Laku
//Kirjoittaja: Käärmis
//Kotikisu | Kujakissayhteisö
Katsoin Lyraa hieman hämmentyneenä, kun tämä vain totesi, että minulla ja Lunalla ei ollut mitään syytä huoleen ja pääsisimme kyllä takaisin kotiin. Se ei ollut aivan se mitä olin tarkoittanut, mutta ehkä naaras oli vain ymmärtänyt väärin. En epäillyt kotiinpääsyämme lainkaan. Miksi me emme pääsisi kotiin?
En miettinyt asiaa kauaa ja pian huomasin lisää kissoja. Nämä olivat ilmeisesti Lyran ja Cosmoksen tuttuja, koska Lyra sanoi vain heille nopeasti, että he palaisivat jo kotiin. Laku katsoi kissoja kiinnostuneena, mutta ei kerennyt tutkailla kauaa, koska pian hänen piti jo kiirehtiä muiden perässä eteenpäin.
Näin suuren ränsistyneen kaksijalanpesän, ja järkytyin kun Lyra sanoi sitä heidän kodikseen. Odotin hänen vain sanovan että hän pelleili, mutta sen sijaan lähdimme vain lähestymään likaista kaksijalanpesää, joka näytti siltä kuin se olisi voinut romahtaa minä hetkenä hyvänsä niskaamme sisälle mennessä.
“Tuollako te asutte?” kysyin hieman epäillen ja minun pienoinen järkytykseni vain kasvoi, kun Cosmos vastasi myöntävästi iloinen ilme kasvoillaan. Heilautin korvaani ja vilkaisin Lunaan. Naaras näytti myös hieman epäröivän, mutta ei kuitenkaan kommentoinut asiasta mitään.
*Hän varmaan haluaa olla kohtelias?* ajattelin ja tassutin lähemmäs kaksijalanpesää.
Lyra näytti heille sisäänkäynnin. Se oli rikkinäinen ikkuna. Se sai minun epäilykseni paikasta taas kasvamaan. Miksi nämä kissat eivät käyttäneet aukeavaa seinää tai jotain luukkua? Lyra sanoi myös, että ensimmäinen haaste oli heti sisään pääsemisessä. Piti loikkia kaikenlaisten tavaroiden päältä, jotta pääsisi edes ikkunalle.
“Kyllä minä siihen pystyn”, naukaisin ja lähdin loikkimaan tavaroita pitkin kompuroiden. Tassuni lipesivät jatkuvasti koloihin, joita en huomannut ja tavarat meinasivat lipsua tassujeni alta alas ja tiputtaa minut. Kaiken kukkuraksi tuntui siltä, että tavarat yläpuolellani yrittivät myös tipahdella päälleni murskaamaan minut.
Kaikesta huolimatta onnistuin lopulta kiskomaan itseni ylös ikkunalle. Katsoessani sisään kaksijalanpesään silmäni suurenivat ihmetyksestä. Siellä oli enemmän kissoja kuin olin koskaan aiemmin nähnyt ja heillä ei ollut mitään niistä ylellisyyksistä, mitä minulla ja Lunalla oli. Ei ollut mukavia pehmeitä petejä. Ei suuria määriä leluja joka paikassa. Ei raapimapuuta, jonka päällä olisi peti, jossa levätä pitkän leikkihetken ja kynsien teroituksen jälkeen.
Melkein kaaduin, kun muut alkoivat tulla myös ikkunalle. Väistin heidän tieltään ja käännyin ihmeissäni Lyran ja Cosmoksen puoleen. Naamallani oli hämmennys ja myötätunto.
“Miksi teidän kotiväkenne ei ole hankkinut teille yhtään leluja tai mukavia petejä joissa nukkua?” kysyin heilauttaen korviani kohti kissoja, jotka makoilivat siellä täällä kaiken löytämänsä, edes hieman pehmeän, päällä. Luna tuli vierelleni nyökyttämään päätään selvästi itsekin samaa miettien.
//Cosmos ja Lyra?
