Kharon
//Kirjoittaja: Elandra
//Hahmon sijainti:
//Eloklaanin reviiri
//TAISTELUTARINA
Kharon tärisi, mutta se ei johtunut kiristyvästä pakkasesta eikä pelosta, vaan puhtaasta vihasta ja jännityksestä. Hän oli parhaillaan keskellä Eloklaanin leiriä entisten klaanitovereidensa ympäröimänä. Joukossa oli niin tuttuja kuin vieraitakin kasvoja. Mitä enemmän Kharon silmäili synnyinklaaninsa jäseniä, sitä suuremmaksi viha hänen sisällään kasvoi. Nämä kirotut kissat olivat riistäneet häneltä kaiken. He hyväksyivät hiljaa myötäillen kaiken järjettömyyden, mitä Mesitähti oli koskaan keksinyt. Vaikka eloklaanilaiset olivatkin vain Mesitähden aivopesun uhreja, Kharon inhosi heitä. Heidän vuokseen Merkurius ja Taivaslaulu olivat kokeneet olonsa ulkopuoliseksi klaanissa. Millaisia klaanitovereita ovat kissat, jotka eivät ota klaaninsa jäseniä joukkoonsa mukaan avosylin?
Viha alkoi pakkaantua Kharonin sisällä niin, että hänen oli purettava se johonkin. Taistelevat kissat riehuivat hänen ympärillään, ja kolli joutui keskittymään jotteivat toistensa kimpussa taistelevat kissat jyräisi hänen ylitseen. Kaksi oppilasta hyökkäsivät kohti valkoturkkista kollia, joka loikkasi sivuun ja iski suurella käpälällään toista kissaa kasvoille. Oppilas parkaisi ja Kharon luikki tiehensä kauemmas oppilaista.
Kolli mietti, että tunnistivatkohan typerät eloklaanilaiset edes häntä enää? Liekö he olivat unohtaneet, että Kharon tai hänen perheensä oli edes koskaan ollut olemassa.. Ajatus siitä sai Kharonin raivostumaan. Hän lähti tarpomaan lumessa taistelevien kissojen ohitse etsien vastustajaansa.
Litteäkiven takana seisoi punaturkkinen kissa. Kharonin sydän alkoi pamppailla kiivaasti, kun hän tunnisti Lieskakajon. Aivan pienen hetken Kharon tunsi vihlaisun rinnassaan tajutessaan, että hän joutuisi taistella myös Lieskakajoa vastaan. Se tunne katosi hetkessä Kharonin ymmärtäessä, että Lieskakajo oli myös paha. Kharon kuitenkin toivoi voivansa avata entisen ystävänsä silmät, jotta tämäkin voisi nähdä ja ymmärtää Mesitähden pahuuden.
Kieltämättä punaturkkisen soturin ilme oli näkemisen arvoinen, kun haavoittunut soturi tunnisti eteensä tallustelleen kissan Kharoniksi. Lieskakajon vihreät silmät suurenivat ja kolli avasi hämillään suunsa.
”Kharon?” hän kysyi hämillään. Pieni hymynkaltainen yritti puskea Lieskakajon kasvoille, mutta soturi piti ilmeensä vakavana. Kharon siristi erivärisiä silmiään ja otti uhkaavan askeleen lähemmäs entistä ystäväänsä, joka kavahti nopeasti taaksepäin.
”En tahdo taistella sinua vastaan”, Lieskakajo ilmoitti terävällä äänellä. Kharon paljasti valkoiset hampaansa soturille nostamalla ylähuultaan.
”En minäkään sinua, mutta jos taistelet Eloklaanin puolesta, minulla ei ole vaihtoehtoja. Tämä kaikki on Mesitähden syytä, hän on pilannut aivan kaiken”, Kharon sylkäisi vihaisena sanat suustaan ja tuijotti hurjistuneena Lieskakajoa. Soturi näytti hämmentyneeltä.
”Mistä sinä oikein puhut?” Lieskakajo kysyi. Kharonista tuntui pahalta, ettei edes Lieskakajon kaltainen soturi nähnyt Mesitähden esityksen läpi.
”Mesitähti päästi meidät lähtemään ja hänen vuokseen minä menetin kaiken!” Kharon sähisi hampaat irvessä ja yritti pidätellä silmiinsä kohoavia kyyneleitä, ”jos sinä et ymmärrä sitä, sinusta tulee minun viholliseni.”
Kharon katsoi uhmakkaasti entistä mestariaan ja valmisteli itseään siihen, että hän joutuisi oikeasti hyökkäämään kollin kimppuun, jos tämä ei ymmärtäisi Mesitähden pahuutta.
//Lieska? 🙁
