Laku
//Kirjoittaja: Käärmis
//Kotikisu | Tuntematon alue
Luna ei halunnut enää leikkiä. Naaras pyysi minua esittelemään paikkoja ja tein työtä käskettyä. Esittelin hänelle jokaisen pesän huoneen ja varmistin, että hän pysyisi kärryillä. Näytin hänelle myös yläkerran, jossa oli nuorten kaksijalkojen oman pesäkolot. Kirttoksen lopuksi Luna ehdotti, että mentäisiin takapihalle leikkimään. Innostuin ajatuksesta.
”Joo mennään!” vastasin ja menin uloskäynnin luo. Mau’uin saadakseni kaksijalkojen huomion ja piakkoin yksi nuoremmista kaksijaloista tuli päästämään meidät ulos ja vahtimaan, ettemme tekisi mitään tyhmää. Menin lammen luo. Sitä peitti ohut jääkerros. Luna lähti kauemmas tutkimaan pihaa silmät suurina. Hymyilin hänen peräänsä. Katselin lampea kaihoisasti. Halusin uida, mutta jos lampi oli kerran jäässä, vesi olisi hyytävän kylmää. Tuhahdin ja istahdin sen vierelle käärien häntäni tassujeni päälle. Kylmä tuuli pörrötteli turkkiani ja vaistomaisesti pörhistin turkkiani. Nousin ylös vaivaantuneena. Miksi olin niin surullinen siitä, että en vain kerran päässyt uimaan? Tassutin Lunan luokse joka ihmetteli vieläkin erilaisia asioita. Hipaisin hänen korvaansa hännänpäälläni ja hänen katseensa kääntyi minuun. Naaraan silmät kimalsivat.
”Tämä on upea paikka!” naaras hehkui innostuneisuutta. Se sai minut väkisinkin hymyilemään vienosti.
”Leikittäisiinkö piilosta?” ehdotin naaraalle. Luna näytti miettivän ja sitten hän nyökkäsi. ”Jos minä saan piiloutua ensiksi.” Nyökkäsin myöntävästi ja osoitin hännälläni kaksijalanpesän seinää.
”Menen tuonne laskemaan ja tulen 30 jälkeen etsimään sinua”, nau’uin ja odottamatta vastausta loikin pesän vierelle. Menin kyyryyn ja peitin korvani tassuillani ja ryhdyin laskemaan mielessäni. Kuitenki menin laskuissa sekaisin, sillä kesken kaiken nuori kaksijalka tuli silittelemään ja rapsuttelemaan minua. Murahdin ja huitaisin tätä käpäläälläni – kynnet tietenkin sisällä – merkiksi siitä, että en juuri nyt halunnut paijauksia. Laskin siis uudestaan ja heti kun oli valmis huusin kovaäänisesti Lunalle merkin siitä, että lähtisin nyt etsimään. Naaraan tassunjälkiä oli kaikkialla, joten niiden seuraaminen olisi vaikeaa. Kokeilin siis etsiä häntä hajun perusteella. Haistelin ilmaa ja raotin suutani hieman, mutta en tunnistanut muuta kuin omani ja kaksijalkojen lemun. Tuhahdin epätoivoisesti. Nyt minulla olisi siis vain yksi vaihtoehto. Joutuisin siis todella kääntämään kaikki kivet häntä etsiessäni. Katselin jokaisesta mielessäni käyvästä piilosta. Katsoin jopa lammesta, jos vaikka naaras olisikin rikkonut jään ja hypännyt hyytävän kylmään veteen, mutta en kuitenkaan löytänyt häntä mistään. Huokaisin ja olin jo lähellä luovuttamista, kun nenääni osui naaraan tuoksu. Lähdin seuraamaan sitä ja kohta kuulin hänen kehräämistään. Huomasin pienen raon. Kaksijalkojen puisessa tasanteessa. Naaras oli ilmeisesti mennyt sen alle piiloon. Kurkkasin sisään ja näin kuparisen silmäparin katsovan minua hämärästä. Naurahdin ja peruutin kauemmas. Naaras tunki vierelleni ja hänen turkkinsa oli aivan pölyssä ja hämähäkinseitissä. Naurahdin toistamiseen ja naaras näytti tympääntyneeltä. Hän istahti puiselle tasanteelle pesemään itseään.
”Ihan hyvä piilo eikö vain?” Luna kysyi nuolaisujen välissä. Kehräsin.
”Ihan mahtava, mutta vain pölyinen.” Istahdin valkoisen naaraan vierelle ja ryhdyin itsekin nuolemaan hänen turkkiaan. Naaras säpsähti, kun aloitin, mutta jatkoi sitten tökerösti pesuaan. Ihmettelin olinko muka säikäyttänyt naaraan.
Luna vaikutti koko loppupäivän kauhean vaivaantuneelta seurassani ja mietin, mitä olin tehnyt väärin? Halusin korvata sen naaraalle olemalla hänelle kiltti, mutta se tuntui vaivaannuttavan häntä enemmän, joten jätin hänet loppupäiväksi rauhaan.
Pesin nyt itseäni lattialla aikuisen naaras kaksijalan makoillessa suurella pedillään. Pesin nopeasti itseni loppuun ja loikkasin sitten pedille. Kaksijalka hätkähti hieman, mutta tajusi sen olevan minä ja ryhtyi silittelemään minua. Menin tämän viereen suuren käpälän ulottuville ja annoin hänen rauhoitella minua.
”Tiedätkös. Jokin muuttui tänään. Tapasin Lunan tänää ensikertaa, mutta hän tuntuu nyt vaivaantuneelta seurassani, vaikkakin silti onnelliselta”, kerroin kaksijalalle tilanteesta, vaikka tiesin, että tämä ei ymmärtänyt. ”Ehkä hän rauhoittuu hieman. Ehkä häntä nolottaa, miten sottainen oli tullessaan tasanteen alta?” Mietin eri vaihtoehtoja ääneen. En jaksanut enää sanoa mitään vaan suljin silmäni ja annoin itseni nukahtaa.
Uneni oli sekalainen. Se oli osin jopa painajainen. Ensiksi Luna katosi ja, kun hän tuli takaisin, hän vältteli minua jatkuvasti. Sen jälkeen hän juoksi minua ulos karkuun ja lopulta jäi vielä hirviön alle vertahyytävästi kirkaisten. Uni oli saanut minut vikisemään unissani ja olin herännyt karvat pörrössä kaksijalkojen pedistä. En ymmärtänyt, miksi sain tällaisen unen. En kuitenkaan miettinyt asiaa sen enempää vaan ryhdyin omiin aamutoimiini. Pesin itseni, vaadin ruokaa, pesin itseni uudelleen ja menin lepäämään herätessäni pesin itseni vielä kerran ja menin sitten leikkimään.
