Malvaruusu
//Kirjoittaja: Elandra
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisön pesä
Aluksi Malvaruusu oli ollut kerrassaan riemuissaan kuullessaan miten Cosmos räjähti aivan täysin. Kolli sylki sanoja ulos suustaan kuin mikäkin raivotautinen eläin. Kilpikonnalaikukas naaras ei tapojensa mukaan osannut loukkaantua harmaavalkean kissanketaleen inhottavista sanoista, vaan ne saivat Malvaruusun vain enemmän innostumaan. Hän oli onnistunut tehtävässään täydellisesti, Cosmos oli suorastaan sekoamispisteessä. Malvaruusu oli varma, että heittämällä hieman lisää bensaa liekkeihin, pian Cosmos menettäisi lopullisesti järkensä. Se olikin naaraan seuraava suunnitelma, mikäli hän vain olisi saanut suunvuoron loputtomiin pälpättävältä nuorelta kollikissalta.
Malvaruusu ei oikein osannut edes itse kuvailla tuntemuksiaan, sillä yhtäkkiä hänen näkemyksensä Cosmoksen suhteen muuttuivat täysin. Siinä missä hän oli aiemmin inhonnut ja halunnut ärsyttää sisarenpoikaansa, olivat ne tunteet nyt kadonneet tiehensä. Malvaruusu ymmärsi nyt vasta, että Cosmos todella oli hyvin yksinäinen, hänellä ei ollut ketään. Hän inhosi Päivänsädettä kenties jopa enemmän kuin Malvaruusu, joka sai laikukkaan naaraan oivaltamaan jotain tärkeää. Hän uskoi voivansa saada Päivänsäteen hulttiopojasta itselleen liittolaisen. Cosmos lieni yhteisön ainoa jäsen tätä nykyä, jolla ei ollut yhtäkään ystävää – Malvaruusun itsensä lisäksi siis. Malvaruusun kasvoille piirtyi hymy, mutta tällä kertaa se ei ollut lainkaan ilkikurinen tai inhottava.
”No mutta sittenhän me olemme samalla puolella, Cosmos-hyvä”, Malvaruusu naukaisi pirteästi hihkaisten. Hän huomasi, miten Cosmoksen kulmat kurtistuivat. Sillä hetkellä Malvaruusu päätti, että hänestä ja Cosmoksesta tulisi ystäviä. Heitä yhdisti yhteinen vihollinen; Päivänsäde, ja se riitti Malvaruusulle. Naaras ei löytänyt ainuttakaan syytä, miksei valkoharmaa kollikissa haluaisi alkaa Malvaruusun parhaaksi – ja ainoaksi – ystäväksi ja jakaa tälle koko elämäänsä iloineen ja suruineen.
”Mitä sinä hourit?” johtajan poika kysyi ja kallisti päätään silmät sirrillä.
”En minä mitään houri. Yritän vain sanoa sitä, että sinun emosi ei varsinaisesti kuulu minunkaan lempikissoihini. Ei sinun kannata yhteisöä jättää epämukavan johtajan takia”, Malvaruusu naukui, kumartui lähemmäs Cosmosta ja kuiskasi sitten lähes ääneti:
”Sen sijaan sinun kannattaisi päästä eroon johtajasta.”
Malvaruusu vetäytyi kauemmas uudesta parhaasta ystävästään, kuin olisi sanonut jotain aivan arkipäiväistä. Kilpikonnalaikukkaan naaraan kasvoilla oli aito hymy, joka oli ollut tiessään siitä saakka, kun Pensastassu oli pettänyt hänet. Kumma kyllä, enää naaras ei jaksanut edes kantaa kaunaa entiselle parhaalle ystävälleen. Olihan hän löytänyt jotain paljon parempaa, nimittäin Cosmoksen.
//Cosmos?
