaansa ei voinut kutsua. He joutuivat makaamaan pähkinäpensaan oksien alla tiiviisti turkit vastakkain. Ellei Kharon olisi ollut niin väsynyt, hän olisi potkaissut Päivänsäteen kauemmaksi.
”Nukutaan ihan pieni hetki. Sitten voimme lähteä kotimatkalle”, Päivänsäde sanoi haukotuksen saattelemana. Kharon painoi päänsä etukäpäliensä päälle ja sulki silmänsä. Uni vei hänet hetkessä mukanaan.
//Päivänsäde?
// 310 sanaa
