Kharon
//Kirjoittaja: Elandra
//Hahmon sijainti:
//Tuntematon alue
Kharon oli katsellut kauempaa, kuinka heidän suunnitelmansa oli edennyt aivan kuten pitikin. Ruskalintu oli mennyt lankaan ja nyt oranssiturkkinen kolli makasi elottomana maassa yhä räksyttävän koiran edessä. Kollikissa nielaisi ja kohtasi Päivänsäteen tyytyväisen katseen. Kollin katse harhautui taas Ruskalinnun elottomaan ruumiiseen. Hän näki veljensä sinisten silmien olevan yhä auki ja tuijottavan heitä kohti. Lasittunut katse ei liikahtanutkaan, eikä se liikahtaisi enää koskaan. Kharon ei tiennyt miten päin olla. Hänen hännänpäänsä nytkähteli ja kehon läpi kulkivat kylmät väreet.
’Me teimme oikein. Ruskalintu ansaitsi tämän’, Kharon muistutti itseään ja veti keuhkonsa täyteen raitista ilmaa. Kollin katse kääntyi taas Päivänsäteeseen, joka silmäili toveriaan yhä tarkasti.
”Niin on”, Kharon vastasi naaraalle ja nyökäytti päätään, ”meidän on palattava muiden luokse ja kerrottava tästä Keijukaiselle.”
Päivänsäde siristi silmiään, mutta tummaturkkinen naaras nyökäytti päätään.
”Miltä nyt tuntuu, kun sait kostettua Ruskalinnulle?” tummanharmaa naaraskissa kysäisi, kun kaksikko käänsi selkänsä Ruskalinnun ruumista vartioivalle koiralle. Kharon kohautti lapojaan. Hän oli yllättynyt siitä, ettei hänen mielessään päällimmäisenä ollutkaan ilon ja voiton tunne. Sen sijaan ajatukset sinkoilivat sinne tänne.
”Hyvältä”, valkoturkkinen kolli valehteli, mutta typeryskin näki hänen lävitseen. Päivänsäteen silmät muuttuivat kapeiksi viiruiksi.
”Oletko varma?” kysymys sai Kharonin pudistelemaan päätään.
”Minä tiedän, että me teimme oikein. Ruskalintu ansaitsi tämän, koska hänen vuokseen meidän perheemme on kuollut”, Kharon totesi, kun kaksikko asteli syvemmäs metsään, ”mutta en voi olla miettimättä sitä, ymmärtääkö Tähtiklaani, miksi tein näin.”
Päivänsäde katsahti rikostoveriaan ilmeellä, jota Kharon ei osannut tulkita. Kaipa Kujakissayhteisön perijätär ajatteli Kharonin olevan hölmö, kun hän uskoi kuoleman jälkeiseen elämään ja siihen, että kuolleet pystyivät tuomita elävien teot.
”Minä uskon, että Tähtiklaani ymmärtää kyllä”, Päivänsäde tokaisi ja väläytti Kharonille pienen hymyn. Kolli katsoi kiitollisena toveriaan.
Päästyään muiden luokse, Kharon vilkaisi vielä Päivänsädettä:
”Hoidatko sinä puhumisen?” Tummanharmaa naaras nyökkäsi ja kiristi tahtiaan ohittaen Kharonin. Naaras suuntasi erillään muista istuvan Keijukaisen luokse. Kharon käveli Päivänsäteen perään, mutta jäi parin kissanmitan päähän hänestä ja kasvattiemostaan.
”Ruskalintu on kuollut”, tummanharmaa naaras sanoi yhteisön johtajalle vakavalla äänellä. Kharon näki Keijukaisen kasvoille piirtyvän yllättyneen ilmeen. Johtaja näytti hieman pettyneeltä, mutta nyökäytti päätään.
”Mitä tapahtui?” Keijukainen kysyi. Johtajan katse kääntyi Päivänsäteestä Sulkavirtaan, joka oli kaiketi juuri saapunut metsästämästä.
”Satuimme paikalle, kun hän oli saalistamassa erään kaksijalanpesän kupeessa. Hän oli niin keskittynyt, ettei huomannut lähestyvää koiraa. Kaikki kävi nopeasti ja silmänräpäyksessä hän oli jo elottomana koiran hampaissa. Me emme voineet tehdä mitään”, Päivänsäteen valheet olivat pelottavan uskottavia. Hän oli taitavampi valehtelija kuin Kharon, ja Keijukainen selvästi uskoi tyttärensä puheet epäilemättä.
”Käy kertomassa uutiset Sulkavirralle. Hän menee varmasti tolaltaan ja saattaa yrittää jotain typerää, joten saat luvan pitää häntä loppumatkan silmällä koko ajan. Me tarvitsemme häntä, kun pääsemme klaanien luokse”, Keijukainen paljasti suunnitelmiaan ja viittoi tyttärensä Sulkavirran suuntaan.
