Lyra
//Kirjoittaja: Aura
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisön kaksijalkala
Lyran teki mieli pyöräyttää silmiään ja nauraa. Hän, kyseli tyhmiä kysymyksiä ja säikäytteli?
“Ei ole minun vikani, jos sinä et kestä sosiaalisia tilanteita. Kannattaisi opetella”, valkoturkkinen naaras tuhahti hieman huvittuneena ja väräytti korvaansa. Yhtä asiaa Lyra ei Yhteisön toiminnassa ymmärtänyt. Miksi joka ikinen kissa oli haalittava mukaan? Mitä Kujakissayhteisö edes teki tällaisella kissalla kuka ei osannut käsitellä yksinkertaisiakaan keskustelutuokioita?
“Mutta minä kerron tästä kyllä Päivänsäteelle ja sitten sinä saat rangaistuksen. Ihan turhaa sinä niskuroit”, Lyra jatkoi ja näpäytti kilpikonnakuvioista kissaa hännällään. Lyra jatkoi Ametistin seuraamista ja puhalsi ilmaa suustaan. Naarasta ärsytti toisen käytös suunnattoman paljon. Millä oikeudella toinen käyttäytyi noin nyrpeästi? Oliko Ametistilla päässään herhiläisiä? Naaras vetäisi uudestaan syvään henkeä ja yritti rauhoittaa itseään miettimällä perhosia. Lepattelevat ja värikkäät pienet ötökät olivat naaraan mieleen. Ne olivat hänestä luonnon kaunein ihme. Lyra kaipasi perhosia jo nyt, vaikka lehtikato ei ollut vielä kunnolla alkanutkaan. Lyra siirsi taas katseensa pesätoveriinsa. Hän ei antanut ärsyyntymisen näkyä kunnolla, sillä naaras ei halunnut muiden näkevän häntä vihaisena. Välillä se oli kuitenkin vaikeaa, sillä Lyra oli isänsä tapaan todella herkkä sielu.
“Mitä vaikutusvaltaa sinulla muka on?” Ametisti tuhahti kyseenalaistavalla äänensävyllä ja Lyra tunsi kuinka kiukku alkoi kuohumaan hänen sisällä auringonpesän lailla. Naaras liu’utti kyntensä ulos ja sisään, mutta ei voinut enää hillitä itseään.
“Ai että mitä?! Kuulehan nyt sinä pieni, mitätön otus. Minä olen Päivänsäteen, johtajamme tytär ja seuraaja. Joten sinuna en enää koskaan kyseenalaistaisi minun asemaani ja vaikutusvaltaani, jos vielä joskus haluat syödä jotain muuta, kuin meidän tähteitämme”, Lyra tiuskaisi ja otti muutaman pitkän, ketterän loikan päästäkseen lähemmäksi toista. Hän pitäisi huolen, että Ametisti ei livistäisi mihinkään saati jäisi ilman rangaistusta. Nimittäin nyt kolli oli ylittänyt rajan mitä kenenkään ei pitäisi ylittää. Jos jotain Lyra inhosi niin sitä, kun hänet kyseenalaistettiin. Kenelläkään ei ollut oikeutta tehdä sitä, ei edes Päivänsäteellä. No, ehkä korkeintaan hänellä, ehkä. Lyra katseli ympärilleen, he eivät enää olleet pesässä ja Ametisti vain jatkoi kävelemistään. Ametisti ei kuitenkaan ollut kovinkaan nopea, joten hänen perässään oli helppo pysyä. Lyra nyrpisti Ametistin huomaamattaan nenää, mikä ihme huviretki tästäkin oli tullut? Lyra mietti jo, että pian hänen pitäisi raahata kolli takaisin pesään. Vaikka sitten väkisin korvannipukasta kiinni pitäen. Hänen pitäisi päästä näyttämään kuonossaan kuumottavaa haavaansa Härmälle tai Mesiläiselle. Lyra pelkäsi, että se tulehtuisi ja hän joutuisi kärsimään pidempään. Tai pahimmassa tapauksessa siitä jäisi todella ruma arpi mihin uudet kissat kiinnittävät ensimmäisenä huomiota. Sitten he kyselisivät mistä hän oli sen saanut eikä naaras voisi kertoa totuutta. Kuinka nöyryyttävää ja outoa olisi sanoa, että joku arvojärjestyksessä alhainen kissa oli päättänyt lyödä häntä, koska hän oli esittänyt muutamia kysymyksiä? Yhtäkkiä Ametisti pysähtyi kuin seinään ja mittaili Lyraa katseellaan. Naaraskissa kallisti päätään ja kurtisti kulmiaan.
“Pitäiskö meidän-”, naaras oli naukumassa, mutta kesken hänen lauseensa Ametisti jännitti takajalkojaan ja loikkasi naaraan kimppuun. Kollilla oli mukanaan yllätyshyökkäyksen suoma etu, joten naaras ei ehtinyt reagoida, vaan Ametisti sai sivallettua hänen kaulaa. Lyra älähti, perääntyi muutaman askeleen ja pörhisteli turkkiaan. Naaras kumartui taisteluasentoon ja valmistautui vastaamaan toisen hyökkäykseen. Ametisti oli kuitenkin naarasta huomattavasti voimakkaampi, joten hän sai painettua solakan naaraan vaivattomasti maahan. Lyra yritti kiemurrella Ametistin otteesta irti, mutta kolli iski häntä kynsillään kasvoihin. Naaras potkaisi Ametistia muutaman kerran takajaloillaan ja kynsi hyökkääjäänsä mahdollisimman paljon vatsaan. Ametisti lukitsi Lyran vielä tiukemmin maahan ja murisi:
“Viimeisiä sanoja?”
“Niitä sinä et tänään tule kuulemaan”, Lyra mutisi hiljaisella ja epäselvällä äänellä. Naaras oli valmis kuolemaan Yhteisön ja emonsa puolesta, mutta tämä kolli ei häntä tappaisi. Lyra ei kuolisi näin nöyryyttävällä tavalla. Ametisti iski hampaansa Lyran kaulaan ja puri kovaa. Paniikki oli hiipinyt salakavalasti naaraan kehoon ja hän yritti pyristellä irti. Lyra haukkoi happea ja veri valui naaraan kaulasta, värjäten hänen rintaturkkinsa kokonaan punaiseksi. Lyra sai kerättyä vihasta ja selviytymishalusta lisää voimia. Naaras potkaisi Ametistin päältään, haukkoi happeaan ja kömpi ylös. Lyra hengitti raskaasti ja tuijotti Ametistia vihaisena. Kolli ansaitsisi tulla teloitetuksi tai hengiltä näännytetyksi..
“Oliko siinä vielä kaikki? No, anna tulla vain. Jos luulit selviäväsi näin helpolla, niin olit väärässä. Nimittäin et ole ainoa kissa täällä kuka osaa taistella”, valkoturkkinen kissa sihahti ja irvisti kivusta. Sitä hän ei voinut kieltää, että Ametisti osasi taistella. Kolli vaikutti Lyrasta vaaralliselta. Toinen oli salakavala, äkkipikainen ja epäluotettava. Ametisti singahti Lyraa kohti, mutta naaras sai väistettyä ja loikkasi hieman kömpelösti kollin selkään. Naaras tarrasi kynsillään toisen turkkiin ja puri Ametistia niskaan niin kovaa, kun vaan osasi. Ametisti ärähti ja sai heitettyä Lyran selästään. Naaraskissa ei ehtinyt tajuta mitä oli tapahtunut, sillä hän lensi ilmalentona päin läheistä kaksijalanpesän kiviseinämää. Lyra lensi punertavana myttynä seinän kautta maahan ja jäi siihen makaamaan. Naaras keikkui tajunnan rajamailla ja sai juuri ja juuri raotettua silmiään. Naaraskissa ehti nähdä Ametistin lähestyvän häntä, kunnes hän menetti tajuntansa.
//Päivi ja Amu?
KP-boosti käytössä
