Lyra
//Kirjoittaja: Aura
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisön kaksijalkala
Lyra ei enää tiennyt kehen luottaa ja kehen ei. Epäilykset asuttivat naaraan mieltä kuin loiset ja punkit pahaisten kulkukissojen turkkeja. Mutta tämä ongelma ei pelkällä hiirensapella korjaantuisi. Kuka keksisi yrtin millä puhdistaa kaikkien kierojen ja verenhimoisten kissojen sielut, jotta Lyra voisi elää rauhassa luotettavien kissojen keskellä? Joku sanoisi, että sellainen yrtti oli jo; kynnet. Lyra ei kuitenkaan halunnut vastata vereen vuodatuksella. Veri. Petollisen punainen, raudalta löyhkäävä aine. Näkymättömänä se oli jokaiselle elävälle olennolle elinehto, mutta kun veri viillettiin näkyväksi … No, se yleensä koitui kohtaloksi. Oikeastaan veri oli läsnä jokaisen kissan ja vähemmän kissamaisen olennon elämässä lähes päivittäin. Lyra loikkasi ketterästi kaksijalkojen luomalle, anturoita niin ikävästi rahisuttavalle tylsänharmaalle polulle katse tiukasti Hurmassa. Veri oli jotain miltä kukaan ei voinut välttyä, mutta pienen elämänsä aikana Lyra oli oppinut jotain. Kun vuodatettiin verta, joku vastaisi siihen vuodattamalla kahta kauheammin. Joskus nuo petolliset kostot osuivat alkuperäisen vuodattajan rakkaimpiin. Loppupeleissä oliko sen punaisen nesteen näkeminen sen arvoista? Naaras oli toisaalta tullut siihen tulokseen, että joku kärsisi aina. Elossa pysymisen hinta oli muiden vahingoittaminen. Saalistajat tappoivat pysyäkseen hengissä eikä kukaan, ei edes kultaisinkaan kissa voisi pysyä koko elämäänsä puhtoisena.
Kaksikko pääsi Yhteisön majapaikkaan ehjin nahoin. Lyran silmät ja sielu tarkkailivat Hurmaa tiiviisti. Naaras vaikutti aidolta, oikeastaan jokainen solu naaraassa huusi anteeksipyyntöä ja viattomuutta. Lyra ei näyttänyt sitä, mutta hän laski hieman suojamuurejaan. Lausuttuaan hyvästinsä valkoturkkinen naaras oli jo suuntaamassa yläkertaan, mutta hänen korviinsa kiiri jotain mitä Yhteisössä ei turhan usein kuultu; itkua. Se oli harvinainen ääni Yhteisössä. Kissat olivat siellä olevinaan niin kovia ja karskeja, mutta Lyran mielestä heille tekisi hyvää itkeä. Se auttaisi vaurioituneiden sielujen puhdistamiseen. Lyra vilkaisi Hurmaa ja pystyi yhdellä vilkaisulla toteamaan, että naaras itki. Naaraan katse hapuili jälleen yläkertaan missä Päivänsäde todennäköisesti oli tekemässä tärkeitä päätöksiään. Sitten Lyra vilkaisi jälleen Hurmaan. Hän oli yhden puheenvuoron päässä siitä, että Ametisti voisi saada tuntuvan rangaistuksen ja Lyra saisi kostonsa. Naaras kuitenkin kiepsahti ympäri ja palasi Hurman luokse. Sanaakaan sanomatta naaras käpertyi nuoremman kissan vierelle ja kietaisi häntänsä naaraan ympärille. Lyra oli lohduttajana yhtä hyvä, kuin metsästäjänä – eli surkea -, mutta hän yritti.
“Haluaisitko… kertoa mikä sinulla on?” naaras aloitti hieman käheällä äänellä ja silitti varovaisesti Hurman turkkia.
KP-boosti käytössä
