Kharon
//Kirjoittaja: Elandra
//Erakko |
Kharon käänsi ärsyyntyneenä katseensa Päivänsäteeseen, joka vain jaksoi valittaa.
”Käyttäisit joskus vähän päätäsi. Ei tosiaankaan uskoisi, että sinä olet syntyjäsi eloklaanilainen”, laikukas kolli oli vähällä hermostua, ”kukaan ei pakota sinua kävelemään soralla. Täällä reunassa on paljon helpompi kulkea.”
Päivänsäde katsoi Kharonia ensin kysyvästi, mutta ilme muuttui tämän ymmärtäessä mitä kolli tarkoitti. Hetken ajan näytti siltä, kuin Päivänsäde olisi ollut häpeissään, mutta kaikki siihen viittaavat merkit katosivat heti. Naaras asteli polun laitaan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Kharon pudisteli turhautuneena päätään.
Matka jatkui hiljaisuuden vallitessa. Kharon yritti keskittyä heidän ympäristöönsä, jotta mikään ei pääsisi yllättämään heitä. Valkoturkkinen kolli vilkuili vuoron perään metsään ja ukkospolulle. Välillä eriväristen silmien katse harhautui kirkastuvalle taivaalle. Yö oli siirtymässä syrjään alkavan aamun tieltä. Nyt myös Päivänsäteen oli helpompi liikkua itsekseen, kun hän näki mihin astui. Se oli helpotus Kharonille.
Kun aurinko oli noussut, Kharonkin tunsi jalkojensa väsyvän. Kolli oli viettänyt kuita vaellellen perheensä kanssa, jonka vuoksi hän oli itsekin hämmästynyt, kuinka pian väsymys iski. Kenties se johtui viime aikojen huonosta ruokavaliosta ja onnettoman pienistä ruokamääristä. Elämä kaksijalkalassa oli tosiaankin heikentänyt hänen kuntoaan.
Ympäristö oli edelleen rauhallinen. Kharon vilkuili metsään, jota sävyttivät ruskan eri värit. Ilmassa risteili siellä täällä metsän eläinten tuoksuja. Ne muistuttivat Kharonia nälän tunteesta, joka kasvoi hänen vatsassaan. Sorainen ukkospolku vaikutti hiljaiselta, sillä koko yön aikana vastaan ei ollut tullut ainuttakaan hirviötä, eikä polulla leijaillut samanlainen katku mitä muiden ukkospolkujen luona.
Kharon hidasti entisestään jo varsin hidasta tahtia ja vilkaisi Päivänsäteen puoleen. Harmaa naaras piti katseensa tiukasti edessäpäin, eikä huomioinut Kharonia lainkaan.
”Nyt voisi olla hyvä hetki pysähtyä saalistamaan”, Kharon sanoi viittoen katseellaan metsän suuntaan. Päivänsäde siirsi katseensa Kharonin kautta metsään. Naaras ei näyttänyt innostuvan ajatuksesta. Niinpä tietenkin, laikukas kolli ajatteli piiskatessaan hännällään ilmaa Päivänsäteen kuonon edestä. Hän oli varma, ettei tuo kaksijalkalan kasvatti edes tiennyt mitä saalistaminen oli. Se ei olisi ihme. Päivänsäde oli edellisen illan ja yön aikana paljastanut, ettei hän tiennyt mitään metsässä olemisesta.
”Niin, eli minä saalistan ja sinä huolehdit, ettet kuole sillä välin”, kolli ärähti ja viittoi naaraan perässään metsään. Ihme kyllä, Päivänsäde ei pistänyt vastaan. Kharon kuuli naaraan askeleet perässään. Oli todella lähellä, etteikö hän olisi raivostunut. Tuo kirottu naaras oli syypää siihen, miksi he ylipäätään olivat täällä kahdestaan. Kharon olisi pärjännyt paljon paremmin yksin.
Kun kaksikko oli päässyt tarpeeksi kauas ukkospolusta, Kharon kääntyi Päivänsäteen puoleen.
”Sinä pysyt tässä. Et liiku mihinkään, ymmärrätkö? Minä saalistan sillä välin jotakin”, kolli tuhahti. Nyt jos koskaan hän kaipasi edes vähän omaa aikaa. Oli raskasta olla koko ajan vastuussa kissasta, joka ei osannut liikkua metsässä ollenkaan.
//Päivi?
// 414 sanaa
