Malvaruusu
//Kirjoittaja: Elandra
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisö
//TAISTELUTARINA (760 sanaa = 7TaP)
Malvaruusu oli viimein päässyt ulos tunkkaisesta ja jo tylsäksi käyneestä leiristä. Toki ulospääsy ei ollut aivan sellainen, miten kilpikonnalaikukas naaras oli sen kuvitellut menevän. Hän pääsi ulos vain sen tähden, että Kujakissayhteisö ja Kuolonklaani olivat aloittamassa suurta taistelua, jonka tavoitteena oli kukistaa Mesitähti ja kaiketi tämän sukulaiset. Ei Malvaruusu ollut aivan varma, mikä suunnitelma oikeastaan oli. Hänelle tärkeintä oli, että hän itse pysyi hengissä ja että hän saisi kostaa Mesitähdelle ja muille eloklaanilaiselle kokemansa vääryydet. Erityisesti Pensastassulle. Malvaruusu oli lähtenyt Keijukaisen käskystä hyökkäämään eloklaanilaisten päälle, mutta kun taistelu hänen ympärillään alkoi, naaras kääntyi kenenkään huomaamatta taaksepäin ja katosi hieman etäämmäs taistelevista kissoista. Laikukas naaras piileskeli aluskasvillisuuden seassa ja silmäili kissoja, jotka kamppailivat toistensa kimpussa aukiolla.
Ellei olisi pakko, hän ei tuohon soppaan käpäläänsä pistäisi. Pakko tarkoitti Malvaruusulle sitä, että Keijukainen näkisi hänet tai että naaras saisi mahdollisuuden kostolleen. Hän etsi katseellaan Pensastassun kullanruskeaa turkkia. Sen löytäminen osoittautui sulaksi mahdottomuudeksi, kun aukiolla ja sen ympärillä hääri kissoja toistensa kimpussa useita kymmeniä.
Entinen eloklaanilainen oli edelleen äärimmäisen katkera Pensastassulle. Hän oli pitänyt sitä kapista kullanruskeaa kollikissaa parhaana ystävänään ja luottanut häneen täysin. Noin vain kolli oli kuitenkin mennyt ja pettänyt Malvaruusun. Pelkkä ajatuskin koko sotkusta sai laikukkaan naaraan janoamaan kostoa. Ei ollut reilua, että Pensastassu oli saanut jatkaa elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunut, kun Malvaruusun koko maailma oli romahtanut sillä hetkellä, kun hän oli nähnyt ystävänsä kaveeraavan muiden kanssa.
Kun yksi eloklaanilaiskissa – jonka Malvaruusu tunnisti nopeasti Unikkohämyksi – lähti nelistämään poispäin aukiolta kohti metsää ja Malvaruusua, naaraan oli toimittava. Harmaaturkkisen kissan perässä juoksi raidallinen kuolonklaanilaiskolli. Malvaruusu ei missään nimessä halunnut kenenkään huomaavan, että hän ei ollut aikeissakaan osallistua taisteluun. Siispä naaras otti jalat alleen ja kapusi ketterästi lähimpään kuuseen. Kun kaksi kissaa olivat pyyhältäneet ohi kauemmas taistelukentästä, Malvaruusu jäi siitä huolimatta nököttämään puun oksille ja tarkkailemaan aukiolla raivoavaa taistelua.
Meni kauan, ennen kuin Malvaruusu löysi Pensastassun raidallisen turkin taistelun seasta. Kolli oli parhaillaan taistelemassa Ruusunen-nimisen kujakissan kanssa. Kaksikko oli valinnut juuri sopivasti taistelupaikakseen aukion reunan, joten Malvaruusun ei tarvitsisi lähteä kovin syvälle kissojen sekaan päästäkseen heidän luokseen. Pensastassu kamppaili raivokkaasti vastustajaansa vastaan, muttei se näyttänyt auttavan. Vaikka Ruususen turkki olikin jo haavoilla, näytti Pensastassu olevan vielä heikommassa hapessa. Se sai tyytyväisen virneen nousemaan Malvaruusun kasvoille. Ruusunen oli juuri sopivasti heikentänyt Pensastassua niin, että Malvaruusun pitäisi vain mennä paikalle ja lopettaa hänen surkea elämänsä.
Naaras kapusi ketterin liikkein alas puusta. Sen alle oli asettunut yksi kuolonklaanilaiskissa, joka katsahti halveksuen juuri maahan päässeeseen liittolaiseensa.
“Jos yrität piileskellä, olet aika surkeassa piilossa”, naaras tuhahti arvostellen, muttei jäänyt odottamaan kollikissan vastausta. Entinen eloklaanilainen astui kuusen maata hapovien oksien alta kohti aukiota. Juuri sopivasti Ruusunen ja Pensastassu irrottautuivat toisistaan hetkeksi. Se antoi kilpikonnalaikukkaalle naaraalle tilaisuuden käydä väsyneen petturikollin päälle.
“Minä menen tästä!” Malvaruusu huudahti nelistäessään Ruususen ohi ja loikatessaan kynnet ojossa kohti Pensastassua. Kullanruskea kolli ei selvästikään ollut varautunut Malvaruusun hyökkäykseen, sillä tämä surkeaakin surkeampi taistelija onnistui kaatamaan entisen ystävänsä ongelmitta maahan.
Pensastassu oli selvästi yllättynyt hyökkäyksestä, eikä hän heti tunnistanut hyökkääjää entiseksi ystäväkseen. Mutta kun kullanruskean oppilaan katse kääntyi hänet alleen kaataneeseen naaraaseen, Pensastassu oli silminnähden järkyttynyt.
“Ma-Malvaruusu”, kolli sopersi epäuskoisena, “mitä sinä teet?”
Malvaruusu suuttui harvoin, mutta pelkkä Pensastassun näkeminen sai hänet aivan raivon valtaan. Laikukkaan naaraan silmissä leimusi puhdas raivo ja viha.
“Sinä pilasit kaiken!” hän ärjyi, nosti etukäpälänsä ilmaan ja löi sen täydellä voimalla vasten Pensastassun rumaa naamaa. Kun soturittaren kynnet upposivat hänen entisen ystävänsä ihoon, Pensastassu päästi ilmoille onnettoman parahduksen.
“Älä vikise! Tämä kaikki on sinun omaa syytäsi!” Malvaruusu vannoi raivoissaan ja iskun toisella käpälällään myös kollin toiselle poskelle. Se sai Pensastassu-rukan itkemään, mutta Malvaruusu ei tuntenut sääliä. Pensastassu oli pilannut kaiken. Jos hän ei olisi ollut niin itsekäs ja jakanut ystävyyttään jokaiselle vastaantulijalle, he olisivat voineet olla ikuisesti ystäviä ja onnellisia Eloklaanissa!
“Minä vihaan sinua!” Malvaruusu sähisi hampaat irvessä.
“Malvaruusu, älä! Ole kiltti ja lopeta!” Pensastassu nyyhkytti surkeana ja yritti rimpuilla irti ystävänsä otteesta. Malvaruusu oli niin raivoissaan, että hän sai siitä voimaa. Oli hänen onnensa, että Pensastassu oli heikkona ja peloissaan. Muussa tapauksessa Malvaruusu ei olisi ikipäivänä pärjännyt taistelussa edes oppilasikäiselle kissalle. Nyt naaraan ainoa tavoite oli saada Pensastassu hengiltä. Hän ei ansainnut enää elää sen jälkeen, mitä oli tehnyt Malvaruusulle.
Pensastassu vaikeroi maassa anoen Malvaruusua lopettamaan, muttei naaras luovuttanut. Kun sopiva tilaisuus tuli ja Pensastassun kaula oli paljas, hän painoi vauhdikkaasti päänsä alaspäin ja upotti hampaansa entisen ystävänsä pehmoiseen kaulaan. Raivoissaan Malvaruusu puri leukansa yhteen. Sen seurauksena Pensastassu alkoi haukkoa happea, mutta se oli turhaa. Yksi riuhtaisu, ja Pensastassun elämä oli ohi.
Malvaruusu vetäytyi kauemmas oppilaasta, jonka kaulasta alkoi pulputa verta. Naaras katsoi vihaisena entistä ystäväänsä, eikä edelleenkään tuntenut lainkaan sääliä. Pensastassu ansaitsi sen, se oli hänelle aivan oikein.
