Kharon
//Kirjoittaja: Elandra
//Erakko |
Tänään saalisonni oli Kharonin puolella. Ensimmäistä päästäistä ei tarvinnut kauaa etsiä, se oli suorastaan kävellyt kollin kynsiin. Toinen oli yrittänyt karkuun puun juurikkoon, mutta laikukas kolli oli ollut nopeampi.
Tyytyväisenä Kharon lähti tassuttamaan takaisin ukkospolun suuntaan päästäiset suussaan. Saalistaminen oli vienyt hetkeksi ajatukset pois Päivänsäteestä ja vihasta, joka koko matkan ajan oli vain paisunut Kharonin päässä.
Metsässä oli rauhallista. Lintulajit, jotka jäivät metsään lehtikadon ajaksi, visertelivät puiden oksilla kauniisti. Aurinko kiipesi taivaankantta pitkin kohti sen korkeinta kohtaa hitaasti, mutta varmasti. Ilma oli melko viileä, mutta paksu turkki ja tiheään kasvavat puut suojasivat Kharonia metsässä vaeltelevalta viimalta.
Kolli pysähtyi kuullessaan askeleita. Joku tai jokin liikkui metsässä niin kovaäänisesti, ettei sitä voinut olla huomaamatta. Vaistomaisesti valkoturkkinen kissa painautui matalemmaksi. Hänen turkkinsa ei sulautuisi metsän ruskan sävyihin, mutta matalana kulkiessa korkeimmat pensaat ja varvut voisivat piilottaa hänet. Kharon ei nähnyt ketään, mutta rentoutui heti haistaessaan Päivänsäteen tutun tuoksun. Ukkospolku ei ollut lähimaillakaan, joten kaikesta päätellen Päivänsäde oli uhmannut Kharonin käskyä ja lähtenyt harhailemaan metsään yksin.
Kharon hiipi niin hiljaa kuin vain pystyi ja kiersi Päivänsäteen taakse. Päästyään näköetäisyydelle, entinen eloklaanilainen tarkkaili kaksijalkalan kasvatin toimia metsässä. Päivänsäde näytti olevan totaalisen eksyksissä. Naaras haisteli ilmaa ja katseli ympärilleen kuin etsien jotakin.
Hetken naaraan puuhia katseltuaan, Kharon joutui toteamaan, ettei Päivänsäde huomaisi häntä vaikka kuinka haistelisi. Siispä nuori kolli käveli muina miehinä Päivänsäteen taakse ja murahti ohimennen:
”Käskin sinun odottaa.” Sillä samalla hetkellä Päivänsäde kääntyi kollin puoleen ensin säikähtäen, mutta sitten huojentuneempana. Naaraan katse käväisi Kharonin suussa roikkuvissa päästäisissä. Sitten alkoi selitys, jonka Kharon hyväksyi.
Kolli pudotti päästäiset maahan ja työnsi toisen tummanharmaalle naaraalle.
”Jos matka kestää kauan, saat opetella itse saalistamaan riistasi”, kolli tokaisi, kuin saalistaminen olisi ollut hänelle suurikin rangaistus. Oikeasti Kharon piti siitä. Kaksijalkalassa hän kaipasi joka päivä kaikista eniten sitä tunnetta, joka saalistaessa tuli.
Päivänsäde katsahti matkatoveriaan happamasti. Mitä hän oli nyt sanonut väärin? Eikö Päivänsäde ymmärtänyt, ettei hän kuuna päivänä voisi toteuttaa kujakissojen suunnitelmaa, mikäli hän ei osannut elää metsässä.
”Ensin sinun täytyy kuitenkin opetella kulkemaan metsässä hiljaa. Ihme ettei se kaksijalka kuullut, kun kuljit äsken niin kovaäänisesti. Minä kuulin sinut jo kaukaa”, laikukas kolli kehuskeli taidoillaan. Hän oli nyt ihanteellisessa asemassa, sillä kukaan ei ollut arvostelemassa hänen taitojaan elää metsässä. Eloklaanissa joku olisi varmasti tullut kertomaan, että oli kuullut Päivänsäteen jo paljon aikaisemmin. Nyt Kharon oli paras, ja oli hänen vuoronsa kertoa Päivänsäteelle miten huono tämä oli ja mitä hän teki väärin.
//Päivi?
// 392 sanaa
