Kharon
//Kirjoittaja: Elandra
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisö
Päivänsäteen lohduttavat sanat saivat Kharonin häkeltymään. Kolli oli hetki sitten ollut hyvin vihainen, mutta naaraan sanat saivat vihan haihtumaan ja muuttumaan puhtaaksi suruksi. Kharon oli hyvillään siitä, että edes joku tuntui ymmärtävän hänen ajatuksiaan, mutta painava suru tuntui inhottavalta. Se teki hengittämisestä vaikeaa.
Deimos, Ruskalintu ja takuulla kaikki muut pitivät häntä varmasti pähkähulluna ajatustensa vuoksi. Toisaalta kolli oli yllättynyt, että juurikin Päivänsäde oli se kissa, joka jakoi hänen aatteensa. Kaksijalkalan kasvatin häntä oli laskeutunut lohduttavasti Kharonin lavoille.
”Olen kovin pahoillani, mitä perheellesi tapahtui, Kharon. En voi kuvitellakaan tuskaa, mitä joudut käymään läpi”, Päivänsäde naukui hiljaisella äänellä, yrittäen saada katsekontaktia valkoturkkisen kollin kanssa. Kharon oli liian suuren tunnemyllerryksen vallassa, että pelkäsi nostaa katsettaan maasta. Hän pelkäsi, että alkaisi itkeä jos vahingossakaan kohtaisi Päivänsäteen tummat silmät. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan Kharonista tuntui siltä, että joku ymmärsi häntä ja hänen tuskaansa. Deimoskin yritti ymmärtää, mutta loppujen lopuksi veli oli aivan eri mieltä Kharonin kanssa aivan kaikesta. Veli oli yrittänyt saada kollin siirtymään surusta eteenpäin, vaikkei Kharon ollut valmis sellaiseen. Hän tarvitsi kostonsa, jotta voisi koskaan hyväksyä sitä, että hänen vanhempansa olivat kuolleet.
”Kiitos”, laikukas kolli sopersi ja hivutti hitaasti katseensa märästä maasta Päivänsäteeseen. Hetkeksi hän kohtasi kissan tummansiniset silmät, mutta käänsi pian katseensa sivulle tuntiessaan surun voimakkaan aallon pyyhkäisevän hänen ylitseen. Hän ikävöi niin kovasti vanhempiaan ja Coronaa, että ihan sattui. Oli vähällä, ettei erakko olisi lyyhistynyt maahan itkemään. Kharon keskitti kaikki ajatuksensa pois surusta, yrittäen kanavoida sen vihaksi Mesitähteä kohtaan. Sulkiessaan silmänsä, Kharon kykeni kuvittelemaan Mesitähden valkean turkin ja vihreät silmät, sekä lämpimän hymyn, joka peittosi alleen sen pahuuden, joka päällikön sisällä eli. Mesitähti oli paholainen, ja oli harmi miten niin harva näki kollin läpi. Kun Kharon oli saanut työnnettyä surun pois mielestään, hän avasi silmänsä ja käänsi tuiman katseensa Päivänsäteeseen.
”Meidän on tapettava Ruskalintu. Hän uskoo sokeasti Mesitähden valheita ja hänen hyvyyteensä, olisi typerää viedä hänet mukanamme klaaneihin. Jos hän pääsee pakoon, hän tuhoaa koko suunnitelmamme”, Kharon totesi kylmällä äänellä ja katsoi toveriaan syvälle silmiin.
//Päivi?
