Lyra
//Kirjoittaja: Aura
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisö
Lyra suki valkeaa, pitkää turkkiaan rauhallisin ja rennoin vedoin. Yhteisö oli hävinnyt sodan ja palannut takaisin kaksijalkalaansa – ilman Keijukaista-. Naaras oli aina pitänyt harmaaturkkista johtajaa toisena hänen idoleistaan. Sen lisäksi, että Keijukainen oli hänen mumminsa, oli naaras erinomainen ja tarkka johtaja. Yhtä hyvään pystyisi vain Päivänsäde, joka oli toinen Lyran idoleista. Vahvat ja itsenäiset naaraat kiehtoivat häntä kovin, sillä Lyra halusi olla samanlainen. Tai oikeastaan, hän oli jo. Ainakin osittain. Lyra oli päättänyt selvitä muiden apua, jonka vuoksi kukaan ei saanut auttaa häntä missään. Muutamia päiviä sitten Lyra oli löytänyt harmaista astioista jättipotin, neljä isoa lihakimpaletta, jotka olivat painaneet synnin lailla. Lyra oli joutunut hakemaan jokaisen niistä erikseen, sillä kukaan partiossa ollut kissa ei saanut auttaa häntä. Naaras oli toivonut, että Päivänsäde olisi noteeranut hänen löytönsä, mutta ei naarasta ollut kiinnostanut lainkaan.
“Odottakaa, minäkin tulen partioon.” kuului tympeä ääni uloskäynnin luota.
Valkeaturkkinen höristi tupsukorvaisia korviaan, oliko hän kuullut emonsa äänen? Se oli kuulostanut väsyneeltä ja kireältä, ei lainkaan tyypilliseltä Päivänsäteeltä. Väsynyt ja kireä, sellainen naaras oli kuitenkin ollut Keijukaisen menettämisen jälkeen. Lyra sukaisi nopeasti lapaansa ja nousi sitten hyväntuulisena ylös. Nyt hän kyllä valaisi emoonsa uskoa siitä, että asiat järjestyisivät!
“Minäkin voisin tulla, ei ole hyväksi laiskotella koko päivää”, Lyra naukaisi ja hymähti hieman. Oliko hän tehnyt vaikutuksen Päivänsäteeseen, oliko? Lyra tapitti toiveikkaana naarasta, jonka kasvoilla ei edes värähtänyt tyytyväisyyden merkiksi.
“Tarkoitan, että-”, Lyra yritti korjata sanomisiaan, sillä tajusi, että Päivänsäde oli viime aikoina pitkälti vain kyhjöttänyt yläkerrassa. Naarasta ei kuitenkaan vaikuttanut kiinnostavan tyttärensä selittelyt ja niin partio lähti matkaan. Lyra puikkelehti muiden kissojen lomasta emonsa vierelle ja kosketti vanhempaa naarasta varovaisesti hännällään.
“Keijukaisen menetys oli kova paikka meille kaikille. Mutta hän haluaisi sinun olevan taas vahva, olen siitä varma! Olet mahtava kissa, Päivänsäde. Ei sinun mahtavuutesi riipu Keijukaisen olemassaolosta, eihän? Tarkoitan, että Kujakissayhteisö tarvitsee vahvan johtajan ja sinä olet juuri sellainen, kunhan vain nyt hieman, öh. Tiedäthän! Olisit entiselläsi”, Lyra yritti valaa emostaan taas samanlaista kissaa millainen tuo oli ollut ennen sotaa. Hän oli varma, että Päivänsäde palaisi entiselleen ja sitten Yhteisö voisi taas loistaa auringon lailla!
”Jos voin olla mitenkään avuksesi, niin sano vain. Voin olla vähän kuin öm, varajohtaja, niin! Voin järjestää partioita ja sen sellaista, olla sinun aputassunasi. Niin sitten sinä voit keskittyä enemmän toipumiseen ja pian olet taas se sama Päivänsäde”, Lyra naukaisi ja väläytti hymyn emolleen. Kuinka mahtavaa se olisikaan, jos hänestä tulisi jo näin nuorella iällä varajohtaja? Mutta kun hän katsoi Päivänsädettä suoraan silmiin, ei naaras vaikuttanut mitenkään innostuvan erityisen paljon hänen ehdotuksestaan. Oikeastaan, Päivänsäde näytti siltä, kuin hän olisi kuullut maailman typerimmän vitsin koskaan. Lyra nielaisi, mutta ei antanut epävarmuutensa näkyä. Päivänsäde oli kokenut kovia, ehkä hän oli unohtanut kuinka näytettiin iloiselta?
//Päivi?
