Lyra
//Kirjoittaja: Aura
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisön pesä
Lyra kuunteli Päivänsäteen ja Ametistin välistä keskustelua vain puolella korvalla. Jos naaras olisi itse voinut valita, hän olisi painunut suoraan omaan seuraansa ja pysynyt siellä loppuelämänsä ajan. Lyra ei ollut varma miten hän voisi enää ikinä näyttää naamaansa yhtään missään! Kuinka noloa nyt oli hävitä Valvotulle ja joutua Hyödyttömäksi? Ajatuskin sai naaraan tuntemaan olonsa ikäväksi ja häpeä kasvoi sekunti sekunnilta. Lyran teki mieli heittäytyä marttyyriksi ja ulista Päivänsäteelle kuinka toinen voisi vain suosiolla tappaa hänet. Mutta Lyra tiesi, että siitä ei olisi yhtään mitään hyötyä. Päinvastoin se vain vähentäisi hänen pisteitään emonsa silmissä. Pahimmassa tapauksessa Päivänsäde alkaisi suosia enemmän hänen veljeään, Cosmosta. Vaikka naaras tietyllä tapaa välitti veljestään, katsoi hän kuitenkin toista hieman alaspäin. Kollin tempaukset olivat varmasti vaikuttaneet hänen maineeseen ja naaras halusi pitää nimensä yhtä puhtaana mitä turkkinsakin oli. Sen takia Ametistille häviö otti koville. Lyra valpastui hieman kuullessaan Päivänsäteen antaman rangaistuksen. Naaras hymähti sille tyytyväisenä. Ametisti olisi ansainnut vieläkin pahemman rangaistuksen, mutta eipä kai toiselle tuota pahempaa voinut keksiä ilman, että siihen kuului väkivaltaa. Lyra ei kuitenkaan ottanut Ametistin rangaistukseen kantaa. Hän halusi vain velloa omassa itsesäälissä. Omassa mielessään Lyra kuitenkin toivoi, että Ametistin päälle tippuisi vaikka joku painava kaksijalan esine ja kolli itsekin menettäisi muistin. Naarasta ärsytti, mitä jos hän oli nyt unohtanut jotain tärkeää. Viileä henkäys tuntui kulkevan naaraan kehon lävitse. Mitä jos hän jonain päivänä unohtaisi isänsä… Lyra ei arvostanut Kharonin tekoa, välillä hän melkein vihasi isäänsä. Mutta mitä naaras ei myöntänyt oli se, että välillä hän myös kaipasi toista. Kaipaukseen sekoittui kuitenkin myös katkeruutta. Kuinka Kharon oli kehdannutkin hylätä heidät ja pettää Yhteisön? Se sai usein kaipauksen unohtumaan, osittain se oli myös Lyran oma tapa suojella itseään surun tunteilta. Naaras painautui yhä tiukemmin kerälle, häntä oli yhtäkkiä alkanut väsyttämään hirmuisen lailla eikä naaraan silmäluomet pysyneet enää sekuntiakaan ylhäällä.
Lyra suki veren sotkemaa turkkiaan tympääntyneenä. Kaiken lisäksi Ametisti oli vielä sotkenut hänen yleensä niin kauniin turkin. Lyra pelkäsi, että tästä jäisi hänelle jotain pysyvää ulkonäöllistä haittaa. Kuinka hän voisi sen jälkeen enää ikinä katsoa itseään heijastuksista? Huomatessaan liikettä pesän nurkassa, hänen katseensa kääntyi ja hänen epäonnekseen naaras huomasi Härmän perässä kulkevan Ametistin. Mitä tuo täällä teki? Lyra mulkaisi kilpikonnakuvioista kollikissaa ja jatkoi sitten turkkinsa sukimista. Naaras kuitenkin höristi korviaan, minkä takia Ametisti oli täällä? Itselleen Lyra hoki, että häntä ei voinut vähempää kiinnostaa, mutta silti hänen sisällään asui harvinaisen utelias naaras.
“Lyra, aivotärähdyksesi vuoksi sinua pitää herätellä satunnaisesti. Ametisti tässä hoitaa sen”, Härmä selitti ja jätti kaksikon sitten kahdestaan. Pieni pelko käänsi naaraan vatsalaukun ylösalaisin. Jäisikö hän oikeasti tuon kanssa kaksin?! Lyra ei näyttänyt pelkoa ulospäin, hän kyllä hoitelisi tuon, jos Ametisti vielä yrittäisi jotain.
“Haeppa sinä minulle jotain syötävää”, Lyra tokaisi terävästi. Yleensä naaras käyttäytyi aina niin mallikkaasti ja kohteliaasti, mutta juuri nyt häntä ei kiinnostanut olla kohtelias. Jos Ametisti halusi joutua hänen kanssaan huonoihin väleihin, kolli saisi myös kokea sen mukaista kohtelua. Lyra toivoi, että myös Päivänsäde teettäisi kollilla jatkossa kurjia tehtäviä.
KP-boosti käytössä
