Laku
//Kirjoittaja: Käärmis
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisön pesä
Ametisti suuttui minulle kyselystäni, joten hiljenin. En halunnut turhaan ärsyttää muita kissoja ja olisi sitten parempi olla vain hiljaa ja kulkea partion mukana.
“Eipä kai siinä. Pitäisikö olla muka yllättynyt siitä, että muut suuttuvat minulle? Tällä kaikki tuntuvat niin äreiltä ja vihaisilta”, mutisin itsekseni ja jättäydyin hieman taaemmas. Takanani kulkeva Riemu kiihdytti askeliaan ja tuli vierelleni kävelemään. Hän oli niin pieni minun rinnallani, että hänen täytyi todella harppoa pitääkseen itsensä mukana. Pienikokoinen kolli myös näytti aivan pennulta minun vierelläni, koska olin vain geneettisesti suurikokoinen kissa.
“Mites sinun päiväsi on oikein mennyt?” kysyin smaragdisilmäiseltä pieneltä kollilta. En ollut ehkä viettänyt hänen kanssaan hirveästi aikaa, mutta hän oli ainakin pentuna ollut ihanan energinen ja hänen isänsä Urho oli mainio kissa, joten saatoin vain olettaa hyvää tästä pienestä kollikissasta.
“Hyvin, kiitos kysymästä. Olen jutellut hyvän aikaa aamulla emon ja isän kanssa ja käynyt hieman ruokaa etsimässä, mutta muuten olenkin tainnut maata sisällä. Halusin lähteä siis mukaan partioon, koska täällä ulkona on niin hieno hiirenkorvan keli ja niin aurinkoista, että halusin nauttia siitä vielä tänään”, pieni tummanruskea kolli kertoi. Nyökkäsin hitaasti ja yritin prosessoida mielessäni kaiken, mitä hän oli kertonut. Se oli yllättävän vaikeaa, ottaen huomioon, miten kamalan nopeasti hän puhui.
“No hyvä, että on mennyt hyvin tänään”, vastasin ja katselin ympärilleni. En tiennyt täysin miksi, mutta teinpähän niin kuitenkin. Tutkiskelin katseellani ympäristöäni ja yritin löytää jotain kiinnostavaa. Kujapartiot ne tuppasivat olemaan niin kamalan tylsiä ja yksitoikkoisia.
Ohitimme minulle jo tutuksi käyneitä paikkoja, joita alkoi käydä jo hieman tylsäksi katsella joka päivä. Halusin lähteä tutkimusretkelle, mutta se ei luultavasti päättyisi hyvin. En halunnut joutua elämään vankina, kuten Cosmos. En saisi lähteä edes ulos tai syödä ruokaa ilman lupaa. Siinä kohtaa jo valvotunkin elämä alkaa kuulostaa oikealta siunaukselta ja ilon aiheelta.
Huomasin, että Arpi oli alkanut johtaa meitä takaisin kohti asuttamaamme ränsistynyttä kaksijalanpesää. Tassuni tuntuivat painavan kuin suuret maahan juuttuneet kivet ja minun ei tehnyt mieli palata sisään kaksijalanpesään.
Yhtäkkiä Ametisti jättäytyi hieman taaemmas minun kohdalleni. Hän katsoi minua ja minä katsoin häneen.
“A- anteeksi”, kilpikonnakuvioinen kolli naukaisi. Hymyilin lempeästi ja nyökkäsin hänelle kohteliaasti.
“Saat anteeksi”, vastasin kollille. Enhän minä nyt kaunaa jäisi kantamaan. En ollut sen tyyppinen kissa. Minä tykkäsin antaa aina anteeksi.
Pian Arpi alkoi jo nousta rojuläjää ylös ja johdattaa partion takaisin sisään kaksijalanpesään. Ametisti meni Arven takana, minä ametistin, Riemu minun ja Keijo saapui viimeisenä.
Heti sisään päästyäni huomasin kauniin kumppanini Lunan, joka ruokaili paraikaa Ruususen kanssa. Naaras kaksikosta Luna oli äänessä. Hän jutteli innokkaasti hymyillen ja Ruusunen kuunteli hieman kyllästyneen näköisenä.
“Hei, Luna! Haluatko ottaa jotain syötävää?” huudahdin kumppanilleni. Tämä sanoi vielä nopeasti jotain Ruususella ja lähti tulemaan luokseni. Hän hymyili lempeästi ja hieroi kuonoaan poskeeni, kun pääsi luokseni.
“Ei ole nälkä, mutta voimme hyvinkin vain mennä juttelemaan. Tutustuin tuossa parhaani mukaan Ruususeen. Hän on ihan mukava kissa loppujen lopuksi. Hän saattaa olla hieman hiljainen ja teräväkielinen joskus, mutta kyllä hän välittävältä vaikuttaa”, Luna naukui. Nyökkäsin ja lähdin ohjaamaan häntä hieman sivummalle.
“No miten kujapartio meni?” Luna kysyi.
“Ihan hyvin. Ametisti vähän suutahti minulle, mutta pyysi sitten minulta anteeksi”, kerroin valkealle naaraalle hymyillen. Hän nyökkäsi.
“Sehän on mukavaa. Odotatko jo sitä, että saat viimein Päivänsäteen luottamuksen itsellesi?” naaras kysyi.
“Tietysti! Saan vapautta ja kulkea ympäriinsä, eikä perässäni tarvitse koko ajan kulkea joku!” naukaisin. Luna nyökkäsi ja viittasi sitten hännällään kohti yhteistä petiämme.
“Haluatko ottaa torkut?” hän kysyi. Nyökkäsin, nousin ylös ja lähdin seuraamaan kumppaniani kohti yhteistä petiämme.
Hieman myöhemmin istuin yksikseni seinän vierellä ja suin turkkiani. Luna oli määrätty toiseen kujapartioon, joten en ollut halunnut jatkaa enää nokosiani. Olin päättänyt odottaa kumppanini takaisin, ennen kuin menisin uudelleen unille.
Kuulin askelia takaani ja nostin päätäni ja katsoin tulijaa päin toivoen sen olevan Luna. Kuitenkin huomasin sen olevan Ametisti. Heilautin häntääni vierelleni ja hymyilin.
“Tule vain juttelemaan! Miten sinulla on mennyt?” nau’uin.
//Ametisti?
