Malvaruusu
//Kirjoittaja: Elandra
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisön pesä
”Kerrassaan loistava ajatus, Cosmos”, Malvaruusu naukui tyytyväisenä ja nyökytteli päätään. Kuin salama kirkkaalta taivaalta, oli entinen eloklaanilainen alkanut pitämään sisarenpojastaan enemmän kuin yhdestäkään kissasta tähän saakka. Malvaruusu oli innoissaan, sillä enää hänen ei tarvitsisi olla Kujakissayhteisössä yksin. Hän oli löytänyt sydänystävänsä, jonka kanssa voisi tehdä vaikka ja mitä kivaa – kuten juonia Päivänsäteen päänmenoksi.
”Minäkin olen varma, että pärjäisimme kahdestaan. Voimme kai me etsiä tukijoita, mutta minulla on siihen yksi ehto”, kilpikonnalaikukas naaras naukui ja kohdisti katseensa Cosmoksen erivärisiin silmiin. Harmaavalkoinen kolli kallisti kysyvästi päätään.
”Mikä ehto?” kolli kysyi ja räpäytti mietteliäänä silmiään. Malvaruusu paransi ryhtiään ja veti syvään henkeä. Se, mitä Cosmos tähän vastaisi, kertoisi, voisiko kolli todella olla Malvaruusun sydänystävä lopun elämäänsä.
”Sinä et saa ystävystyä niiden kissojen kanssa, jotka tulevat tukemaan meitä. Minusta meidän pitäisi loppujen lopuksi luottaa vain toisiimme, eikä se ole luottamusta, jos alkaa kaveeraamaan muiden kanssa”, Malvaruusu naukui terävällä äänellä. Cosmos näytti mietteliäältä. Kollin katse harhautui Malvaruususta hänen taakseen. Entinen eloklaanilainen kuuli, että partio saapui juuri pesään, muttei naaras vaivautunut irrottamaan katsestaan Cosmoksesta.
”No, eiköhän se käy”, Cosmos nyökäytti päätään. Malvaruusun kasvoille piirtyi tyytyväinen hymy.
”Hienoa!” naaras hihkaisi. Hän mulkaisi Arpea, joka käveli kohti pesän perimmäistä seinustaa.
”Tuo ja Leopardi lienevät ainakin Päivänsäteen innokkaimpia kannattajia”, Malvaruusu tuhahti hiljaa ja pudisteli päätään. Arpi oli niin vanha, että Malvaruususta oli outoa, että kolli oli enää edes hengissä. Leopardi sen sijaan oli hyväuskoinen hölmö, jonka Keijukainen oli kaiketi saanut pauloihinsa, joten tietenkin leopardilaikukas naaras seurasi nyt Keijukaisen niin sanottua tytärtä.
”Lyraakaan meidän on turha yrittää saada puolellemme”, Cosmos naukaisi ja nyrpisti nenäänsä. Malvaruusu itse ei tuntenut Cosmoksen pentuetoveria, mutta oli kuullut Lyran olevan vähän liikaakin emonsa kannattaja.
”Voisimme tehdä niin, että sinä puhuttelet ohimennen päivien aikana joitakin kujakissoja ja yrität kalastella tietoa heidän uskollisuudestaan. Minä voin keskustella partioissa muiden kanssa”, Malvaruusu ehdotti. Cosmos hyväksyi naaraan ehdotuksen nyökkäämällä.
”Kuulostaa hyvältä.”
Päivät kuluivat, ja Malvaruusu päätti laittaa suunnitelmansa käytäntöön. Päivänsäde oli tänään määrännyt kilpikonnalaikukkaan naaraan metsäpartioon Keijon, Nefirin, Hennon ja Valaan kanssa. Kuten arvata saattaa, ei Malvaruusua kiinnostanut saalistaminen. Kun viisikko pääsi ulos kaksijalkalasta ja saapui kylmään ja koleaan metsään, naaras odotti, että kaikki lähtivät omiin suuntiinsa.
Metsässä oli tavanomaisen rauhallista. Malvaruusu katseli, miten puiden alastomat oksat kurottelivat kohti kirkasta, sinistä taivasta. Kylmä aurinko loisti korkealla taivaalla ja soi säteitään alas metsään. Maa oli routainen ja metsän pohjalla kasvava ruoho alkoi kuihtua, mitä lähemmäs lehtikatoa päästiin. Maassa lojui kuivahtaneita, ruskeita lehtiä siellä täällä. Hetken paikoillaan seisoskelun jälkeen, Malvaruusu päätti lähteä Keijon perään. Hän ei tuntenut laiskan oloista, pulskaa kollia kovinkaan hyvin, muttei ainakaan ollut kuullut tämän olevan innokkain Päivänsäteen kannattaja. Toki kolli mielisteli jokaista yhteisön jäsentä minkä kerkesi, mutta ei mitenkään erityisemmin vain Päivänsädettä. Malvaruusu seurasi kollia hetken aikaa ja katseli mitä tämä teki. Keijo näytti tekevän kaikkea muuta kuin saalistavan. Keijo mateli eteenpäin hitaammin kuin etana ja katseli aivan rauhassa maisemia. Malvaruusu kiristi tahtiaan ja otti vaivattomasti kujakissan kiinni. Hämmentynyt Keijo käänsi katseensa Malvaruusuun.
”Ai, Malvaruusu”, kolli naukui ja räpytteli silmiään, ”mistäs sinä siihen tupsahdit?”
”Sieltä mistä sinäkin”, Malvaruusu vastasi latteasti ja siristi silmiään. Keijo kohautti lapojaan.
”Eikö sinun pitäisi olla saalistamassa?” Keijo kysyi mietteliään oloisena.
”Mutta ethän sinäkään ole, niin miksi minunkaan pitäisi?” Malvaruusu otti huomaamattaan puolustuslinjan. Vaikka naaraan tarkoitus oli olla ystävällinen ja selvittää sen avulla Keijon uskollisuus, se tuntui mahdottomalta. Malvaruusu vain inhosi suurimpaa osaa kissoista.
”Niin, se on ihan hyvä kysymys. Kiva kun liityit seuraani, minulla olikin jo vähän tylsää”, tummanruskea kolli naukui ystävällisellä äänellä. Malvaruusu siristi vihreitä silmiään.
”Oletkin todella onnekas, kun saat nauttia juuri minun seurastani”, Malvaruusu lausahti ja kohotti leukaansa ylöspäin. Keijo ei vastannut mitään, vaan näytti enemmänkin kiusaantuneelta. Malvaruusu kurtisti kulmiaan.
”Vai oletko eri mieltä?” entinen soturi tuhahti. Keijo pudisteli päätään.
”En ollenkaan, sinun seurasi on oikein viihdyttävää”, tabbykuvioinen kolli lausahti lattealla äänellä.
”Sitähän minäkin”, Malvaruusu naukui itserakkaalla äänellä ja meni sitten suoraan aiheeseen, ”onko sinulla paljon ystäviä täällä?”
”Ai missä täällä? Kujakissayhteisössäkö vai metsässä?” Keijo kysyi hämmentyneenä. Malvaruusu huokaisi, eikä edes yrittänyt peitellä turhautumistaan. Voi miten hiirenaivoisen kissan kanssa hän joutuikaan olemaan tekemisissä!
”No tietenkin Kujakissayhteisössä”, Malvaruusu naukui terävällä äänellä.
”Eipä ole ihan kamalasti, ystäviä voisi kyllä olla enemmänkin… Keijukainen oli minun ystäväni, mutta hän kuoli. Olen minä yrittänyt olla Päivänsäteenkin ystävä, mutta hän on niin koppava, että tuskin edes pitää minusta”, Keijo huokaisi hitusen pettyneellä äänellä. Tyytyväinen virne hiipi Malvaruusun kasvoille, mutta hän pyyhki sen äkkiä pois ja vakavoitui.
”Olen huomannut aivan saman. Päivänsäde ei ole mikään mukavin kissa”, naaras naukui ja pudisteli inhoten päätään.
”Voi, ethän kerro hänelle mitä minä sanoin. En missään nimessä tahdo, että hän karkottaa minut tai jotain muuta kamalaa”, Keijo naukui säikähtäneen oloisena. Malvaruusu virnisti.
”Minä lupaan, että tämä jää meidän väliseksemme”, Malvaruusu valehteli. Jos siitä olisi hänelle joskus jotain hyötyä, hän olisi valmis kertomaan Keijon sanat Päivänsäteelle koska tahansa.
”Kiitos, Malvaruusu”, Keijo sanoi ja väläytti naaraalle kiitollisen hymyn.
”Minulla on paljon kaikkea muuta, joten jatka sinä vain saalistamista. Katsokin, että saat edes jotain kiinni!” Malvaruusu naukui terävällä, hieman tylyllä äänellä Keijolle ja lähti kulkemaan poispäin tämän seurasta ilman hyvästejä.
Partion päätyttyä Malvaruusu palasi muiden kanssa takaisin kaksijalkalaan ja Kujakissayhteisön pesään. Keijo oli kuin olikin saanut kiinni yhden oravan. Malvaruusu ei tapojensa mukaan ollut saanut kiinni yhtään mitään. Jos Päivänsäde taas mäkättäisi asiasta, Malvaruusu muistuttaisi, että lehtikato lähestyi ja saalista oli sen vuoksi vähän ja vaikeaa saada kiinni. Heti pesään saavuttuaan, Malvaruusu nappasi mukaansa partion tuoman varpusen ja kiikutti sen Cosmoksen luokse. Harmaavalkoinen kollikissa makoili vuoteella, jossa hän oli viihtynyt ties kuinka monta päivää. Epäilemättä kollin päivät olivat melko yksitoikkoisia ja tylsiä, kun tämä ei saanut poistua pesästä. Malvaruusu halusi piristää ystäväänsä ja kertoa, mitä oli saanut Keijosta irti.
”Hei, miten partio meni?” Cosmos kysyi ja kohtasi ystävänsä katseen. Malvaruusu laski varpusen Cosmoksen jalkojen juureen ja hymyili tyytyväisesti.
”Oikein hyvin”, Malvaruusu naukui ja kumartui lähemmäs ystäväänsä kertoakseen tälle asiansa niin, etteivät muut kuulisi. Onneksi pesässä oli sen verran paljon hälinää, että kukaan tuskin kiinnitti huomiota heidän keskusteluunsa.
”Keijo ei ainakaan ole järin uskollinen Päivänsäteelle. Hänen mielestään Päivänsäde on koppava”, Malvaruusu kertoi kuiskaten ja silmät sädehtien. Oli ilo kuulla, etteivät muutkaan yhteisön jäsenet pitäneet heidän typerästä johtajastaan.
”Oletko sinä saanut mitään uutta selville?” Malvaruusu esitti vuorostaan kysymyksen Cosmokselle.
//Cosmos?
