Lyra
//Kirjoittaja: Aura
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisön pesä
Kirpeät ja häikäisevät auringonsäteet osuivat Lyran silmiin. Mitä kovempi pakkanen oli, sitä terävemmin auringonsäteet poltteli. Se ei lämmittänyt lainkaan, vaan se tuntui vain korostavan ilman kylmyyttä. Viherlehden aikaan se kietoi kissat halaukseensa, mutta keskellä lehtikatoa se oli armoton. Lyra siristeli silmiään, tätä vauhtia hänestä tulisi sokea. Yhtäkkiä jokin pehmeä, mutta painava läsähti naaraan hännän päälle ja sai Lyran pelkäämään häntäkultansa puolesta. Rääkäisyn saattelemana Lyra loikkasi kauemmaksi ja vetäisi häntänsä loukkaantuneena lähelle kylkeään, kuin testatakseen sen toimivuutta.
“Menninkäinen”, Lyra huokaisi kyllästyneenä. Kovasti emoaan, Leopardia, ulkoisesti muistuttava kolli tuijotti veikeällä katseellaan. Jos jostain Menninkäinen oli tunnettu, niin juuri tästä. Kolli oli jatkuvasti keksimässä ties mitä konnankoukkuja viattomien kissaparkojen kiusaksi. Lyra oli niin kyllästynyt kollin metkuihin. Tiineys tuntui hänestä myrkyltä. Se oli tehnyt naaraasta räjähdysherkän räyhääjän. Jos naaras voisi, hän kiskoisi nuo elämänhaluja ja hermoja syövät mönkijät vatsastaan. Hmh, Härmän mukaan hänen pitäisi kuitenkin odottaa vielä hetki. Hetki? Se tuntui tässä tilanteessa monelta kuulta. Lyra otti yhden pitkän askeleen ja tunki kuononsa vasten Menninkäisen omaa.
“Jos vielä ikinä koskaan kerrankin hyppäät häntäni päälle, revin omasi irti ja syötän sen rotille”, valkoturkkinen murisi tapojensa vastaisesti. Häpeä kuumotteli naaraan poskia ja sai hänet tuntemaan uhittelevaksi kujakissaksi. Väri pakeni Menninkäisen kasvoilta ja kolli livisti pölypilven kannattelemana tiehensä. Lyra muljautti silmiään. Mistä lähtien Kujakissayhteisössä oli ollut pelkkiä hiirenaivoja?!! Antoiko tiineys todella supervoimia sen tunnistamiseen? Muut saivat olla onnellisia, kun eivät joutuneet elämään sen tuoman tuskan kanssa. Lyra lähti vaeltelemaan syvemmälle pesään toivoen, että liikunta saisi hänen ajatuksensa toisaalle. Naaras ei kuitenkaan ollut kovinkaan optimistinen sen suhteen. Hän ei ehtinyt kovinkaan kauaksi, kun hänen katseeseensa osui Roihu.
“Hei Roihu”, Lyra naukaisi ja heilautti häntäänsä naaraalle. “Oliko sinulla jotain asiaa?” oranssiturkkinen naaras kysyi hieman töksähtäen. Lyra vilkaisi naarasta sivusilmällään.
“Kunhan minä vain haluan tietää mitä tovereilleni kuuluu”, valkoinen naaras kohautti olkiaan. Oli hyvä tietää mitä muille kuului. Siten pystyi varmistamaan miten vahva Yhteisö todellisuudessa oli.
//Roihu?
KP-boosti käytössä
