Lyra
//Kirjoittaja: Aura
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisön pesä
“Kiitos.” oli jäänyt leijailemaan ilmaan. Se oli tuntunut Lyran turkilla hentona, lämpimä tunteena ja lopulta katosi hänen rintaansa. Lyra oli valvonut Hurman vierellä niin kauan, kunnes hänen viereltään oli kuulunut vain tasaista ja rauhallista tuhinaa. Hurma oli unessa. Lyra huokaisi helpottuneena ja antoi itsellekin luvan nukahtaa.
“Kiitos partioseurasta Päivänsäde!” Lyra räväytti silmänsä auki ja nosti varovaisesti päätään. Hurman tasaisesti kohoilevat lavat kertoivat naaraan nukkuvan edelleen, joten Lyra nousi todella varovaisesti käpälilleen. Hänen silmänsä hapuilivat katsekontaktia Päivänsäteen kanssa, mutta naaras oli jo lähtenyt loikkimaan yläpesään meneviä porrasaskelmia. Naaras vilkaisi vielä Hurmaan. Vaikka pesän ilmapiiri vaikutti seesteiseltä ei naaras voinut estellä rintaansa hiipinyttä epämukavaa tunnetta. Se tuntui lähettävän naaraan keuhkoihin etäpesäkkeitä, jotka pikku hiljaa, hitaasti tukehduttaisivat naaraan silloin, kun hän sitä vähiten odotti. Lyra haukkoi happeaan, kuin varmistaen, että hän edelleen pystyi hengittämään. Naaras nielaisi ja työnsi tunteen syrjään. Hän kiiruhti emonsa perään muutamalla sulavalla, lennokkaalla loikalla ja pian saikin Päivänsäteen kiinni.
“Hei, emo. Olisiko sinulla hetki?” Lyra kysyi nopeasti ja nosteli käpäliään. Hänen päänsä pyöri, kuin pöllöllä ja hänen katseensa yritti tavoittaa Ametistia. Päivänsäde kurtisti kulmiaan tyttärensä käytökselle, mutta nyökkäsi ja ohjasi valkoturkin peremmälle. Lyra olisi halunnut vuodattaa koko asiansa jo portaissa, mutta hän pidätteli itseään. Moinen hätäily ei naaraan repertuaariin kuulunut. Päivänsäteen istuutuessa naaras ei kuitenkaan enää malttanut. Hänen asiansa ei voisi odottaa enää hetkeäkään:
“Ametisti on vaarallinen! Hän on yrittänyt tappaa jo kaksi kissaa, Hurman ja minut ja hän on vahingoittanut muitakin! Olet kyllä varmasti pistänyt merkille, että Härmällä on jatkuvasti-”
“Lyra, istuudu ja vedä happea”, Päivänsäde huokaisi ja naaras laski pyllynsä äkkiä pesän lankuille. Lyra näytti siltä, että hän valmistautui vähintäänkin juoksukilpailuun.
“Hän on uhka koko Kujakissayhteisölle! Hän vielä tappaa jonkun”, Lyra sihahti hampaittensa välistä ja katsoi emoaan vakavasti. Naaraan silmissä palavat liekit huusivat hänen olevan tosissaan. Sitten naaras laski lapansa alas ja vilkaisi Päivänsädettä anelevasti.
“Minä ihan oikeasti pelkään henkeni edestä.”
Lyra haukkoi happea ja tuijotti Päivänsädettä.
“Luuletko, että minä voin toimia Yhteisön hyväksi, jos valvon yöt valvoen oman ja toverini hengen puolesta? Luuletko, että väsynyt kissa jaksaa saalistaa ja hankkia uusia jäseniä?” Lyra jatkoi hieman uhmakkaasti eikä vieläkään antanut emolleen puheenvuoroa.
“Sinä tiedät, että minä olen sinulle täysin uskollinen, mutta jos sinä et tee mitään, niin tiedoksi. Siinä vaiheessa minä aion nukkua yöni ulkona. Luuletko, että Keijukainen olisi antanut yhden kissan terrorisoida koko Yhteisöä? Hän olisi pistänyt lopun moiselle käytökselle, kuten kunnon johtaja. Mutta ei, sinä se vain annat jonkun hepsankeikan täällä tehdä mitä haluaa ja tuhlailla parantajien yrttejä miten huvittaa! Aika utopistista ajatella, että parantajien yrttivarastot riittävät ikuisuuksiin.” Ensimmäistä kertaa Lyran ääni tihkui ivaa. Todellisuudessa Lyra ei ollut koskaan päässyt tapaamaan Keijukaista, mutta kertomansa perusteella Lyra uskoi, että lähes tarumainen Keijukainen ei olisi antanut kenenkään hyppiä Ametistin tavoin nenilleen. Lyra pelkäsi, että Päivänsäde oli menettämässä otteensa Yhteisön johtamisesta.
“Kai tajuat mihin tämä johtaa? Siihen, että muut huomaavat, että mistään ei tule kunnon rangaistuksia. Valmistaudu palkkaamaan Härmän ja Mesiläisen avuksi kolmas parantaja.”
Sen sanottuaan naaras marssi takaisin alakertaan. Hän ei ollut aiemmin edes ymmärtänyt sitä miten vahvoja tunteita hänen sisällään oli ollut odottamassa ulospääsyä. Lyra puhalteli ilmaa muutaman kerran ulos ja yritti näin hankkiutua eroon lopuistakin myrskyävistä tunteista. Naaras ei ollut varma oliko viha haihtunut kokonaan. Hän tiesi vain sen, että ei halunnut viedä niitä tunteita Hurman luokse.
Ilmassa leijailevien kipinöiden haihduttua Lyra asettui jälleen Hurman viereen makaamaan, mutta enää Lyraa ei väsyttänyt. Hän hehkui levottomuutta ja epävarmuutta. Naaras tiesi menneensä liian pitkälle Päivänsäteen kanssa. Naaras huokaisi ja asetti kuononsa käpäliensä päälle. Hän oli kuiden aikana rakentanut vaivalla suhdetta emoonsa. Päivänsäde ei ollut mikään helppo kissa. Ja nyt Lyran työ oli valunut vihan mukana hukkaan. Tätä Päivänsäde ei ihan heti unohtaisi..
Naaras ei tiennyt kuinka pitkään hän oli pysynyt hereillä, mutta yön pimeimpinä tunteina hänen silmäluomensa olivat alkaneet lupsahdella kiinni ja lopulta hän oli vaipunut katkonaiseen uneen. Lankkujen välistä kajastava valo osui naaraan silmiin ja Lyra yritti päästä sitä pakoon vaihtamalla asentoa, mutta turhaan. Hän oli jo hereillä. Naaraan kita avautui haukotukseen ja hänen häntänsä haki Hurman omaa. Hänen häntänsä tavoitti kuitenkin vain tyhjää. Säikähdys karisti viimeisetkin unihiekat naaraan silmistä ja Lyra kömpi käpälilleen. Hänen onnekseen Hurma oli valikoimassa tuoresaaliskasalta syötävää. Jos muutamaa riistaa nyt kasaksi voisi kutsua. Lyra jolkotteli Hurman luokse ja vilkaisi naaraasta painavalla katseella. Lyran katse viipyili Hurman turkilla. Olihan naaras kunnossa?
“Nukuitko hyvin?”
//Hurma? 😮
KP-boosti käytössä
