Kharon
//Kirjoittaja: Elandra
//Hahmon sijainti:
//Tuntematon alue
Edelliset päivät olivat olleet Kharonin mielestä parhaita pitkään aikaan, kunhan vain kykeni unohtamaan Keijukaisen nyrpeän naaman ja jatkuvan käskyttämisen. Kujakissayhteisö oli lähtenyt matkaan kaksi auringonnousua sitten ja he olivat taivaltaneet metsässä kolme kokonaista päivää. Metsässä liikkuminen oli koko ikänsä metsässä eläneelle Kharonille luontaista ja hän nautti jokaisesta hengenvedosta. Keijukainen oli määrännyt hänet ja muutaman muun yhteisön jäsenen saalistamaan. Päivänsädekin oli tarjoutunut saalistamaan, eikä johtajalla ollut ollut mitään sitä vastaan. Kuten arvata saattoi, Keijukainen oli laatinut tiukan rajan, koska saalistajien oli viimeistään oltava muiden luona.
Kharon oli saanut kiinni oravan ja hän oli päässyt näkemään, kuinka Päivänsäde sai taidokkaasti hiiren kiinni. Sen jälkeen kaksikko kävi pienen leikkimielisen keskustelun, jossa molemmat piikittelivät toisiaan hymyillen. Kharon oli alkanut nauttimaan päivä päivältä enemmän Päivänsäteen seurasta. Naaras oli yksi harvoista, joka oikeasti tuntui ymmärtävän kollia ja tämän ajatuksiaan. Kissat hakivat Kharonin saalistaman oravan, jonka kolli oli kaivanut maahan jonkin matkan päähän.
”Vau, tuohan oikeasti on aika hieno saalis. Tehdäänkö vaihtokaupat?” Päivänsäde kysyi naurahtaen. Kharon pudisteli vakavissaan päätään.
”Jos minä vien tuon ruipelohiiren muiden luokse, Keijukainen ei kyllä ilahdu. Se tuhoaisi lopullisesti metsäkissan maineeni, jos sinä veisit muille mehukkaan, täysikasvuisen oravan ja minä vain tuollaisen hiiren”, Kharon yritti pitää vakavan ilmeen kasvoillaan, mutta vähän väliä hymy pääsi livahtamaan hänen kasvoilleen. Kollin puhe oli hieman epäselvää, sillä orava suussa puhuminen oli hieman haastavaa. Päivänsäde naurahti taas ja pyöräytti tummia silmiään.
”Mutta ajattele vähän minun mainettani. Minä sentään olen yhteisön tuleva johtaja”, Päivänsäde naukaisi pöyristyneenä.
”Voi voi, opettelisit saalistamaan vähän paremmin”, valkoturkkinen kolli virnisti ja kiristi tahtiaan niin, että Päivänsäde jäi jälkeen. Kaksikko juoksi loppumatkan muiden luokse, sillä aika alkoi käydä vähiin. Kharon ei halunnut selvittää, millaisen rangaistuksen Keijukainen oli keksinyt myöhästyjien varalle.
Päivänsäde ja Kharon saapuivat viimeisinä saalistajina muiden luokse. Keijukainen vilkaisi heitä tuima ilme kasvoillaan, mutta ei sanonut mitään. Kaksikko pudotti hiiren ja oravan kasaan, johon muut saalistajat olivat vieneet omat saaliinsa. Tuoresaaliskasa ei ollut järin suuri, mutta kyllä siitä saisi yhteisön ruokittua. Yhteisön jäsenet olivat keräntyneet nälkäisinä tuoresaaliiden ympärille. Kuten tavallisestikin, Keijukainen valikoi itselleen mehukkaimman saaliin – joka nyt sattui olemaan Kharonin orava – ja antoi muille ohjeeksi huolehtia, että jokainen sai syödäkseen edes jotain.
Päivänsäde otti koppia Keijukaisen tokaisusta ja jäi varmistamaan, että kaikki saisivat syödäkseen. Naaras oli tehnyt niin myös kahtena aiempana päivänä. Kharonin mielestä Päivänsäteestä tulisi huomattavasti parempi johtaja yhteisölle kuin nyrpeänaamaisesta Keijukaisesta. Kollista tuntui, että yhteisön nykyinen johtaja oli ollut kaksijalkalasta poistumisen jälkeen tavallistakin huonommalla tuulella. Kyllähän hän yritti välillä olla mukava muille, mutta Kharon huomasi, ettei johtaja viihtynyt lainkaan metsässä.
Kissat olivat saaneet syötyä ja Keijukainen jakoi yövartioon jäävät kissat.
”Kharon ja Leopardi hoitavat ensimmäisen pätkän, Tyrskytiikeri ja Nefiri toisen ja Deimos ja Härmä kolmannen”, Keijukainen oli määrännyt. Ajatus yövartiosta ei houkuttanut Kharonia, sillä hän oli hyvin väsynyt raskaan päivän jäljiltä. Kaksijalkalassa ollessa hänen kuntonsa oli selvästi heikentynyt, eikä kolli jaksanut enää vaeltaa aivan yhtä pitkiä pätkiä mitä ennen kaksijalkalaan saapumista. Mutta koska kolli ei halunnut valittaa, hän tyytyi kohtaloonsa ja jäi katsomaan, kuinka väsyneet yhteisön jäsenet hävisivät pieneltä metsäaukiolta suuren pensasrykelmän alle rakennettuun suojaan.
Lopulta pesän ulkopuolella oli enää vain kolme kissaa; Kharon, Leopardi ja Päivänsäde.
”Etkö sinä mene nukkumaan, kultaseni?” Leopardi kysyi lempeällä äänellä Päivänsäteeltä. Naaras pudisteli päätään.
”Ajattelin jäädä pitämään Kharonille seuraa, hän näyttää nukahtavan pystyyn hetkenä minä hyvänsä. Jos tahdot, sinä voit mennä kyllä nukkumaan”, Päivänsäde vakuutteli leopardilaikukkaalle naaraalle. Leopardin kasvoille levisi lämmin, kiitollinen hymy.
”Voi, sinä olet niin kiltti. Keijukainen on kasvattanut sinut oikein hienosti”, vaaleanruskea naaras hymyili, ”minä olen kyllä todella väsynyt, joten taidan tarttua tarjoukseesi. Kiitos, Päivänsäde.”
Laikukas naaras katosi pesään muiden perässä, ja nyt Kharon seisoi kaksistaan Päivänsäteen kanssa aukiolla. Pakkanen oli kiristynyt, ja Kharon sai kiittää onneaan, että oli perinyt isänsä paksun ja lämpimän turkin. Päivänsäde sen sijaan omasi lyhyen turkin, jonka hän oli ilmeisesti perinyt Mesitähdeltä.
”Oletpa sinä kiltti, kun tuolla tavalla luovut yöunistasi”, Kharon virnisti ja tönäisi vierellään istuvaa kissaa hellästi.
”Tein sen vain muiden turvallisuuden vuoksi. En luota hetkeäkään siihen, että sinä pysyisit hereillä”, harmaa naaras naukui ja nosti leukansa pystyyn.
”Ellet huomannut, minun seuranani oli Leopardi. Hän olisi kyllä pitänyt huolen, ettei kukaan lähimaillakaan nuku”, Kharon viisasteli. Päivänsäde kohautti lapojaan.
”Myönnä pois, sinä et vain kestä olla erossa minusta!” Kharon tokaisi ja loi lämpimän katseen Päivänsäteeseen. Vaikkei hän tietenkään halunnut myöntää sitä, hän oli aidosti iloinen siitä, että Päivänsäde oli jäänyt valvomaan hänen kanssaan.
//Päivi?
