Laku
//Kirjoittaja: Käärmis
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisön pesä
Istuskelin Luna rinnallani pesän uloskäynnillä. Meidän oli tarkoitus mennä partioon Ametistin, Leopardin sekä Menninkäisen kanssa. He kerääntyivät paikalle vähitellen. Leopardi oli hakemassa Ametistia tämän pediltä ja Menninkäinen viimeisteli juuri ateriaansa.
“Toivottavasti ulkona ei ole kovin kylmä. Vaikka turkkini onkin kohtuullisen paksu ja pitkä, liian kova pakkanen pureutuu siitä kyllä lävitse”, Luna naukaisi ja katseli ulos. Hymyilin kumppanilleni hellästi.
“Jos siellä on kylmä, painaudu vain minuun kiinni. Ime vaikka kaikki minun ruumiinlämpöni itseesi”, naurahdin hänelle. Suuri valkoinen naaras kehräsi iloisesti.
“No en minä sinua voi jättää jäätymään”, hän naurahti takaisin. Virnistin hänelle ilkikurisesti ja tökkäsin häntä rintaan etutassullani.
“Ennemmin kuolen kylmään herrasmiehenä kuin annan sinun jäätyä ulkona ja en välitä asiasta”, totesin valkealle naaraalle. Hän nauroi vitsilleni ja pyöräytti leikkimielisesti silmiään.
“Ennemmin olen ulkona kylmissäni kuin annan sinun kuolla minua hurmatessa”, Luna totesi. Kehräsin ja puskin häntä hellästi päälläni.
“Ei sitten. En jäädy”, kehräsin hänelle hiljaa.
“Laku, Luna, aika liikkua”, Menninkäinen totesi. Lähdimme kumppanini kanssa liikkeelle ja seurasimme muita partion jäseniä. Ametisti kulki hieman minun ja Lunan edellä ja silloin tajusin kuinka suuri todella olin muihin kissoihin verrattuna kumppanini kanssa. Olivatko kaksijalkamme syöttäneet meille jotain taikaruokaa, kun olimme sillä tavoin kasvaneet kaikkia muita suuremmiksi?
“Hei, Ametisti! Kuinka voit?” kysyi siirtyen lähemmäs kollia. En ollut jutellut hänelle juurikaan aikaisemmin. Vain pari lyhtyttä sanaa olin ennättänyt vaihtamaan. Kolli vain mulkaisi minua tuimasti ja mutisi jotain itsekseen.
Jättäydyin takaisin Lunan vierelle.
“Hän ei mahda olla kovin juttutuulella”, totesin. Luna vain kohautti lapojaan.
“Tympii se minuakin, kun pitää nousta pehmeältä pediltä partioimaan ilman hyvää seuraa – siis silloin kuin sinä et ole mukana”, naaras totesi.
“Hui, ehdin jo luulla, että en olekaan hyvää seuraa sinulle”, naurahdin huvittuneena. Kumppanini pyöräytti vitsilleni silmiään, vaikka näinkin huvittuneen virneen alun hänen kasvoillaan.
Päästyämme takaisin leiriin jätin Lunan juttelemaan Leopardille ja päätin lähestyä Ametistiä uudelleen. En halunnut välillemme pahaa verta ja halusin, että hän ymmärtäisi, etten halua ärsyttää vaan vain tutustua häneen. Ken tietää, ehkä hän jopa puhuisi minulle tällä kertaa, eikä ajaisi minua pois vihaisilla mulkauksilla.
“Hei taas, Ametisti. Anteeksi, jos olen ärsyttävä, mutta halusin vain kysyä kuinka voit. Näytät hieman yksinäiseltä itseksesi”, naukaisin.
“En minä ole yksinäinen!” kolli kivahti. Otin askeleen taaemmas merkatakseni, etten yrittänyt hyökätä häntä vastaan.
“Niin, anteeksi. Tykkään vain tutustua kissoihin ja mietin jos olisit halunnut jutella. Tietysti sinun ei ole pakko ja voin lähteäkin, jos niin tahdot, mutta ajattelin vain ehdottaa”, naukaisin ja katsoin alas kolliin pieni ystävällinen hymy kasvoillani.
//Ametisti?
