Kharon
//Kirjoittaja: Elandra
//Erakko | Kujakissayhteisön lähialueet
Kharon oli viimein saanut hetken omaa aikaa ja kolli oli taas kerran löytänyt itsensä Keijukaisen luota. Hän oli pyytänyt yhteisön johtajalta lupaa päästä metsään etsimään paikkaa, jossa voisi seuraavana päivänä harjoitella Päivänsäteen kanssa. Jos naaras olisi ollut klaanissa, hän olisi jo ansainnut soturinimensä, mutta Keijukainen oli vaatinut Kharonia jatkamaan Päivänsäteen koulutusta. Yhteisön johtaja halusi varmistaa, että hänen kasvattityttärensä pärjäisi metsässä paremmin kuin yksikään klaanikissa. Lupa metsään lähdölle oli tullut, ja Kharon oli lähtenyt rähjäisestä kaksijalanpesästä kohti metsää.
Todellisuudessa Kharon oli menossa saalistamaan, eikä hän tuntenut lainkaan huonoa omatuntoa valehdeltuaan yhteisön johtajalle. Kaksijalkalasta ei löytynyt tuoresaalista, joten ruoka oli pääsääntöisesti kaksijalkojen jätteitä tai rottia. Kharon kaipasi metsää joka päivä enemmän, vaikka olikin tottunut liikkumaan hirviöitä ja kaksijalkoja kuhisevilla kaduilla.
Epäonnekseen harmaavalkoinen kolli kohtasi matkallaan Päivänsäteen, joka lupaa kysymättä lyöttäytyi hänen seuraansa, vaikka Kharon oli yrittänyt olla huomaamatta naarasta. Viime aikoina Kharon oli sulkeutunut yhä enemmän omaan kuoreensa, ja ainoa jonka seurassa hän viihtyi oli Deimos. Joka ikinen asia sai paksuturkkisen erakon ärsyyntymään. Juuri nyt häntä ärsytti suunnattoman paljon Päivänsäteen yliampuva pirteys.
”Miksi sinä olet aina noin äreänä? Olet vielä nuori mutta siitä huolimatta kuulostat ihan Arvelta tai joltakin muulta kärttyiseltä vanhukselta. Etkö haluaisi pitää vähän hauskaa välillä? Se on ihan tervettä”, tummanharmaa naaras loikki Kharonin eteen ja pakotti hänet pysähtymään. Kolli kurtisti ärsyyntyneenä kulmiaan ja piiskasi hännällään ilmaa.
”Sitähän minä olen juuri menossa tekemään”, Kharon murahti ja pyöräytti ärsyyntyneenä silmiään, ”joten väistyisitkö tieltäni?” Päivänsäde katsoi kollia epäilevästi, mutta tämän kasvoille piirtyi nopeasti tyytyväinen virne.
”Toki, mutta minä tulen mukaasi. Näytä, miten sinä pidät hauskaa”, harmaa naaras totesi leuka pystyssä tehden Kharonille tilaa kulkea hänen ohitseen. Kharon ei ollut lainkaan tyytyväinen Päivänsäteen reaktioon. Ennen kaikkea erakko olisi halunnut olla yksin ja käskeä naaraan painua tiehensä, mutta kolli tiesi miten sitkeä naaras oli. Hän ei pääsisi hänestä noin vain eroon, joten ainoa vaihtoehto oli ottaa hänet mukaan.
”Ihan sama”, laikukas kolli tuhahti ja pyyhälsi ripein askelin naaraan ohi syvemmälle metsään. Kharon kuuli Päivänsäteen askeleet perässään, ja kolli kiristi tahtinsa juoksuun. Hän tiesi Päivänsäteen olevan hitaampi juoksija, joten hän tosiaan joutuisi tehdä töitä päästäkseen Kharonin mukaan.
Juostessaan syvemmälle metsää, Kharon vilkaisi nopeasti taakseen. Välimatka hänen ja Päivänsäteen välillä oli kasvanut huomattavasti. Erakon kasvoille piirtyi tyytyväinen virne. Tämä juoksi vielä tovin ennen kuin pysähtyi. Päivänsäde-rukka sai hetken kuluttua kollin kiinni ja oli Kharonin mielestä varsin huvittava näky. Tummanharmaa naaras joutui hetken tasaamaan hengitystään ennen kuin sai sanaa suustaan.
”Eikö ole hauskaa?” kolli virnisti ivallisesti.
”Todella hupaisaa. No, mitä sitten?” Päivänsäde tuhahti silmiään siristäen. Naaraan pieni reaktio sai Kharonin hymyn hyytymään. Hän olisi toivonut Päivänsäteen luovuttavan ja palaavan takaisin yhteisöön.
”Seuraavaksi me menemme uimaan”, Kharon keksi muistaessaan lähistöllä sijaitsevan pienen lammen. Kolli ei ollut mikään mestariuimari, mutta Lieskakajo oli ehtinyt klaanissa opettaa sen verran, että kyllä hän pinnalla pysyi. Päivänsäde sen sijaan oli tuskin koskaan edes käynyt vedessä, joten Kharon kuvitteli naaraan palaavan suorinta tietä takaisin kaksijalkalaan.
//Päivi?
