Kharon
//Kirjoittaja: Elandra
//Erakko |
”Onko meillä vielä pitkä matka?” Päivänsäde esitti Kharonille kysymyksen, kun nelikko vaelsi sekametsässä eteenpäin. He olivat ohittaneet mäen ja kulkivat pientä kiemurtelevaa polkua pitkin kohti Deimoksen olinpaikkaa. Polkua ympäröi tiheä aluskasvillisuus. Välillä yksittäiset oksat raapaisivat Kharonin paksua turkkia, ja nappasi siitä pienen karvatukon koristeekseen.
”Olemme perillä sitten, kun on jo pimeää. Riippuu miten nopeasti kaksijalkalan kissat jaksavat kävellä”, Kharon vastasi piikikkäästi Mesitähden jälkeläiselle. Vaikka Päivänsädekin tuntui inhoavan klaaneja yhtä paljon kuin Kharonkin, jokin naaraassa ärsytti ja paljon. Kenties se oli tieto siitä, että Päivänsäde sattui olemaan Mesitähden pentu ja Mesitähti oli syypää siihen, mitä Merkuriukselle, Taivaslaululle ja Coronalle oli sattunut. Syy oli siis osittain myös Päivänsäteen, tai niin Kharon ainakin ajatteli.
Päivänsäde ei vastannut enää mitään, ja se sopi Kharonille hyvin. Hän katseli maisemia ja tarkkaili edellään kulkevan, Mäihäksi kutsutun kollikissan liikkeitä. Välillä likaisenvalkean turkin omaava kolli käänteli korviaan, ilmeisesti varmistaakseen perässään kuuluvan yhä kahden kissan askeleet.
Typerät kissat, Kharon ajatteli. Ei hän aikonut paeta, sillä tiesi jäävänsä kiinni. Laikukas kolli oli tyytynyt kohtaloonsa, joka ei loppupeleissä ollut niin kamala. Hän oli nyt lyöttäytynyt yhteen kissojen kanssa, joilla oli sama päämäärä: kosto Eloklaanille ja Mesitähdelle. Koston hautominen sai elämän tuntumaan taas elämisen arvoiselta. Aamulla Kharon oli vellonut surussa yrittäen löytää siitä ulospääsyä, jonka Päivänsäde tovereineen oli hänelle antanut.
Laskenut aurinko oli langettanut pimeyden metsän ylle. Ainoina valonlähteinä olivat enää taivaalla mollottava, miltei kokonainen kuu ja sen ympärillä kimmeltävä Hopeahäntä. Metsän eläimet olivat hiljentyneet, eivätkä linnut visertäneet enää. Ainoat äänet olivat neljän kissan askeleet.
Nelikko saapui Kharonin ja Deimoksen kodin rajalle. Joukon johdossa oleva Keijukainen pysähtyi ja haisteli ilmaa. Kissa käänsi syyllistävän katseen Kharoniin.
”Sanoit, että olette kahdestaan veljesi kanssa”, harmaa kissa sanoi ja paljasteli jo valkoisia hampaitaan. Mäihä ja Päivänsädekin olivat haistaneet kolmen aikuisen kissan laimeat hajujäljet, joten kissat valpastuivat heti. He katselivat ympärilleen varautuen siihen, että heidän kimppuunsa hyökättäisi hetkenä minä hyvänsä.
”Kai sinä tunnistat vanhat hajut tuoreista. Minun vanhempani ja enoni kuolivat alle neljäsosakuu sitten. Jos et millään usko, voimme kaivaa heidän ruumiinsa ylös”, Kharon ärähti loukkaantuneena siitä, että Keijukainen ei luottanut lainkaan hänen sanaansa. Harmaa naaras katsoi hetken ajan Kharonin äkäistä naamaa, jonka jälkeen erakko vain naurahti.
”Älä suutu pikkuinen. Emme me mitään raakalaisia ole, antaa perheesi levätä rauhassa. Näytäpäs sitten, missä sinun veljesi on”, Keijukainen sanoi ja teki laikukkaalle kollille tilaa. Kharon käveli Keijukaisen ohi katsoen tätä vielä ohittaessaankin naaraan. Sitten hän jatkoi matkaansa häntä pystyssä kohti leiriä. Hän toivoi, että Deimos olisi yhä siellä.
Matka pesien luokse ei ollut pitkä. Kharon hidasti tahtiaan nähdessään aukiolla sijaitsevat pesät, ja lopulta pysähtyi.
”Uskotassu? Oletko sinä täällä?” Kharon esitti kysymyksen kovalla äänellä, jotta veli kuulisi hänet. Ei mennyt kauaakaan, kun tummanharmaa kolli säntäsi ulos pesästään katsomaan veljeään. Deimoksen ilme oli säikähtänyt, kun hän kohtasikin yhden kissan sijaan neljä.
”Uskotassu, minulla on sinulle kerrottavaa”, Kharon sanoi painottaen veljensä klaaninimeä. Tuntui paremmalta, jos nämä uudet tuttavuudet eivät tienneet heidän oikeita nimiään.
”Missä sinä oikein olit? Meinasin kuolla huolesta!” Deimos sanoi surkeana ja kohtasi veljensä katseen.
”Muistatko sen kaksijalkalan, josta Corona puhui? Minä kävin siellä, ja törmäsin nämä kissat ja heidän joukkonsa. Minä lupasin, että me liitymme heidän laumaansa”, Kharon kertoi.
”Yhteisöön”, Keijukainen korjasi nasevasti, kuin sillä olisi ollut paljonkin merkitystä, miksi Kharon kissajoukkoa kutsui.
”Muuten he tappavat meidät”, Kharon lisäsi hiljaisella äänellä veljelleen, vaikka tiesi muidenkin kuulevan sen. Deimos näytti ymmärtävän, että nyt oli tosi kyseessä. Veli mietti hetken vastaustaan ja silmäili epäröiden kolmea tuntematonta kissaa.
”Ole kiltti, ja tule nyt vain mukaamme. Meidän on palattava takaisin kaksijalkalaan, kun nämä kissat eivät ilmeisesti selviä metsässä kovinkaan hyvin”, Kharon pilkkasi tarkoituksellisesti uusia tovereitaan. Deimos nyökkäsi, sillä hänellä ei ollut muita vaihtoehtoja.
”No niin, tämä pikkuruinen kotinne on aivan valloittava, mutta palataan takaisin. Päivänsäde, muistatko mitä kautta tulimme? Saat harjoitella vähän ja johdattaa meidät takaisin kotiin”, Keijukainen sanoi ja väläytti jonkun hymynkaltaisen harmaalle Päivänsäteelle.
Kharon oli ymmärtänyt, että Keijukainen kai koulutti Päivänsäteestä jonkin sortin tulevaa johtajaa. Päivänsäteen oli tarkoitus ilmeisesti tappaa Mesitähti. Kieltämättä suunnitelma oli ihan hyvä. Mesitähti tuskin pystyisi tappamaan omaa tytärtään.
//Päivi tai Mäihä?
// 651 sanaa
