Malvaruusu
//Kirjoittaja: Elandra
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisön pesä
Malvaruusu olisi halunnut alkaa huutaa ja haukkua Ametisti maanrakoon kaikkien nähden, mutta naaras onnistui vaivoin pidättelemään itsensä kurissa. Hänen hännänpäänsä nytkähteli ja kujakissa paineli kynsiään pesän tomuiseen, puupintaiseen lattiaan. Cosmos oli epäilemättä heittänyt ilmoille valheen. Vaikka Malvaruusu olikin äärimmäisen mustasukkainen ja hyvin takertunut ainoaa ystäväänsä, hän ymmärsi pysyä rauhallisena, kun Cosmos ilmoitti Ametistin olleen juuri lähdössä. Entinen erakko katsoi Cosmosta hieman hämmentyneesti ja käänsi sitten katseensa Malvaruusun terävään katseeseen. Entisen eloklaanilainen katse suorastaan pulppusi vihaa ja inhoa toista kujakissaa kohtaan. Ametisti kai ymmärsi vihjeen. Hän hyvästeli kaksikon ja käveli tiehensä. Malvaruusun terävä katse kääntyi Cosmokseen, mutta viha ja inho muuttui pettymykseksi.
”Cosmos, minä olen pettynyt”, Malvaruusu tiuskaisi ja pudisteli päätään, ”minä luulin, että olen sinun ainoa ystäväsi.”
”Niinhän sinä oletkin!” Cosmos vakuutteli nopeasti. Se tuli niin vaistomaisesti, että Malvaruusu uskoi kollin puhuvan totta. Hän välitti ystävästään niin paljon, että heltyi välittömästi.
”Lupaathan, ettet valehtele?” Malvaruusu varmisti ja räpytteli vihreitä silmiään. Harmaavalkea kollikissa nyökytteli päätään.
”Minä en koskaan valehtelisi sinulle”, Cosmos vannoi terävällä äänellä. Malvaruusun kasvoille piirtyi ilahtunut hymy.
”No, mennäänkö sitten ulos. Katsotaan vähän, minkälainen sää ulkona on”, naaras ehdotti nyt jo paljon iloisemmalla äänellä, vihjaten säällä siihen, mistä ikinä Cosmos ja Ametisti olivatkaan puhuneet. Vaikka Malvaruusu luottikin ystäväänsä, hänen mieltään kalvoi inhottava tunne. Hän ei kertakaikkiaan pitänyt siitä, kun Cosmos jutteli muiden kanssa niin tuttavallisesti. Hän halusi uskoa ystäväänsä, mutta siitä huolimatta Malvaruusu oli peloissaan, että menettäisi parhaan – ja ainoan – ystävänsä.
//Cosmos?
