Kobra
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Erakko | Kujakissayhteisön lähialueet
Levottomat ajatukset valvottivat minua jo kolmatta yötä. En vain millään pystynyt lopettamaan ajattelemasta sitä, mitä olin todistanut kaksijalkalaa lähellä olevan metsän siimeksessä muutama yö sitten.
Niiden oli täytynyt olla niitä kissoja, joista emoni oli minua ja veljeäni aina varoitellut. Tämä oli ollut ensimmäinen kerta, kun olin nähnyt heikäläisiä siellä päin liikkuessani, ja kuvaukset heidän päällekäyvästä luonteestaan olivat osuneet aivan nappiin.
Alkuun en ollut pitänyt heitä mitenkään uhkaavina tai pelottavina. Olin tarkaillut kauempaa kahta kissaa, joista toinen oli lähtenyt lähestymään minua yllättäen ja vaatinut minua väistymään tai muuten saisin tuta seuraamukset.
Minä kuitenkin olisin vain halunnut kysyä häneltä, olisivatko he sattuneet tietämään mitään emostani, mutta en ollut kyennyt avaamaan suutani. Ramppikuumetta kaiketi. Tämä kissa ei muutenkaan ollut vaikuttanut olevan juttutuulella, sillä melko pian nuorukainen oli karannut kimppuuni. Valitettavasti nuoren kissan suuret puheet eivät vastanneet hänen taitojaan, eikä ollut ollut vaatinut paljoa pitää hänet loitolla itsestäni siihen asti, että hän väsyttäisi itsensä ja suostuisi keskustelemaan.
Siihen ei kuitenkaan ollut tullut tilaisuutta, sillä olin pian huomannut, että paikalle oli tulossa lisää kissoja, eivätkä nämä kissat olleet vaikuttaneet sen ystävällisemmiltä kuin tämä tuittupäinen pentukaan. Niinpä olin nähnyt parhaaksi poistua paikalta ennen tilanteen eskaloitumista.
Melko pian oivalsin, ettei kissajoukko ollut minun jäljilläni vaan se jahtasikin kahta äsken kohtaamaani kattia. Heistä kaikista löyhähti sama, vahva ominaishaju, mistä päättelin heidän olevan samaa porukkaa keskenään. Siksi minusta olikin ollut hiukan outoa, kun nämä olivat ajaneet toisiaan takaa.
Tilanne oli ottanut synkemmän käänteen, kun kaksikkoa jahdannut joukkio lopulta sai kissat kiinni. Olin seurannut tilannetta kauempaa aluskasvillisuuden suojista ja nähnyt järkytyksekseni, miten nämä olivat tappaneet mustan kissan, jonka takaa-ajajat olivat lopulta saavuttaneet otettuaan ensin kiinni minulle aiemmin uhitelleen nuoren kollin. En ollut varma, mitä he olivat kollille tehneet saatuaan tämän kiinni, mutta pahoin pelkäsin, että tämä oli saattanut kokea saman kohtalon kuin toverinsa.
En ollut saanut tapahtunutta jostain syystä pois mielestäni. Kyseiseen kaksijalkalaan ja sen kissoihin liittyi niin paljon mysteereitä, että käpäliäni ihan syyhytti päästä ottamaan selvää niistä. En halunnut vielä luopua toivosta, että emoni olisi kuollut, ja uskoin hanakasti löytäväni hänet kaksijalkalasta. Jos vain ensin uskaltautuisin astumaan sinne.
Olin kyllä käynyt lähellä sen rajaa monet kerrat mutta aina ottanut jalat alleni haistettuani vieraita kissoja. Emon varoitukset olivat iskostuneet syvälle päänuppiin.
Mutta nyt odotuksesta oli tullut suorastaan sietämätöntä, kun tiesin, mitä minua odotti siellä. Ensimmäistä kertaa pelkoni olivat saaneet oikeat kasvot, ja tunsin olevani valmis kohtaamaan ne.
Satoi vettä. Lehtien peittämä maa oli märkä ja liukas, mutta onnistuin liikkumaan metsän poikki liukastumatta kertaakaan. Nautin turkilleni läsähtelevistä vesipisaroista sekä vasten kasvojani puhaltavasta lehtisateen tuulesta. Sää oli kertakaikkisen täydellinen.
Yllättäen kukaan muu ei ollut ulkona nauttimassa raikkaasta sateesta. Monet eivät ilmeisestikään pitäneet siitä, että heidän turkkinsa kastuivat. Kummallista.
Lähestyin kaksijalkalaa – melko – määrätietoisin askelin. Ajattelin sateen tarjoavan minulle suojaa hetkeksi, sillä se kätkisi hajuni paremmin. Luultavasti.
Kauempana puiden takana vilkkuivat jo kaksijalkojen valtaisat, jykevät rakennukset. Enää vähän matkaa ja voisin viimein aloittaa emoni etsinnät kunnolla. Enää vähän matkaa, enkä olisi enää yksin.
Yhtäkkiä jostain yläpuoleltani kuului järkyttävä ärinä ja samassa tunsin jonkun tai jonkin putoavan niskaani. Isku tuli niin yllättäen, etten ehtinyt reagoida siihen oikeastaan mitenkään, kun paino jo ponkaisi päältäni kauemmaksi ottaen selästäni vauhtia. Lyyhistyin maahan odottamattoman hyökkäyksen voimasta ja katsahdin hölmistyneenä – vaikka se ei ehkä näkynytkään kasvoiltani – eteeni, jossa seisoi nyt kilpikonnakuvioinen kissa. Mistä ihmeestä hän oli tupsahtanut? Puustako?
Joka tapauksessa en aikonut jäädä taistelemaan. Naaras oli minua huomattavasti kevytrakenteisempi, joten hänen hätistelemisensä ei pitäisi olla iso vaiva, mikäli hän ei itse tajuaisi jättää minua rauhaan.
//Malva?
