Kharon
//Kirjoittaja: Elandra
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisö
Kharon nyökäytti pienesti päätään ja antoi ohjat taas Päivänsäteelle. Tummanharmaa naaras oli Keijukaisen seuraaja, joten hänen tuli osata ohjata ja käskyttää muita kissoja. Se ei näyttänyt olevan Päivänsäteelle mikään ongelma, harmaalta naaraalta muiden käskyttäminen sujui kuin luonnostaan. Kharon seurasi sivusta, kuinka Päivänsäde ohjeisti kahta muuta kissaa. Naaras laittoi heidät ensin taistelemaan toisiaan vastaan. Taistelu oli aluksi tasainen, mutta kiitos ketteryytensä ja nopeutensa, Rubiini vei kuitenkin voiton nipin napin. Seuraavaksi Päivänsäde käski Kharonin taistella Härmää vastaan, kun naaras itse taistelisi Rubiinia vastaan. Kharon ei ollut innoissaan, koska taistelu ei ollut hänen ykköslajinsa.
Ja kuten entinen eloklaanilainen olikin arvellut, Härmä oli voittanut hänet varsin nopeasti. Häviäminen sai Kharonin taas pahalle tuulelle. Hän mulkaisi Härmää inhoten ja kääntyi sitten katsomaan yhä toisiaan vastaan taistelevia Rubiinia ja Päivänsädettä. Ja tietysti Päivänsäde meni ja voitti taistelun, niinhän hän aina teki. Kharon tunsi olevansa maailman surkein taistelija. Jos Päivänsäde pyytäisi häntä taistelemaan Rubiiniakin vastaan, kolli ei varmasti suostuisi. Hän ei halunnut hävitä enää kertaakaan.
”Eiköhän tämä riitä”, Päivänsäde sanoi ja nousi pois maassa makaavan Rubiinin päältä, ”palataan takaisin kaksijalkalaan.”
Kharon ei sanonut mitään, vaan lähti kävelemään pahantuulisena kohti kaksijalkalan rajaa. Hän kuuli askeleita takaansa, muttei kääntynyt katsomaan taaksepäin. Kollia ärsytti kovasti ja hän oli niin häpeissään. Miksei hän ollut saanut taistella Rubiinia vastaan? Nuorempi naaras olisi varmasti ollut helpompi vastus..
”No, mikä sinulle tuli?” Päivänsäde ravasi kollin vierelle ja katsoi tätä kysyvästi. Kharon mulkaisi tummaa naarasta, mutta käänsi nopeasti tuiman katseensa taas eteenpäin.
”Mitä se sinua liikuttaa?” kolli ärähti vilkaisematta naaraan suuntaan. Kollin onneksi Päivänsäde vaikeni, eikä puhunut loppumatkalla enää mitään.
Pesälle päästyään, Kharon oli vähällä mennä vanhalle vuoteelleen, mutta muisti sitten muuttaneensa yläkertaan. Juuri nyt se oli paikka, jonne hän olisi viimeisimpänä halunnut mennä. Kolli mulkaisi Päivänsäteen suuntaan. Naaras oli jäänyt istuskelemaan Härmän ja Rubiinin kanssa pesän sisäänkäynnille, joten Kharon otti ja käveli portaikkoa pitkin ylös. Hän toivoi saavansa omaa rauhaa, jotta voisi inhota itseään hetken aivan yksin.
Kharon paineli omalle vuoteelleen ja asettui makaamaan. Hänen onnekseen yläkerta oli tyhjillään, joten kolli sai toivomaansa omaa rauhaa. Ennen kuin Kharon ehti edes huomata, hän oli jo vaipunut uneen.
”Herätys”, kuiskaus sai kollin raottamaan väsyneitä silmiään. Kun hän tunnisti edessään seisovan Päivänsäteen, väsy katosi saman tien. Kolli kampesi itsensä hitaasti pystyyn ja kohtasi tumman naaraan siniset silmät.
”Oletko jo paremmalla tuulella? Toin sinulle ruokaa”, Päivänsäde tokaisi ja työnsi luisevan hiiren lähemmäs Kharonia. Kolli katashti hiirtä ja siirsi sitten katseensa Päivänsäteeseen. Entinen eloklaanilainen yllättyi taas kerran siitä, miten Päivänsäde kohteli häntä. Hän oli hyvillään siitä, ettei Päivänsäde enää vääntänyt kynsiä haavassa ja suhtautui kollin äkillisiin mielen oikkuihin niin rennosti. Se oli juuri oikea tapa käsitellä kollia, jonka kasvoille piirtyi hento hymynkaltainen, kiitollinen ilme. Hän nyökäytti pienesti päätään ja katsoi Päivänsädettä suoraan silmiin:
”En olisi halunnut hävitä Härmälle.” Aluksi Päivänsäteen ilme oli vaikeasti tulkittava, mutta sitten se muuttui myötätuntoiseksi. Naaras väläytti kollille pienen, ystävällisen hymyn.
”Eikös se ole vain hyvä, että yhteisöstä löytyy sinua parempia taistelijoita? Onpahan ainakin paremmat mahdollisuudet voittaa taistelu metsäkissoja vastaan” , tummanharmaa naaraskissa huomautti. Se ei juurikaan helpottanut Kharonin itseinhoa, mutta kolli ymmärsi kyllä Päivänsäteen pointin. Yhteisön kannalta oli hyvä, että joukossa oli parempia taistelijoita, eikä vain Kharonin kaltaisia keskiverto taistelijoita.. Kharon kohautti lapojaan.
”Niin kai.”
